Analyysi: Perhevapaat ravisuttavat hallitusta

Perhevapaauudistuksen kaatumisesta loppumetreillä uhkaa tulla jälleen yksi virstanpylväs hallituksen epäonnistuneiden hankkeiden sarjassa.

perhevapaa
Mies pitää vauvaa sylissä.
Tero Kyllönen / Yle

Huonoa uudistusta ei varmasti kannata tehdä ollenkaan, mutta silti on erikoista, että yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa huolella valmisteltu perhevapaauudistus kaatuu näinkin lähellä maaliviivaa. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) jysäytti perjantai-iltapäivään melkoisen pommin kertomalla Helsingin Sanomien haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että aikoo pysäyttää uudistuksen valmistelun, koska rahat eivät riitä. Varhaiskasvatuksen lisäkustannukset julkiseen talouteen arvioitiin sataan miljoonaan euroon.

*Saarikon vetämässä *työryhmässä kokoomusta edustanut opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen veti herneet nenään ja ilmoitti vievänsä asian hallituksen johtokolmikon käsittelyyn. Siellä istuva valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kiirehti tviittaamaan, ettei näin tärkeää asiaa voi noin vain kaataa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pysytteli perjantaina hiljaa, mutta on kovin vaikea kuvitella, että Saarikko olisi tehnyt näin suurta poliittista liikahdusta pääministerin tietämättä. Kokoomuksesta on tietysti heti vihjailtu, että uudistuksen kaatamisen todellinen syy ei olisikaan raha, vaan keskustan vanhanaikainen perhekäsitys.

*Isyysvapaiden pidentäminen *on ollut Sipilän hallitukselle hankala paikka aiemminkin. Vielä silloin, kun perussuomalaiset pitivät yhtä ja Timo Soini puheenjohtajan nuijaa, PS vannoi perhearvojen nimiin. Se vanha PS julisti, että vapaiden jakaminen vanhempien kesken on perheen ikioma asia, siniset ovat olleet isien kiintiöviikoille huomattavasti suopeampia. Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho (sin.) tviittasi perjantaina, että siniset haluavat pitää uudistuksen yhä pystyssä ja palata neuvottelupöytään.

Lisää sinisten kannoista kuultaneen lauantaina, kun sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila vierailee TV1:n Ykkösaamussa 10.05.

*Orpo tuskin kaivaa *hallituksen kärkitriossakaan mistään salaisesta rahasäiliöstä ylimääräistä sataa miljoonaa, joten on hyvin mahdollista, että perhevapaiden uudistaminen siirtyy seuraavalle hallitukselle. Tosin ahkerasti erilaisia perhevapaamalleja tehtailleilta etujärjestöiltäkin on kuulemma hiukan hönkä hiipunut, kun puhe on kääntynyt klassiseen kysymykseen: kuka maksaa.

Enää pitäisi tietää, kaatoiko uudistuksen kokoomuksen itaruus vai keskustan vanhanaikaisuus. Onneksi hallituksella on iloinen perhetapahtuma heti maanantaina, kun joukkoon liittyy uusi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen (kok.).

Ehkäpä tähänkin saagaan kirjoitetaan viimeistään silloin seuraava luku.