Nesteelle uusi toimitusjohtaja kemiantuntijasta – toimitusjohtaja Lievonen jää eläkkelle

Vanackerilla on johtajakokemusta useasta kemianalan yhtiöstä.

Neste Oyj
Peter Vanacker
Peter VanackerLauri Hannus / Neste Oyj

Nesteen uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Peter Vanacker.

Vallanvaihto yhtiössä tapahtuu marraskuun alussa, kun Nestettä kymmenen vuotta johtanut Matti Lievonen jää eläkkelle.

Vanacker on tällä hetkellä saksalaisen kemianyhtiö CABB Groupin toimitusjohtaja. Hänellä on kemianalan osaamista myös monialayhtiö Bayerista, jossa hän on ollut johtotehtävissä.

Vanackerin nykyinen yhtiö CABB valmistaa hieno- ja erikoiskemikaaleja muun muassa maatalouden tarpeisiin. Suomi on uudelle toimitusjohtajalla tuttu yhtiön Kokkolan tehtaan kautta.

Bayerissa Vanacker vastasi muun muassa laajasta polyuretaanimuovien liiketoiminnasta ja johti isoja investointi- ja tuotekehityshankkeita.

Kielimies, mutta ei suomen kielen

Neste on hakenut viimeiset kolme vuotta uutta toimitusjohtajaa. Valinnoissa oli loppusuoralla Vanackerin lisäksi neljä muuta hakijaa sekä miehiä että naisia.

Valinta oli lopuksi helppo

Jorma Eloranta

– Valinta oli lopuksi helppo, Nesteen hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta perustelee Vanackeria.

Uusi toimitusjohtaja puhuu äidinkielenään hollantia, jonka lisäksi hän hallitsee sujuvasti muun muassa ranskan ja portugalin. Eloranta paljastaa toimitusjohtajan valinnasta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että viime metreille valinnassa oli mukana myös ehdokas Suomesta, mutta suomen kieli tai kansallisuus eivät olleet keskeisiä tekijöitä valinnassa.

Neste on hieno yhtiö

Peter Vanacker

– Vanackerin kokemus ja osaaminen sopivat hyvin yhteen Nesteen strategisten tavoitteiden kanssa. Vanackerin laaja kansainvälinen kokemus kemia- ja polymeeriteollisuudesta, ansiot useiden strategisten muutosten ja suurten investointihankkeiden johtamisessa sekä monikulttuuriset johtamistaidot ovat erittäin tervetulleita Nesteelle, Eloranta perustelee valintaa.

Vanacker on Saksan ja Belgian kansalainen. Koulutukseltaan 51-vuotias Vanacker on kemian diplomi-insinööri.

Uusi johtaja suhtautuu rauhallisesti tulevaan

– Neste on hieno yhtiö, jossa yhdistyvät innovatiivinen ilmapiiri, erinomaiset suoritukset, globaali edelläkävijyys sekä henkilöstön innostus, Vanacker arvioi.

Valinta oli myös Vanackerille helppo. Hän ilmoitti jo hakuvaiheessa, että olisi valmis muuttamaan Suomeen vaimonsa kanssa. Heillä on myös kaksi täysi-ikäistä lasta.

– Jatkan sitä kehitystä, jota yhtiössä on päämäärätietoisesti tehty enkä näe tarvetta isoihin muutoksiin, Vanacker arvioi varovaisesti ennen perehtymistään yhtiöön.

Nesteen tarkoitus on jatkaa muun muassa uusiutuvien materiaalien ja biomuovien kehittämistä.

Hän vakuuttaa olevansa toimitusjohtaja, jolla on korvat auki kaikkiin suuntiin.

Lievonen siirtyy varsinaisesti eläkkeelle tämän vuoden lopussa.