Satamat hylkäsivät sovintoesityksen – lakko uhkaa maanantaina

Työriita koskee Turun, Naantalin, Rauman, Kokkolan ja Oulun satamissa työskenteleviä nosturinkuljettajia ja satamavalvojia.

satamat
nostureita satama-alueella
Joona Haarala / Yle

Satamia edustava Avainta ry on hylännyt sovittelija Jukka Ahtelan antaman sovintoesityksen satamia koskevaan työriitaan. Asiasta kertoo tiedotteessaan Rauman Satama Oy.

Työriita koskee Turun, Naantalin, Rauman, Kokkolan ja Oulun satamissa työskenteleviä nosturinkuljettajia ja satamavalvojia. Neuvotteluosapuolina ovat Avainta sekä työntekijäpuolelta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Suomen Merimies-Unioni.

Jos työriitaa ei saada sovittua, satamia uhkaavat lakot ensi maanantaina 12. helmikuuta. Lakkoja oli suunniteltu alun perin tammikuulle, mutta työministeri Jari Lindström (sin.) siirsi niitä kahdella viikolla.

Kiista sopimuksista

Työnantajien mukaan lakkoon osallistuvia työntekijöitä olisi noin 25–40.

Kiistassa on kyse siitä, että työntekijäpuoli haluaa saada tälle ryhmälle oman työehtosopimuksen. Nyt kaikkiin työntekijöihin sovelletaan Avainta ry:n työehtosopimusta, jossa AKT ja Merimies-Unioni eivät ole osapuolina.

Työnantajapuolen mukaan lakko uhkaa vakavasti suomalaisia vientiyrityksiä. Sovittelu jatkuu työtaistelun estämiseksi.

17:24 täsmennetty noudatettua työehtosopimusta.