Kaikki talviolympialaisista!

Joukkopako ravistelee Yhdysvaltain ulkoministeriötä – Eronnut suurlähettiläs Ylelle: Kriittisiä tehtäviä on täyttämättä

"Rakastin diplomaatin työtä", sanoo Nancy McEldowney, joka jätti ulkoministeriön 30-vuotisen uran jälkeen. Hänen mukaansa Trumpin hallinto murentaa ministeriötä sisältä.

diplomatia
Suurlähettiläs Nancy McEldowney.
Suurlähettiläs Nancy McEldowney.Paula Vilén / Yle

WASHINGTON Suurlähettiläs Nancy McEldowneyn työhuoneessa näkyy vuosikymmenien ura Yhdysvaltain ulkoministeriössä. Pyörivä dervissipatsas Turkista, kaksi maatuskaa Venäjältä, beduiininaisen naamio Lähi-idästä.

Ylimmällä hyllyllä on siististi kolmiokehyksiin taiteltuina viisi Yhdysvaltain lippua, kiitoksena palveluksesta. Yksi niistä liehui Sofiassa Yhdysvaltain lähetystössä McEldowneyn ollessa Bulgariassa suurlähettiläänä. Rakkain on asevoimissa palvelleen isän arkun päältä.

– Rakastin diplomaatin työtä. Olin ylpeä saadessani työskennellä maani hyväksi ja tehdä yhteistyötä muiden maiden, kuten Suomen kanssa. Tiesin, että tein töitä yhteisten ratkaisujen löytämiseksi. Niillä ei ehkä parannettu koko maailmaa, mutta ainakin otimme askeleita oikeaan suuntaan.

Nyt suunta on McEldowneyn mukaan täysin väärä.

– Ulkoministeriö on pahoissa vaikeuksissa. Trumpin hallinto hajottaa sitä ulkoministeriötä, jossa olen ylpeästi työskennellyt kolme vuosikymmentä. Se tekee minut surulliseksi.

Nancy McEldowney lähdössä lennolle F-16 -hävittäjällä.
Nancy McEldowney lähdössä lennolle F-16 -hävittäjällä.Nancy McEldowneyn arkisto

Tillerson ryhtyi vyönkiristykseen

Ulkoministeri Rex Tillerson on pannut Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon säästökuurille. Hän haluaa budjettiin 30 prosentin leikkauksen ja vähentää työntekijöitä. Lisäksi uusien työntekijöiden palkkaaminen on toistaiseksi jäädytetty.

– Nyt on täyttämättä kriittisen tärkeitä tehtäviä, jotka olisivat tärkeitä ulkopolitiikkamme kehittämiseksi ja toteuttamiseksi eri puolilla maailmaa, McEldowney sanoo.

Tillerson on puolustanut säästökuuria luonnehtien ulkoministeriön budjettia historiallisen korkeaksi. Tillersonin näkemyksen mukaan vähemmälläkin pärjätään ja tehostamisen varaa on.

Rex Tillerson vannoo valaa käsi Raamatulla. Vaimo sekä Trump ja Pence seisovat vieressä.
Trump ja varapresidentti Mike Pence (oikealla) katsovat, kun Exxon Mobilen entinen toimitusjohtaja Rex Tillerson vannoi ulkoministerin virkavalan 1. helmikuuta. Tillersonin vieressä vaimo Renda St. Clair.Michael Reynolds / EPA

McEldowney puistaa päätään Georgetownin yliopiston työhuoneessaan.

– Tillerson väittää muuta, mutta käytännössä hän murentaa ulkoministeriötä sisältäpäin. Hänen nyt tekemillään päätöksillä on vuosikausien seuraukset.

Samanlaista kritiikkiä on kuultu muualtakin. Kongressissa ulkoministeriön tilanteesta on oltu huolissaan sekä republikaanien että demokraattien riveissä (siirryt toiseen palveluun). (Washington Post).

"Sopeudu tai lähde"

Pitkän linjan diplomaatti on silmin nähden ärsyyntynyt, että Trumpin hallinto on viitannut kintaalla diplomatian ammattilaisten osaamiselle.

– Minun kohdallani kamelin selän katkaisi se, kun Trump ja Tillerson muuttivat keskustelun sallivan kulttuurin. Ihmisille sanottiin, ettei heidän mielipidettään haluta kuulla. Sopeudu tai lähde!

McEldowney katsoi menoa kolmisen kuukautta Tillersonin ulkoministeriksi tulon jälkeen ja jätti eroanomuksensa.

Yhdysvaltain diplomaattien yhdistyksen AFSA:n mukaan lukuisat eturivin diplomaatit ovat Tillersonin kaudella jättäneet tehtävänsä, ja harvalukuisesta kaikkein korkea-arvoisimpien suurlähettiläiden joukosta jo 60 prosenttia on lähtenyt (Reuters (siirryt toiseen palveluun), McClatchy DC (siirryt toiseen palveluun)).

Kuvassa McEldowney tarkastamassa Bulgarian presidentin kunniavartiostoa.
Nancy McEldowney aloitti Yhdysvaltain Bulgarian suurlähettiläänä kesällä 2008. Kuvassa McEldowney tarkastamassa Bulgarian presidentin kunniavartiostoa.Nancy McEldowneyn arkisto

Diplomaattien joukkopako tapahtuu samaan aikaan, kun heidän työtään tarvittaisiin monessa maailmankolkassa kenties enemmän kuin koskaan.

Yhdysvalloilta puuttuu tällä hetkellä suurlähettiläs monista tärkeistä liittolaismaista, muun muassa Etelä-Koreasta ja Saudi-Arabiasta (siirryt toiseen palveluun) (CNN). Suomessakaan ei ole yli vuoteen ollut Yhdysvaltain-suurlähettilästä. Trump on jo nimennyt ehdokkaansa, Robert Pencen, mutta senaatti ei ole häntä vielä tehtävään vahvistanut.

Tulostettuja Trumpin tviittejä ulkopolitiikan pohjaksi

McEldowney harmittelee, että Tillersonin myötä koko ulkoministeriö on ajautunut sivuraiteelle Yhdysvaltain ulkopolitiikan tekijänä.

– Tillerson on itsekin sanonut, että hänelle tulostetaan presidentin tviittejä, ja sitten hän käyttää niitä ulkopolitiikan teon pohjana. Se osoittaa, että Tillerson ei ole luomassa politiikkaa itse. Hän ei ole avainpelaaja.

Presidentin tviittien ja epädiplomaattisen purkausten selittämisessä diplomaateilla onkin ollut tekemistä. Pohjois-Korealle Trump on uhitellut "isommalla ydinasenapilla", Haitia ja Afrikan maita Trump kutsui persläpimaiksi, meksikolaisia Trump sanoi presidenttikampanjansa aikana raiskaajiksi ja rikollisiksi.

– Diplomaateillamme on nyt erittäin vaikeat ajat. He tietävät oikean ja väärän, totuuden ja vääristelyn eron. Heidän täytyy yrittää tässä tilanteessa edustaa Yhdysvaltoja ulkomailla. Monella ulkoministeriössä vielä työskentelevällä kollegallani onkin omantunnon kriisi, McEldowney huokaa.

McEldowneyn mukaan suurlähettiläät ovat joutuneet paikkaamaan Trumpin lausuntoja. Alatyylisen Afrikan maiden ja Haitin luonnehdinnan jälkeen kyseisissä maissa työskentelevät suurlähettiläät olivat saaneet ohjeet mennä selittämään, että Yhdysvallat kunnioittaa kyseisiä maita ja niiden ihmisiä.

USA:n maine rapautunut

Vahinko näyttää kuitenkin jo tapahtuneen. Yhdysvaltain imago on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta romahtanut maailmalla. Se surettaa veteraanidiplomaattia, mutta hän kehottaa ulkovaltoja toiveikkuuteen.

– Älkää menettäkö Yhdysvaltain suhteen toivoanne. Tämä hallinto ei kestä ikuisesti ja demokratiamme on vahva. Selviämme siitä ja tarvitsemme toisiamme.

Donald Trumpin vastainen mielenosoitus Lontoossa 4. helmikuuta 2017.
Donald Trumpin vastainen mielenosoitus Lontoossa helmikuussa 2017.Garry Penny / EPA