Kaikki talviolympialaisista!

Työaikalaki jumittaa – Oletko sinäkin tulevaisuudessa asiantuntija, saatko enää lisiä ja ylityökorvausta?

Uuden työaikalain pitäisi lisätä sekä työntekijöiden että työnantajien joustoja. Etujärjestöt toivovat pykäliin tarkkoja määritelmiä sekaannusten välttämiseksi. Laissa määritellään työehtojen vähimmäistaso.

työlainsäädäntö
Kuvitus
Yle Uutisgrafiikka

Työaikalain uudistaminen jumittaa hallituspuolueiden erimielisyyden takia.

Ylen tietojen mukaan hallituksessa väännetään kättä kokonaistyöajan piirin mahdollisesti siirtyvistä työntekijäryhmistä. Näihin "itsenäisesti työskenteleviin" asiantuntijoihin kuuluvat muun muassa it-alan tietotyöläiset.

Tähän asti yritysten ja yhteisöjen ylin johto on ollut työaikasääntelyn ulkopuolella, mutta tämä joukko voisi laajentua tuntuvasti nykyisestä, jos hallitus pitäytyy riitaisan työryhmän esityksessä.

Toinen lakia viivästyttävä erimielisyys liittyy kokonaan uuteen joustotyöhön. Työryhmän esityksen mukaan joustotyösopimuksen voisi solmia määräajaksi tietyin ehdoin. Työntekijä voisi tehdä sopimuksen esimerkiksi ruuhkahuipun tai projektin ajaksi ja palata sitten normaaliin työaikaan. Ylen tietojen mukaan esillä on ollut myös pysyvä joustotyösopimus.

Jari Lindström
Työministeri Jari Lindström (sin.) puolustaa eduskunnan kyselytunnilla työttömien aktiivimallia 8. helmikuuta 2018.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Työministeri Jari Lindström (sin.) kuvailee poliittisia neuvotteluja varsin haastaviksi, mutta on vaitonainen yksityiskohdista asian keskeneräisyyden takia.

– Nämä ovat varmasti ne keskeiset kysymykset, mutta meillähän on se periaate, että mistään ei ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu. Tämä kokonaisuus käydään vielä läpi kunnolla ja perusteellisesti, Lindström vakuuttaa.

Neuvotteluja on käyty hyvin pienessä piirissä. Lindströmin lisäksi mukana ovat olleet elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja sisäministeri Kai Mykkänen (kok). Lintilä ja Mykkänen eivät halunneet kommentoida asiaa Ylelle.

Palkansaajaetujärjestöjen mielestä työaikalain linjauksista ja niiden vaikutuksista olisi syytä keskustella, koska hallitus on ollut mittavasta uudistuksesta hiljaa työryhmän mietinnön jälkeen. Kiistelty aktiivimalli on osoittanut, miten hankala lakiin on tehdä muutoksia sen voimaantulon jälkeen.

Eri tahot ovat yksimielisiä vain siitä, että työaikalakia on uudistettava vastaamaan paremmin nykyisen työelämän tarpeita. Aika on ajanut armottomasti ohi vuonna 1996 voimaan tulleesta laista.

Nykyteknologia mahdollistaa täysin tietystä paikasta ja ajasta irrallisen työnteon. Samasta syystä työ läikkyy yhä enemmän vapaa-ajalle, kun kännykkä pirisee ja sähköpostiin tulvii viestejä myös työajan ulkopuolella. Tämä luo työntekijälle painetta olla tavoitettavissa koko ajan.

Voidaanko asiantuntija rinnastaa toimitusjohtajaan?

Mikäli työryhmän linjaus toteutuisi, suuri joukko keskijohdossa ja asiantuntijoina työskenteleviä siirtyisi tekemään niin kutsuttua kokonaistyöaikaa eikä heille enää maksettaisi lisiä tai ylityökorvauksia. Yleensä kokonaistyöaikaan siirtyvälle korvataan ansionmenetys nostamalla kuukausipalkkaa joitakin satoja euroja.

Korkeasti koulutettuja edustava Akava laskee, että näitä työaikalain ulkopuolelle siirtyviä ylempiä toimihenkilöitä voisi olla jopa 43 prosenttia työllisistä eli yli miljoonaa työntekijää. Akavassa muutos koskisi 80 prosenttia jäsenistöstä, noin 350 000 ihmistä. Ei siis ole ihme, että keskusjärjestö odottaa kuumeisesti lain lopullisia linjauksia.

Työryhmän esitys jätti paljon tulkinnan varaa sen suhteen, mitä on asiantuntijatyö, jossa työntekijä voi päättää itsenäisesti työajoistaan ilman työnantajan valvontaa. Etujärjestöt toivovat pykäliin tarkkoja rajauksia sekaannusten välttämiseksi.

Akavan työelämäasioiden päällikkö Lotta Savingon mielestä asiantuntijoiden tulee kuulua työaikalain piiriin, ja poikkeama koskisi vain johtamistehtävissä tai niihin rinnastettavissa työskenteleviä.

– Yrityksen asiantuntijaa ja toimitusjohtajaa ei voida asettaa samalle viivalle sillä perusteella, että kumpikin voi periaatteessa päättää työajastaan, vaan siihen pitää olla myös tosiasiallinen oikeus ja mahdollisuus. Tämä ei ole asiantuntijoiden tilanne, Savinko painottaa.

Lotta Savinko
Akavan työelämäasioiden päällikkö Lotta Savinko.Jyrki Ojala / Yle

Myös STTK:n kuuluva ammattiliitto Pro on ärhäkkänä. Kehittämispäällikkö Pia Ahosen mukaan mahdollisimman suuri osa palkansaajista on pidettävä työaikasäätelyn piirissä. Muutos koskisi kymmeniä tuhansia Pron vaativissa asiantuntija- ja esimiestehtävissä työskenteleviä jäseniä.

– Tällä olisi merkittäviä vaikutuksia myös työtekijöiden ansioihin. Teollisuudessa lisä- ja ylityökorvausten osuus vuosiansioista on keskimäärin viisi prosenttia. Esimerkiksi metsäteollisuudessa tämä tarkoittaa runsaan kolmen tonnin kuukausiansioilla yli 2 500 euron menetystä vuodessa, Ahonen kertoo.

Joustotyöstä pitää pystyä palaamaan normaaliin työaikaan

Uudessa joustotyömallissa (siirryt toiseen palveluun) työntekijä ja työnantaja voisivat sopia hyvin vapaasti työpäivien ja -aikojen sijoittelusta. Työajan seuranta jäisi sopimuksen ehtojen ja luottamuksen varaan. Akava ja Pro pitävät uutta joustotyösopimusta hyvänä asiana, mutta vain jos se toteutetaan määräaikaisena erillisenä sopimuksena.

– Pidän erittäin tärkeänä, että työntekijä pystyy siitä irtautumaan, jos havaitaan, ettei se sovellu tietyntyyppiseen työhön tai tavoitettavuuden pelisäännöistä ei pystytä sopimaan, Pia Ahonen sanoo.

Työntekijä on ylipäätään heikommassa neuvotteluasemassa, jos työnantaja tarjoaa hänelle joustotyösopimusta.

– On vaikea sanoa esimiehelle, ettei ole kiinnostunut tämmöisestä joustomallista, jos sitä tarjotaan esimerkiksi kaikille tietyllä tehtävänimekkeellä työskenteleville, Ahonen huomauttaa.

Uusi joustotyö ja asiantuntijoiden siirto kokonaistyöajan piiriin yrittävät tietyllä tapaa korjata samaa asiaa. Ahosen ja Lotta Savingon mielestä määräaikainen joustotyö yhdistettynä muihin joustokeinoihin, kuten esimerkiksi työryhmän esittämään työaikapankkiin, toisi jo vaadittavaa joustoa työelämään. Heistä molempia pykäliä ei tarvita.

Pia Ahonen
Ammattiliitto Pron kehittämispäällikkö Pia Ahonen.Berislav Jurišić / Yle

Laki määrää minimitason, jos rajanveto ei onnistu

Akava ja Pro ovat huolissaan ihmisten jaksamisesta, mikäli työryhmän esitys toteutuu. Ympäri vuorokauden pyörivä yhteiskunta teettää yhä enemmän töitä poikkeuksellisina aikoina.

Tutkimusten (siirryt toiseen palveluun) mukaan erityisesti asiantuntijat uupuvat jo nyt työtaakan alla, kun tiukasti aikataulutetut projektit ja työtehtävät seuraavat toisiaan. Sekin tiedetään, että liiallisella työmäärällä ja ylipitkillä päivillä on kielteisiä vaikutuksia työhyvinvointiin ja työn tuottavuuteen.

Työaikalaki on tärkeä, koska siinä määritellään se vähimmäistaso, johon työntekijä voi vedota. Useimmilla aloilla työehtosopimuksissa on sovittu paremmista ehdoista, mutta kaikilla aloilla sopimuksia ei ole saatu aikaiseksi.

– Joskus rajojen asettaminen on työnantajalle vaikeaa, joskus työntekijälle itselleen eli se kohtuus jää puuttumaan, Lotta Savinko toteaa.

Kiire on nimittäin vain kasvanut työpaikoilla viime vuosina, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen Työolobarometrin (siirryt toiseen palveluun) ennakkotiedoista. Sen sijaan palkansaajien vaikutusmahdollisuudet omaan työtahtiin, työtehtäviin ja työnjakoon eivät ole lisääntyneet.

– Työolobarometrin mukaan joustomahdollisuudet ovat vähentyneet nimenomaan ylemmillä toimihenkilöillä ja 60 prosenttia heistä tekee usein töitä vapaa-ajallaan, Savinko sanoo.

Myös Pron jäsenilleen vuosittain tekemä työmarkkinatutkimus kertoo työn kuormittavuuden olevan jyrkässä kasvussa.

– Jäsenistö on aika kovilla tällä hetkellä. Työpaikoilla tapahtuu paljon muutoksia ja yt-neuvottelut ovat arkipäivää. Monessa yrityksessä on vähennetty työntekijöitä aika radikaalisti. Se näkyy työmäärissä ja kuormittavuudessa, Pia Ahonen kertoo.

Suomi on myös profiloitunut korkean jalostusasteen maaksi, joten asiantuntijatyön määrä kasvaa tulevaisuudessa. Lakeja ei tehdä muutamaksi vuodeksi. Kuka tietää kuinka suuri osa suomalaisista työntekijöistä lasketaan asiantuntijoiksi kymmenen, kahdenkymmenen vuoden päästä?

Kuvitus
Yle Uutisgrafiikka

Joustot tasapainoon

Uuden työaikalain pitäisi mahdollistaa sekä joustavat työaikajärjestelyt yritysten tarpeisiin että helpottaa työntekijöiden työn ja yksityiselämän yhteensovittamista.

Työministeri Jari Lindström rauhoittelee, että työsuojelukin huomioidaan lopullisessa laissa, ja työntekijän ja työnantajan joustoille yritetään löytää tasapaino.

– Ilman muuta pitää aina olla jokin niin sanottu perälauta olemassa, ettei mennä mahdottomuuksiin. Sehän tässä on se taide, mihin kohtaan se viiva vedetään, Lindström toteaa.

– Ainahan joku pettyy ja joku on tyytyväinen, kun tehdään jokin kompromissi. Sekin tekee tästä varsin vaikeaa, ministeri sanoo.

Hallitus tuskin haluaa siirtää suurta työntekijäjoukkoa työaikalain ulkopuolelle juuri ennen eduskuntavaaleja, joten lakiesityksen yksityiskohtia on syytä viilata poliittista syistä vielä tarkoin.

Lue myös: Jos pomo lähettää sähköpostia yöllä, pitääkö vastata? – Kännykkä hivuttaa työn tyynyn viereen

Kokonaispalkassa voi olla sudenkuoppa: "Voi käydä niin, että ylityömäärä ei tule korvatuksi"

Piippaako työkännykkä koko ajan? Vihervasemmisto rajoittaisi työviestien tulvaa, porvareilta tiukka ei