Tampereen yliopiston väki marssii ulos torstaina kello 12

Henkilöstö tyrmistyi sivuuttamisestaan uuden yliopiston valmistelussa.

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston henkilökunta istuu luentosalissa
Henkilökunnan kokouksessa Tampereen yliopistolla oli tiistaina luentosalillinen väkeä.Katri Tapola / Yle

Tampereen yliopiston henkilöstö on huolissaan yliopiston itsehallinnosta. Henkilöstöjärjestöt ja pääluottamushenkilöt pelkäävät, että Tampereen kolmen korkeakoulun yhdistyminen vie yliopistolaisilta vaikutusvallan omiin asioihinsa.

Henkilökunta kokoontui tiistaina puolilta päivin miettimään vaikutusmahdollisuuksiaan. Paikalla oli arviolta reilut 150 ihmistä. Kokouksessa päädyttiin siihen, että henkilökunta marssii ulos torstaina kello 12.

Henkilöstön mielestä Tampereen uudelle yliopistolle ehdotettu johtosääntö on sekä yliopistolain että perustuslain vastainen.

Erilaiset yliopistot toimivat eri lailla

Tampereen korkeakoulusäätiön hallituksen puheenjohtaja Marja Makarow ymmärtää yliopiston väen huolen uudesta johtosäännöstä. Hänen mukaansa lakia ei kuitenkaan ole rikottu missään vaiheessa.

– Niin Tampereen korkeakoulun säätiön hallitus kuin siirtymäkauden säätiön hallitus on toiminut täydellisesti lainsäädännön mukaisesti ja täydellisessä yhteisymmärryksessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Tampereen yliopisto on nyt julkisoikeudellinen yliopisto ja uusi kolmen korkeakoulun yliopisto on säätiöyliopisto, hän sanoo.

Makarow muistuttaa, että erilaisten yliopistojen tuleekin toimia eri lailla. Uusi toimintatapa ei kuitenkaan välttämättä ole tuttu Tampereen yliopistossa. Tampereen teknillinen yliopisto sen sijaan toimii jo säätiöpohjalta.

– Hanketta valmisteltiin kolme vuotta ennen kuin Tampereen korkeakoulusäätiön hallitus nimitettiin viime kesänä. Olen hieman hämmästynyt siitä, että näitä erittäin tärkeitä asioita ei ole tämän pidemmälle tänä aikana pohdittu.

Johtosääntöä voi kommentoida tämän viikon

Uuden yliopiston johtosääntö on määrä hyväksyä tulevana lauantaina. Makarowin mukaan aikataulu johtuu siitä, että konsistorin tulee aloittaa 1. huhtikuuta ja konsistorivaalien järjestämiseen tarvitaan seitsemän viikkoa.

Luonnos julkaistiin viime viikonloppuna yliopiston sisäisillä verkkosivuilla. Henkilökunnan mielestä kommentointiaika on liian lyhyt. Marja Makarowin mukaan palautetta johtosäännöstä kerätään tämä viikko. Yliopiston sisäisillä nettisivuilla kerrotaan kuitenkin, että henkilökunta voi kommentoida johtosääntöä keskiviikkoon. Palautetta voi antaa myös julkisesti torstaina Tampereen teknillisellä ylipistolla järjestettävässä tilaisuudessa.

Juttua täydennetty 7.2. klo 10.20: Lisätty lause, että yliopiston sisäisillä nettisivuilla kerrotaan, että henkilökunta voi kommentoida johtosääntöä keskiviikkoon asti.

Lue myös: Marssivatko tieteentekijät ulos Tampereen yliopistosta? Henkilöstö tyrmistyi sivuuttamisestaan uuden yliopiston valmistelussa

Tampereen yliopiston hallitus arvostelee rajusti uuden yliopiston valmistelua