Kaikki talviolympialaisista!

Perämeri on jäätynyt kokonaan – ahtojäät vaikeuttavat laivaliikennettä

Ilman jäänmurtajia pohjoisen vientiteollisuuden tuotteita ei saataisi laivattua maailmalle. Arctia on lähettänyt pohjoiseen neljännen jäänmurtajan.

jäänmurtajat
Jäänmurtajan tekemä ränni Kemin satamaan.
Jäänmurtajan komentosillalta on esteetön näkymä eteen, sivuille ja taakse. Riikka Rautiainen/ Yle

Talvimerenkulku Perämeren satamiin on vaikeutunut. Laivaliikenteen turvaamiseksi jäänmurtoyhtiö Arctia on lähettänyt pohjoiseen neljännen jäänmurtajan.

– Tällä hetkellä uusi jää ja sitä reunustava sohjojääkenttä ahtautuvat tuulen vaikutuksesta Perämeren pohjukassa Oulun ja Kemin edustalla, kuvailee jäänmurtaja Kontion päällikkö Timo Jeskanen.

Jäänmurtajat Kontio (siirryt toiseen palveluun), Otso, Polaris ja viime viikonloppuna matkaan laitettu Urho avustavat liikennettä kaikkiin Perämeren satamiin Kemiin, Tornioon, Ouluun, Raaheen, Kalajoelle, Kokkolaan ja Pietarsaareen. Jäänmurtaja Voima on puolestaan töissä Suomenlahdella.

– Viime viikolla meillä oli varsinainen suma, kun yksikään laiva ei päässyt liikkeelle ilman jäänmurtajien apua, kuvailee Kemin satamassa operoivan Kemi Shippingin toimitusjohtaja Kari Anttila.

Perämeren pohjukassa kulkevat talvella käytännössä vain vahvimmat linjaliikennelaivat, sillä kaikki muut alukset viedään satamiin ja niistä pois lähes yksitellen. Ilman jäänmurtajia pohjoisen vientiteollisuuden tuotteita ei saataisi laivattua maailmalle.

– Ahtojääkentässä pahin kohta on tällä hetkellä Kemi kakkosen majakan luona. Joudumme avustamaan sen lävitse ihan kaikki alukset, kuvailee jäänmurtaja Kontion päällikkö Timo Jeskanen.

Satamaoperaattorin mukaan ongelmana ovat myös satama-altaat, joita ei saada pidettyä avoinna riittävästi. Satama-altaiden jäänmurto on jäänmurrosta vastaavan Arctian ja satamien vastuulla. Kemissä ja Torniossa on useampia satamajäänmurtajia, mutta vain yksi miehistö vuorossaan.

Kovat myrskyt ja sohjovyö ovat talvimerenkulun riesana

Tällä hetkellä Perämeri on jäässä kauttaaltaan. Merialueen keskellä on uutta jäätä, joka on vahvistunut helmikuun pakkasjakson ansiosta. Aivan Perämeren pohjukassa jäätä on jo 30–50 senttimetriä.

– Alkutalvesta muutamat kovat lounais- ja etelätuulet synnyttivät avoveden reunaan sohjovyön, joka on nyt jäätynyt Kemi kakkosen majakan, Malörenin ja Luulajan välillä, kuvailee jäänmurtaja Kontion päällikkö Timo Jeskanen.

Satamaoperaattorin mukaan talvimyrskyt ovat hankaloittaneet liikennettä marraskuusta lähtien. Toimitusjohtaja Kari Anttilan mukaan jopa säännöllisessä linjaliikenteessä tämä näkyy myöhästymisinä ja joidenkin satamakäyntien jättämisenä pois reitiltä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Perämeri on jäätynyt viime vuosina tammi-helmikuussa ja talvet ovat olleet poikkeuksetta leutoja. Merenkulussa tämä ei kuitenkaan tarkoita helppoa talvea.

– Viime keväänä Perämerellä oli yhdeksän jäänmurtajaa vielä huhtikuun ensimmäisenä päivänä eikä jäätä ollut paljonkaan, mutta kilometrien laajuinen sohjojääkenttä vaikeutti liikennettä, luonnehtii jääasiantuntija Jouni Vainio Ilmatieteen laitokselta.

Lauhana talvena on matalapainetta ja tuulet ovat hyvin voimakkaita. Tuulet käyvät pääosin lounaasta, lännestä ja etelästä, joten ne runttaavat jäitä kasaan Perämerellä.

– Kova pakkanen on meille aina parempi, koska silloin tuulee vähemmän ja jääkansi on tasainen, luonnehtii Kontion päällikkö Timo Jeskanen.