"Putinin joukkue" houkuttelee riveihinsä venäläisiä olympiaurheilijoita – tästä on kyse kiekkotähti Ovetshkinin tempauksessa

Presidentinvaalien lähestyessä urheilijat, näyttelijät ja muut venäläiset julkkikset ovat ryhmittyneet presidentti Vladimir Putinin tueksi.

PyeongChang 2018
Putinia tukevia urheilijoita
EPA ja Leena Luotio / Yle Uutisgrafiikka

Ampumahiihtäjä Anton Shipulinin pettymys oli suuri, kun lupaa osallistua Pyeongchangin talviolympialaisiin ei kuulunut.

Tammikuun lopulla Kansainvälinen olympiakomitea ilmoitti, että ei salli Shipulinin osallistumista kisoihin muiden venäläisurheilijoiden mukana, vaikkei tämä ole koskaan jäänyt kiinni dopingista.

– Olin puoli päivää aivan maassa näistä kauheista uutisista! Mutta sitten ymmärsin, ettei pidä antaa periksi! Oman nimensä puolesta täytyy taistella loppuun asti, Shipulin kirjoitti Instagram-tilillään (siirryt toiseen palveluun).

Kieltävästä päätöksestä ei ehtinyt kulua kuin reilu viikko, kun Shipulin oli jälleen otsikoissa. Seuraavassa Instagram-julkaisussaan hän kertoi liittyneensä niin sanottuun Putinin joukkueeseen.

Niin on tehnyt moni venäläinen olympiaurheilija ennen Shipulinia. Joukossa on sekä Pyeongchangiin lähteviä urheilijoita kuten jääkiekkoilija Ilja Kovaltshuk että niitä, jotka eivät kisoihin pääse, kuten hiihtäjä Aleksander Legkov.

– Voin varmuudella sanoa, että Putin Team on minun joukkueeni, Shipulin hehkutti.

Вы все прекрасно знаете, что даже в личном виде спорта всегда важна командная работа вместе с тренерами и друзьями-спортсменами в эстафетах, к которым я всегда трепетно отношусь не только на соревнованиях, но и в жизни. Я никогда не скрывал и не буду скрывать, что поддерживаю нашего президента страны Владимира Путина и разделяю его ценности и взгляды. Я могу с уверенностью сказать, что Putin Team - это моя команда. Это мой выбор. Я в PutinTeam!#PutinTeam #КомандаПутина

A post shared by Anton Shipulin (@anton_shipulin) on

Urheilijat Putinin puolella

Niin kutsutun Putinin joukkueen on perustanut jääkiekkotähti Aleksander Ovetshkin.

Putinin joukkue kokoaa yhteen paitsi urheilijoita myös muita venäläisiä julkkiksia näyttelijöistä pop-tähtiin. Liikkeen tarkoitus on näyttää, että eri alojen idolit tukevat istuvaa presidenttiä.

Käytännössä kyseessä on osa Vladimir Putinin presidentinvaalikampanjaa.

– Perustin Putinin joukkueen yhdistääkseni ne, jotka ovat ylpeitä maastamme ja presidentistämme, ja haluavat tehdä maastamme vahvemman, Aleksander Ovetshkin kirjoittaa Putinin joukkueen nettisivuilla (siirryt toiseen palveluun).

Nettisivuilla urheilijat ja muut tähdet kehuvat Putinia kilpaa – presidentin todetaan muun muassa olevan Venäjän symboli ja pelastaja.

Putinin joukkueen nimissä on järjestetty erilaisia tapahtumia ja arvontoja. Esimerkiksi tammikuun lopussa Krimillä järjestettiin koripallopeli, jossa toinen joukkue oli sonnustautunut Putin-pelipaitoihin.

Kuvakaappaus Putin Teamin nettisivustolta.
Kuvakaappaus Putin Teamin nettisivustolta.Putinteam.ru

Olympialaisten lähestyessä Putinin joukkueeseen on liittynyt erityisesti niitä urheilijoita, jotka ovat jääneet Pyeongchangin kisojen ulkopuolelle, vaikka urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin hyväksyi heidän valituksensa dopingrangaistuksista.

Samalla urheilijat ovat esiintyneet tiuhaan erilaisissa Venäjän kansallistunnetta nostattavissa tapahtumissa. Esimerkiksi Anton Shipulin puhui viikonloppuna järjestetyssä Venäjä sydämessäni -konsertissa, vain päivä sen jälkeen kun oli liittynyt liikkeeseen.

Oppositio kritisoi: ulkomailta käsin on turha puuttua

Ovetshkin perusti joukkueen marraskuussa, kauan ennen kuin presidentinvaalikampanjointi olisi ollut laillista. Liike ei olekaan virallisesti osa Putinin kampanjaa.

Venäläisten tiedotusvälineiden tietojen mukaan idea urheilijoiden yhteenliittymästä ei ole alun perin Ovetshkinin eikä edes Kremlin sisäpiiriläisten, vaan vaalimainonnasta vastaavan konsulttiyhtiö IMA-consultingin luomus (siirryt toiseen palveluun).

Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi arvosteli Putinin joukkuetta tuoreeltaan marraskuussa. Hän muistutti videoblogissaan (siirryt toiseen palveluun), että monet Putinin tukijoista elävät ulkomailla.

– Ainoa asia, jota [Aleksander] Ovetshkin on rakastunut pidempään kuin Putinia, on Amerikka. Maa, jossa hän on elänyt 12 viime vuotta, siis suurimman osan Putinin valtakaudesta, Navalnyi sanoo videolla.

Hänen mukaansa ulkomailla pitkään asuneiden huippu-urheilijoiden on asiatonta puuttua sisäpolitiikkaan, sillä he eivät tiedä millaisissa oloissa Venäjällä enää eletään.