Kun Kainuusta lähti viimeinen meijeri: Meijerinmäki muistetaan jäätelöjuhlista, maitojauhevuorista ja imukeräilyautoista

Viimeiset maitolitrat lähtivät kauppoihin Sotkamon meijeriltä 15 vuotta sitten. Kainuun Osuusmeijerin tuotantolaitoksessa valmistettiin lähes 50 eri tuotetta.

meijeriteollisuus
Kainuun Osuusmeijerin alue Sotkamossa.
Kainuun Osuusmeijerin Sotkamon jalotuslaitoksella työskenteli satoja ihmisiä. Meijeriläiset rakensivat omakotitaloja Sahan alueelle ja Tiilitörmälle, meijerin läheisyyteen.Kainuun Museo, Suomen Ilmakuva Oy

SotkamoKuka muistaa kesäisen päivän Sotkamossa, kun lapset saivat syödä jäätelöä oikein olan takaa? Ylensyönnin syynä oli Kainuun Osuusmeijerin jäätelövaraston rikki mennyt pakastinkone.

Jäätelöä sai kantaa meijeriltä selkä vääränä ilmaiseksi.

– Siitähän meille riemu repesi. Ainoa murhe oli, että kenelläkään ei ollut pakastimia, joten jäätelöt syötiin yhteen palaan. Se oli todellinen jäätelöjuhla. En muista ikinä syöneeni niin paljon jäätelöä, muistelee sotkamolainen Pekka Partanen lapsuudessa mieleen painunutta tapahtumaa.

Partasen mukaan jäätelö oli 1960-luvun alkupuolella hyvin harvinaista herkkua. Torilla sai kesällä syödä tötterön tai kaksi. Siksi meijeriltä saatuja jäätelöitä pyrittiin säilömään kylmässä kaivossa.

– Odotimme, että vatsa vajuisi ja voisi vielä kerran pistää suun makeaksi. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, loppujäätelö oli kermavelliä, mutta sitäkin suurella ruokahalulla lapioitiin, Partanen naurahtaa.

Kainuun Osuusmeijeri Sotkamossa.
Kainuun Osuusmeijerin Sotkamon tuotantolaitos valmistui vuonna 1961.Kainuun Museo, kuvaaja Pekka Kyytinen

Partanen asui kivenheiton päässä kahdesta meijeristä. Sotkamon vanha Osuusmeijeri oli pieni, mutta vuonna 1961 valmistunut Kainuun Osuusmeijerin Sotkamon tuotantolaitos oli lapsen silmin huikean suuri.

– Olimme nähneet, minkä kokoinen vanha meijeri on ja kuvittelimme, että toinen on samanlainen. Kyllä se piti todeta, että tämä on ainakin kymmenen kertaa suurempi, Partanen kertoo.

Moni kainuulainen sai leipänsä meijeristä

Sotkamolainen Pertti Oikarinen kävelee meijerinmäellä ja viittoo ympärilleen. Suuressa punaisessa tiilirakennuksessa valmistettiin maitojauhetta. Vieressä oli meijerin juustola, ja kävelymatkan päässä olivat myös henkilökunnan asunnot ja ruokala.

– Tulin meijerille töihin vuonna 1970 kunnossapitopuolelle. Myös vaimoni oli täällä töissä. Työntekijöitä oli silloin 300 ja aikamoinen määrä heistä oli aviopuolisoita. Maidon lähettäjiä oli 6 900, eli myös heille meijeri toi voita leivän päälle, kertoo huoltomestarina yli 40 vuotta meijerillä työskennellyt Oikarinen.

Ne olivat silloin oikeita päätöksiä enkä kadu niitä omalta osaltani yhtään.

Taavi Tainijoki

Ensimmäiset vuosikymmenet Sotkamon jalostuslaitoksella olivat vahvaa kehittämisen, keskittämisen ja tehostamisen aikaa.

– Työ oli erittäin mielenkiintoinen, ja kehitys Suomen huippua koko ajan. Myös yhteishenki oli hyvä. Meijeri järjesti paljon toimintaa vapaa-ajalla, oli pilkkikilpailuja, hiihtokilpailuja, iltamia ja erilaisia urheilutapahtumia. Meijeriläisten perheet asuivat isolta osin Sahan alueella ja Tiilitörmällä, mistä oli kävelymatka töihin, Oikarinen kertoo.

Kainuun Osuusmeijerin metalliset imukeräilyautot tehtiin Kajaanin meijerin korjaamolla. Kuva vuodelta 1972.
Kainuun Osuusmeijerin metalliset imukeräilyautot tehtiin Kajaanin meijerin korjaamolla. Kuva on vuodelta 1972.Kainuun Museo, Kuva Hynninen

Kainuussa maatilat olivat kaukana toisistaan. Maitoa ryhdyttiin keräämään tiloilta keräilyauton säiliöön imumenetelmällä (siirryt toiseen palveluun) (Doria) sekä maitopystöistä että tilatankeista. Sotkamon meijeri oli yksi ensimmäisistä meijereistä, missä otettiin käyttöön imumenetelmä.

– Imukeräilyjärjestelmän kokeilu aloitettiin Sotkamon Tuhkakylän linjalta. Pystöhommasta siirryttiin pian kokonaan imukeräilyyn ja tänne rakennettiin uudet vastaanottotilat, Oikarinen kertoo.

Oikarisen mukaan imukeräily oli kehityksen kannalta tärkeä, koska järjestelmän käyttöönoton jälkeen Suomussalmen, Kuhmon ja Kestilän keräilymeijerit purettiin pois.

– Maidot tulivat suoraan Kajaaniin ja Sotkamoon. Kajaanin meijeri siirrettiin vuonna 1980 Sotkamoon eli kaikki tuotanto tuli tänne, ja täällä automatisoitiin ja laajennettiin tiloja sopiviksi, Oikarinen kertoo.

Maitojauhetta junalla Neuvostoliittoon

Kainuun Osuusmeijerillä valmistettiin kaikkiaan lähes 50 tuotetta: voita, jäätelöä, maitoja, kermoja, piimätuotteita, juustoleipää, maitopohjaisia UHT-tuotteita, mehuja, keittoja ja kastikkeita.

– Tuotevalikoima oli varmaan Suomen suurinta, Pertti Oikarinen epäilee.

Sotkamon tuotantolaitoksen erikoisuus oli maitojauheen valmistaminen. Rasvainen maitojauhe vietiin yleensä Neuvostoliittoon ja rasvaton tuote löysi kuluttajansa joko kotimaasta tai muista vientimaista.

– Maitojauhetta lastattiin Hirvensalmella viikoittain junanvaunuihin, jotka lähtivät Neuvostoliittoon. Vienti oli erittäin tärkeä. Jossain kohtaa maitojauhetta oli vuorina, mutta sinne ne hissukseen hupenivat, Oikarinen kertoo.

Sotkamon meijerillä valmistettiin maitojauhetta.
Kainuun Osuusmeijerin Sotkamon tuotantolaitoksen erikoisuus oli maitojauheen valmistaminen.Teollisuuskuvaus M. Mannelin

Sotkamolainen Pekka Partanen hämmästelee edelleen maitojauheen tuotantoprosessia. Työntekijöiden ammattitaito teki meijerin nuoreen harjoittelijaan vaikutuksen.

– Luottamus kykyihini oli suuri, koska parin kuukauden harjoittelun jälkeen varsinainen sähkömies jäi kesälomalle ja minusta tuli vastuullinen sähkömies meijerillä. Ikää oli jo 16 vuotta, Partanen naurahtaa.

Sähkömiehenä Partanen korjasi muun muassa juustonpaistouuneja. Vajaapainoiset juustot olivat uunin vieressä naposteltavana. Samoihin aikoihin markkinoille tulivat ensimmäiset jogurtit, joihin Partanen myöntää tykästyneensä.

– Niitä sai käydä hakemassa, mutta ne kirjattiin ylös ja otettiin palkasta pois. Joku sanoi, että kun syö paljon jogurttia, kasvaa viikset. Kai se piti jollakin tavalla paikkansa, viiksiensä takaa hymyilevä Partanen muistelee.

Maitosota kuohui meijerikentällä

Kehittämistahti jatkui Sotkamon meijerillä kiivaana. Viimeisin iso muutos oli, kun pääkonttori siirtyi Kajaanista Sotkamoon vuonna 1986. Sitä varten meijerinmäelle oli rakennettu uusi hallintorakennus.

– Investointeja tehtiin 10–15 miljoonalla markalla vuosittain. Kun pääkonttori siirtyi Sotkamoon, navetta ja pirtti olivat lähellä toisiaan, huoltomestarina meijerillä työskennellyt Pertti Oikarinen kertoo.

Kainuun Osuusmeijerin maitolinjasto Sotkamossa.
Maitolinjasto Sotkamon meijerissä.Kainuun Museo

1990-luvun puolivälissä meijerikentällä kuitenkin kuohui. Markkinat olivat avautumassa kilpailulle (siirryt toiseen palveluun) (MTK). Kainuun Osuusmeijeri ja tamperelainen Maito-Pirkka päättivät ottaa pesäeron keskittämishaluisesta Valiosta ja lähteä hakemaan markkinoita Aito Maito -tuotemerkin alla pääkaupunkiseudulta saakka.

– Paikalliset omistajat eli maidontuottajat halusivat säilyttää jalostustoiminnan täällä. Näkemys oli, että paikallinen jalostustoiminta tukee parhaiten varsinaista perusmaidontuotantoa eli viljelijöiden elämää, kertoo Kainuun Osuusmeijerin viimeisin toimitusjohtaja Taavi Tainijoki.

Tilanne oli valtakunnassa uusi. Maidon litrahinta tippui kilpailussa pohjamutiin. Puhuttiin maitosodasta, joka rauhoittui vasta, kun Kainuun Osuusmeijeri palasi Valion huomaan vuosituhannen vaihteessa.

– Markkinavoimilta ei voi suojautua, kun ollaan avoimessa kilpailutilanteessa. Silloin joudutaan hakemaan parhaita mahdollisia ratkaisuja ja viime kädessä omistajan sana painaa. Ne olivat silloin oikeita päätöksiä enkä kadu niitä omalta osaltani yhtään, Tainijoki sanoo.

Pelätty päivä 15 vuotta sitten

Huoltomestarina työskennellyt Pertti Oikarinen aavisteli, ettei Valiolla ollut enää maitosodan jälkeen halua kehittää Kainuun Osuusmeijeriä Sotkamossa.

– Maitojauhe jäi pois jo vuonna 2002. Oli todennäköistä, että Valio halusi siirtää tuotantoja pois täältä. Työntekijöille tarjottiin töitä muista Valion pisteistä ja henkilökunta oli erittäin kysyttyä. Mahdollisuus olisi ollut lähteä muuallekin, mutta aina se ei ole niin helppoa lähteä, Oikarinen toteaa.

Mies seisoo lumisateessa suuren punatiilisen rakennuksen edessä.
Kainuun Osuusmeijerissä huoltomestarina työskennellyt Pertti Oikarinen näki meijerin nousun ja laskun. Hän oli meijerin yksi viimeisistä työntekijöistä.Niko Mannonen / Yle

Pelätty tapahtui 3. päivä toukokuuta vuonna 2003. Kainuun Osuusmeijerin jalostuslaitoksen, Kainuun viimeisen meijerin toiminta päättyi (siirryt toiseen palveluun) (Kaleva). Päivämäärä on syöpynyt monen meijeriläisen mieleen elävästi.

– Kyllä se tuntui oudolta, kun koneet pysäytettiin ja pestiin, tyhjennettiin putkistoa ja järjestelmiä – että onko tämä totta? Sen jälkeen alkoi Suomen nykyaikaisimman meijerin purkaminen, se oli tietokonejärjestelmän perässä ihan kokonaan. Oikeastaan mitään parempaa ei olisi löytynyt, Oikarinen kertoo.

– Keskittäminen koski jalostustoimintaa rajusti eikä se ole siihen loppunut. Jalostavia laitoksia oli Suomessa nelisensataa silloin, kun aloitin urani ja nyt niitä on muutamia kymmeniä, jatkaa 1970-luvun alussa maitoalalle tullut Taavi Tainijoki.

Kyllä se tuntui oudolta, kun koneet pysäytettiin ja pestiin, tyhjennettiin putkistoa ja järjestelmiä – että onko tämä totta?

Pertti Oikarinen

Vuonna 1906 perustetun Kainuun Osuusmeijerin nimi jäi Kainuusta tulevan maidon käyttöön vuoteen 2010 saakka, jonka jälkeen hankintaosuuskunta fuusioitui Itämaitoon. Edelleen maidontuotanto on Kainuun maatalouden selkäranka, vaikka maitoa meijeriin lähettäviä tiloja (siirryt toiseen palveluun) (Kainuun Ely-keskus) on enää 208.

Tilojen määrä ei ole ainut mikä on vähentynyt. Esimerkiksi vuonna 1954 meijereitä oli vielä 449 kappaletta, nyt niitä on 40 (siirryt toiseen palveluun) (Milk Works).

Maitoautot eivät pysähdy, mutta elämää on

Meijerinmäellä Sotkamossa maitoautot eivät käy enää kääntymässä, mutta savu nousee yhä rakennusten piipuista. Se on elämän merkki.

– Jos meillä tehtiin aikanaan viittäkymmentä tuotetta, niin täällä on tällä hetkellä 50 eri omistajaa. Meijerinmäellä on toimintaa ja yrittämistä koko ajan. Se on positiivista, tila ei ole autioitunut, sanoo Kainuun Osuusmeijerin yksi viimeisistä työntekijöistä Pertti Oikarinen.

Sotkamolainen Pekka Partanen harmittelee meijerin alasajoa, mutta epäilee, että tämän päivän markkinatilanteessa meijerille ei välttämättä enää olisi ollut tilaa.

– Kyllä me aika pieniä tekijöitä olisimme, mutta siinä ajankuvassa meijeri oli valtavan tärkeä niin Sotkamolle kuin koko Kainuulle. Minusta koko meijerin tarinassa olennaisinta on, että se nostatti paikallisten ihmisten ja kainuulaisten itsetuntoa. Täällä osataan, Partanen toteaa.