Haittaohjelman siivous jatkuu – Lahden terveysasemilla poikkeustila perjantainakin

Lahden kaupungin tietoverkkoihin iskenyt haittaohjelma jyllää yhä, eikä terveysasemia voi yhdistää hyvinvointiyhtymän verkkoon.

haittaohjelmat
Kaksi henkilö tietokoneella.
Yle

Ongelmat Lahden kaupungin tietoverkossa jatkuvat. Pulmat on aiheuttanut haittaohjelma, jonka leviämisen estämiseksi tietoliikenneyhteydet kaupungin ja hyvinvointiyhtymän välillä katkaistiin.

Tämä vaikeuttaa yhä etenkin Lahden terveysasemien toimintaa, sillä potilastietojärjestelmät ovat pois käytöstä. Potilastietoja tai tutkimustuloksia ei pystytä kirjaamaan potilastietojärjestelmään eikä niitä pääse lukemaan sieltä.

Kaupungin ict-palvelut tuottavan Provincian liiketoimintajohtaja Jarmo Tuovinen kertoo, että yhtiön palveluympäristössä olevasta haittaohjelmasta ei ole vielä päästy eroon, mutta se ei ole päässyt leviämään edelleen.

– Eilen tehdyt rajoitukset ovat purreet, mutta puhdistustyötä on tässä varmasti aivan loputtomiin, Tuovinen luonnehtii tilannetta.

Hänen mukaansa vielä ei ole tarkasti tiedossa, millainen savotta haittaohjelman poisto tulee olemaan. Sitä, voisiko käyttöön ottaa jonkinlaisen varajärjestelmän, pohditaan perjantaiaamuna pidettävässä kokouksessa.