Asiantuntijoiden vinkit piensijoittajille: Suunnittele, säädä riskitaso ja hajauta

Pörssisäätiön toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston rahoituksen professori keskustelivat Ylen aamu-tv:ssä pörssikurssien alamäestä. Samalla he antoivat sijoitusvinkkejä.

sijoittaminen
Ylen Aamu-tv: Pörssiromahdus? - Vesa Puttonen ja Sari Lounasmeri
Ylen Aamu-tv: Pörssiromahdus? - Vesa Puttonen ja Sari Lounasmeri

Osa sijoittajista koki alkuviikosta epävarmuutta, kun maanantaina Yhdysvaltain osakemarkkinoilla nähtiin pahin päivä vuosiin. Kurssit laskivat tiistaina myös Helsingin pörssissä.

New Yorkin pörssissä Dow Jones -indeksi kääntyi nousuun jo eilen tiistaina.

Pohjoismainen Nordnet-pankki kertoi tänään keskiviikkona, että sen asiakkaat tekivät eilen yli 202 000 pörssikauppaa, mikä on pankin uusi kaupankäyntiennätys yhdelle päivälle.

Nordnetin mukaan osa sijoittajista möi omistuksiaan ja toiset tankkasivat salkkuunsa erityisesti hyviä osingonmaksajia.

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri ja Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen antoivat Ylen aamu-tv:ssä vinkkejä piensijoittajille osakesijoituksiin. Tässä heidän vinkkinsä.

Tee pitkän aikavälin suunnitelma

Lounasmeren mukaan sijoittaminen on kestävyyslaji. Siksi piensijoittajien kannattaa tehdä sijoitussuunnitelma pitkälle aikavälille ja noudattaa sitä systemaattisesti. Silloin ei tarvitse seurata päivittäisiä uutisia sijoitustensa kannalta.

Lounasmeri katsoo, että näin toimimalla pääsee hyvään tilanteeseen 10–20 vuodessa.

Säädä riskitaso sopivaksi

Puttosen mukaan sijoitusten riskitason pitäisi olla sellainen, että mahdolliset kurssilaskut eivät tunnu uutisilta. Vaihtoehtoisesti laskuja voi pitää mahdollisuuksina ostaa lisää osakkeita. Yöuniaan ei saisi menettää siksi, että kurssit laskevat päivässä neljä prosenttia.

Jos kurssien lasku hirvittää, niin silloin kannattaa harkita osakesalkun keventämistä, Lounasmeri arvioi.

Hajauttaminen kannattaa

Sijoituksissa kannattaa miettiä hajauttamista eri kohteisiin sekä rytmittää sijoituksia ajallisesti. Sijoituksia olisi järkevintä tehdä säännöllisesti esimerkiksi kuukausittain. Näin ei tule ostaneeksi osakkeita korkeimpaan hintaan, Lounasmeri sanoo.

Huomioi osingot ja kulut

Sijoittajan on syytä katsoa osakkeiden kurssinousun lisäksi myös osinkotuottoa. Puttonen muistuttaa, että suomalaiset yritykset maksavat hyviä osinkoja. Rahastosijoituksissa kannattaa muistaa, että kulut ovat aina pois tuotoista.