Turun yliopisto purkaa Yhdysvalloissa häirintään syyllistyneen professorin työsopimuksen

Tiedeyhteisön kuulemisen jälkeen Turun yliopiston rehtori pyörsi aiemman päätöksensä.

Turun yliopisto
Turun yliopiston kyltti lähikuvassa.
Philip Stenkula / Yle

Turun yliopisto on keskiviikkona päättänyt purkaa amerikkalaisen tähtitieteilijän työsopimuksen.

– Olen harkinnut asiaa ja päätynyt siihen, että kyseisen henkilön palkkaaminen Turun yliopistoon puretaan. Ratkaisuun päädyin kuultuani laajasti tiedeyhteisöä, toteaa rehtori Kalervo Väänänen yliopiston lyhyessä tiedotteessa.

Turun yliopisto teki alun perin kahden vuoden määräaikaisen työsopimuksen amerikkalaisprofessorin kanssa. Alallaan arvostetun tähtitieteilijän piti aloittaa työt erikoistutkijana Tuorlan observatoriossa maaliskuun alussa.

Professori joutui aiemmin eroamaan työpaikastaan kalifornialaisessa yliopistossa, kun yliopisto oli todennut tämän "vastaansanomattomasti" syyllistyneen (siirryt toiseen palveluun) sukupuoleen perustuvaan häirintään.

Aiemmin rehtori Kalervo Väänänen kertoi Ylen haastattelussa, että henkilön palkkaamista oli harkittu hyvin tarkkaan etukäteen, ja että olisi kohtuutonta rangaista häntä toistuvasti.

Kalifornialainen yliopisto on todennut professorin häirinneen ja syrjineen kahta naispuolista opiskelijaa. Tapauksesta ovat kertoneet muun muassa arvostettu tiedelehti Science (siirryt toiseen palveluun) ja asiaa perinpohjaisesti tutkinut verkkojulkaisu Buzzfeed (siirryt toiseen palveluun). Kyse oli mediatietojen mukaan siitä, että professori oli ihastunut opiskelijaansa, minkä jälkeen hän oli ryhtynyt painostamaan tätä ja lopulta erottanut tämän.

Buzzfeedin näkemän viestinvaihdon mukaan professori tunnusti asian toiselle opiskelijalle. Mies oli pelännyt tunteidensa kohteen "sukupuolisen vaikutusvallan" estävän häntä tekemästä työtään, opiskelija kertoi. Lopulta professori erosi työpaikastaan (siirryt toiseen palveluun) oma-aloitteisesti.

Lue myös:

Turun yliopisto palkkasi opiskelijoiden häirintään syyllistyneen amerikkalaisprofessorin

Korjaus 8. helmikuuta kello 9.20: Tarkennettu tietoja kalifornialaisen yliopiston tekemästä tutkinnasta: professorin on todettu syyllistyneen häirintään, ei vain epäilty siitä.