Suomen museoilla menee lujaa – museoissa vierailtiin ennätykselliset 7, 1 miljoonaa kertaa

Viime vuonna tehtiin yli 400 000 museokäyntiä enemmän kuin vuonna 2016.

Suomen museot
Ateneum
Ateneumiin tehtiin viime vuonna yli 440 000 käyntiä.Henrietta Hassinen / Yle

Suomalaismuseoilla menee vahvasti. Museoissa nimittäin vierailtiin viime vuonna ennätykselliset 7,1 miljoonaa kertaa ja se on yli 400 000 kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna, kertoo Museovirasto tiedotteessa.

Viime vuonna suosituimpia museoita olivat Ateneumin taidemuseo Helsingissä, Helsingin kaupunginmuseo, Nykytaiteen museo Kiasma, Vapriikki Tampereella ja Helsingin taidemuseo HAM.

Ateneumiin tehtiin viime vuonna yli 440 000 käyntiä ja esimerkiksi Vapriikkiin reilut 206 000.

Museovirasto kertoo, että käynnit museoissa ovat olleet jo pidemmän aikaa kasvussa, mutta parin viime vuoden aikana nousua on ollut erityisen paljon.

Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet sanoo tiedotteessa, että kasvun taustalla on nähtävissä kolme keskeistä asiaa.

Hänen mukaansa suomalaismuseoilla on ollut viime vuosina yleisöä kiinnostavia, ajankohtaisia ja vetovoimaisia näyttelyitä. Tämän lisäksi museokortti on madaltanut kynnystä vierailla museossa ja museot ovat entistä näkyvämpiä ja tunnetumpia brändäyksen ansiosta.

Museovirasto kokoaa vuosittain tilastotietoa Suomen ammatillisesti hoidettujen museoiden toiminnasta. Nyt julkaistut käyntimäärät vuodelta 2017 ovat alustavia ja koskevat ammatillisesti hoidettuja museoita.

Käyntimäärät perustuvat museoiden antamiin tietoihin. Lopulliset tilastot julkaistaan touko-kesäkuussa.