Kalervo Kummola likaisesta pelistä urheilussa: “Kerran otti amerikkalainen agenttitoimisto yhteyttä”

Tunnettu urheiluvaikuttaja kertoi A-studiossa ensimmäistä kertaa julkisesti siitä, miten häneen on pyritty vaikuttamaan.

Kalervo Kummola
Kalervo Kummola
Kalervo KummolaYle

Tunnettu urheiluvaikuttaja Kalervo Kummola kertoi tiistain A-studiossa, miten häneen on uransa aikana pyritty vaikuttamaan. Mieleenpainuvin vaikutusyritys on vuosikymmenen takaa vuodelta 2008, kun häntä pyydettiin lähtemään mukaan kisaamaan kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtajuudesta.

– Silloin otti amerikkalainen agenttitoimisto yhteyttä, että hän edustaa ukrainalaista oligarkkia ja Ukrainan jääkiekkoliittoa. He lupasivat maksaa puheenjohtajakampanjani kokonaan.

Tavoitteena oli ostaa Kummolan ääni ukrainalaisen suurmiehen taskuun.

– En lähtenyt siihen kisaan mukaan lopulta ollenkaan.

Tiistain A-studiossa keskusteltiin laajemminkin siitä, millaisia poliittisia pelejä urheilumaailmassa esiintyy. Kummolan mukaan vastaavankaltaiset räikeät vaikuttamisyritykset ovat pääasiassa melko harvassa.

– Kyllä siellä kabineteissa pelataan tietysti aika paljon pelejä, mutta ei niin paljon kuin mitä luullaan. Useimmiten meillä äänestykset menevät ihan puhtaasti urheilun kannalta, Kummola selittää.

Myöskään varsinaisia lahjontayrityksiä urheilumaailman konkarille ei ole koskaan tullut omalle kohdalle.

– Jääkiekko on niin pieni laji verrattuna jalkapalloon.

Katso tiistai-illan A-studio Areenasta.

Lue myös:

Yle tapasi pohjoiskorealaisen loikkarin, joka katsoo kisoja Soulissa – ja pelkää, että olympiarauha onkin vain pohjoisen juoni

Viimeistään kurkien viljan varastaminen vei luottamuksen Pohjois-Koreaan – Etelä-Koreassa harva uskoo olympialiennytykseen