Jukolan viestiin kaikkien aikojen osallistujaryntäys – Salpausselän supat imevät suunnistajia Etelä-Suomesta

Runsas ennakkoilmoittautumisten määrä ennustaa myös ennätyksellistä osallistujamäärää ensi kesän Lahti-Hollola Jukolaan.

Jukolan viesti
Joensuu-Jukola
Jukolan viesti kisattiin kesällä 2017 Joensuussa.Tomi Hänninen

Kesäkuussa järjestettävään Lahti–Hollola Jukolaan on tulossa ennätysmäärä suunnistajia. Helmikuun alkuun mennessä tapahtumaan oli ilmoittautunut 15 500 osallistujaa.

– Tämä antaisi meille osviittaa, että saavutamme noin 20 000 suunnistajan lukeman, mikä on selkeästi uusi osanottoennätys Jukolassa, iloitsee kilpailunjohtaja Jorma Aherto.

Aherto uskoo tapahtuman suosion johtuvan siitä, että se järjestetään lähellä pääkaupunkiseutua.

– Meillä on erinomainen sijainti. Ulkomaisten joukkueiden on varsin helppo tulla alueelle, koska lentokentiltä ja satamista on lyhyet matkat, hän jatkaa.

Myös laji vetää puoleensa.

– Suunnistuksen suosio harrastusliikuntamuotona on ollut lievässä kasvussa viime vuosina, ja erityisesti kaveriporukat ja yritysjoukkueet ovat löytäneet suunnistuksesta hieman erilaisen harrastusmuodon, kilpailunjohtaja Aherto selittää.

Brasiliasta suomalaismetsään

Lahti-Hollola Jukolan osallistujista 60 prosenttia tulee Aherton mukaan olemaan harrastajajoukkueita. Suunnistusinto näkyy muillakin maailmankolkilla kuin Suomessa.

– Esimerkiksi nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa mitaleja jaettiin uusiseelantilaisille suunnistajille, mikä on aika lailla uutta, Aherto kuvaa.

Lahti-Hollolaan on ilmoittautunut joukkueita 23 maasta. Joukkueita tulee muun muassa Brasiliasta, Yhdysvalloista ja monista Euroopan valtioista. Yksittäisiä suunnistajia järjestäjät odottavat noin 30 maasta.

– Suunnistajien kirjo on jo aikamoinen, kilpailunjohtaja Aherto tiivistää.

Suunnistajien lisäksi Suomen suurimpaan aikuisliikuntatapahtumaan odotetaan kymmeniä tuhansia katsojia. Tapahtuman järjestämiseen tarvitaan 1 800 talkoolaista, joita pestataan vielä pitkin kevättä.

Joensuu-Jukola
Tomi Hänninen

Supat vaativat malttia

Hälvälän maastot tulevat olemaan kova pala purtavaksi niin ulkomaisille kuin kotimaisille suunnistajille.

– Täällä on neliökilometrillä eniten suppia koko valtakuntaa ajatellen, mikä tarkoittaa sitä, että se maasto on hyvin samannäköistä koko alueella, luonnehtii pääratamestari Juhani Jaskari.

Suppamaasto hämää helposti.

– Itsensä paikallistaminen kovassa vauhdissa on äärimmäisen tarkkaa ja herkkää hommaa suunnistajalle. Pahimmilla alueilla pitää malttaa vetää vähän käsijarrua, jotta löytää sen rastin sieltä. Suunnistajalta tarvitaan taitoa ja kylmäpäisyyttä, että osaa sovittaa vauhdin kartanlukuun, Jaskari toteaa.

Kesäkuun puolivälin tapahtumaan aikovat ovat jo käyneet tutustumassa alueeseen. Harjoituspaketit ovatkin tehneet kauppansa. Niiden myynti aloitettiin vuosi sitten keväällä, ja syksyllä vauhti kiihtyi: karttapaketteja myytiin pääratamestarin mukaan lähes 4 000 kappaletta.

– Odotamme keväälle isoa ryntäystä, koska otimme käyttöön kaksi uutta maastoa aivan kilpailumaaston vierestä, mikä varmasti houkuttelee huippuseuroja tulemaan treenaamaan.

Rasteille voi lähteä rennostikin

Vaikka maasto on haastava, kilpailunjohtaja Jorma Aherto kannustaa ihmisiä lähtemään mukaan harrastusmielessä.

– Voin vakuuttaa, että kuntosuunnistajien joukossa on mukava edetä rastilta toiselle hieman kontaktia ottaen ja hyvässä hengessä tietoja vaihtaen siitä, missä viesti on etenemässä. Ei kannata pelätä, vaan nauttia hetkestä ja siitä, että on hieman erilaisessa suurtapahtumassa mukana.

Jukolassa alaikäraja on 15 vuotta, yläikärajaa ei ole.

– Tyypillinen osallistuja on hyvin koulutettu itsestään huolehtiva henkilö, joka kokee tällaisen elämyksellisen tapahtuman kesällä kohokohdaksi. Sinne on kiva lähteä kavereita kohtaamaan tai haastamaan sitä toista kaveriporukkaa pieneen kisaan hyvässä hengessä, Aherto hehkuttaa.

_Lue täältä, kuinka kaverusporukka valmistautuu ensimmäistä kertaa Jukolan viestiin. _