Technip ja tuulivoimayhtiöt viralliseen sopimukseen Lammin voimaloista

Lammin kiisteltyä tuulipuistoa on markkinoitu porilaisille poliitikoille sen työllistävällä vaikutuksella.

Technip
Tuulivoimala puolipilvistä taivasta vasten.
Arvo Vuorela / Yle

Ahlaisten Lammin tuulipuistoa suunnittelevat Ahlströmin kiinteistöyhtiö ja Satawind sekä Mäntyluodon telakan omistava Technip ovat tehneet lopullisen kauppasopimuksen Lammin tuulipuiston rakentamisesta.

Sopimuksen perusteella Technip vastaa tuulipuiston rakentamisesta ja rakennusprojektin johtamisesta. Tuulipuistosopimuksen arvoa ei julkisteta, mutta yhtiöt kertovat, että hankkeen kokonaiskustannukset ovat 80 miljoonaa euroa.

Kiistelty kaava

Lammin tuulipuiston osayleiskaava tulee Porin kaupunginvaltuuston päätettäväksi helmikuun loppupuolella. Kaava on herättänyt runsaasti arvostelua, mutta sen läpimeno näyttää nyt varsin varmalta, koska sekä SDP että kokoomus tukevat sitä.

Erityisesti SDP:n sisällä 14 suuren tuulivoimalan rakentaminen on herättänyt voimakkaita kiistoja. Puolue päätyi kuitenkin tuulipuiston rakentamisen kannalle sen tuoman työllisyysvaikutuksen perusteella.

Kymmeniä työpaikkoja telakalle

Tuulivoimayhtiöt ja Technip arvioivat Lammin voimalan työllisyysvaikutuksiksi rakentamisaikana noin 120 henkilötyövuotta. Mäntyluodon telakalla työtä tulee 50–60 henkilötyövuoden verran. Telakka on kärsinyt viime aikoina työpulasta.

Technip aloittaa voimaloiden rakentamistyöt heti, kun alueen kaava on hyväksytty ja hankkeelle on myönnetty rakentamislupa.