Mikä on kiinnostavampaa kuin naapurin roskapussi! Valokuvat suomalaisesta arjesta paljastavat erot ja yhtäläisyydet

Tuntuuko tutulta? - Valokuvia suomalaisesta arjesta -näyttely tutkii eriarvoistumista Suomessa.

valokuvataide
Pasi Räsämäki kuvasi arkeaan lapsiviikoilla.
Pasi Räsämäki kuvasi arkeaan lapsiviikoilla.Jari Kovalainen / Yle

Valokuvataiteen museon seinältä katsoo mustavalkokuva partasuusta miehestä ja pienestä pojasta kuorimassa perunoita. Pöydällä on ruudullinen vahakangas ja pinttynyt emalikattila. Kuva on osa Caj Bremerin Uudisraivaajat-sarjaa, joka kuvaa Frimanin perheen arkea 1970-luvulla Muoniossa.

Vastapäisen seinän värikuvissa helsinkiläiseen uusperheeseen syntyy vauva vuonna 2016. Arto Timosen kuvasarja on osa projektia, jossa kymmenen kuvaajaa katsoi vuoden ajan suomalaista arkea ja yhteiskunnan eriarvoistumista.

Valokuvataiteen museon näyttely Tuntuuko tutulta? - Valokuvia suomalaisesta arjesta yhdistää klassikkokuvat nykykuvaajien näkemykseen. Kahtia jakautuvaa maata kuvataan hienovaraisesti ja intiimisti.

– Valokuva ei oikein ole väittämisen tai politiikan väline. Se on enemmän havainnointia, tarkkailua ja toteamista, sanoo valokuvaprojektin toinen vetäjä Ida Pimenoff.

– Katsojan täytyy tehdä arvio itse. Nämä kuvaajat kertovat oman tilanteensa tai näkökulmansa aiheeseen. Katsoja löytää siitä sen, mitä hän näkee tai haluaa nähdä.

Valokuvaaja Arto Timosen ja hänen puolisonsa vauva saa koko suvun huomion heti synnyttyään.
Valokuvaaja Arto Timosen ja hänen puolisonsa vauva saa koko suvun huomion heti synnyttyään.Arto Timonen

Koko projektin lähtösysäys oli Koneen säätiön rahoittama Kaksi Suomea -hanke, jossa kokeiltiin tutkimuksen, journalismin ja valokuvan yhdistämistä. Tarkoituksena oli tutkia oletettua eriarvoisuuden kasvua Suomessa. Hankkeen myötä syntyi muun muassa Maria Ohisalon väitöskirja leipäjonoista. Arjen kuvat -projekti lähti liikkeelle Valokuvataiteilijoiden liiton kautta. Kuvaajaryhmää luotsasi Pimenoffin lisäksi Liisa Söderlund.

Onni on uudet lakanat

Osa projektiin osallistuneista kuvaajista on valokuvausta harrastavia amatöörejä, osa ammattikuvaajia. Susanna Juvakka on kuvannut omakuvia jo pitkään. Hän on työstänyt kuviaan ja kehittänyt taitojaan myös kuvataideterapiassa.

– Tässä on kuva minusta odottamassa kuvataideterapian alkamista, Juvakka sanoo.

– Terapeuttini näytti Valokuvataiteilijoiden liiton hakemuksen minulle ja vinkkasi, että tämä projekti olisi varmaan jotain, josta olisin kiinnostunut.

Juvakka elää Sastamalassa pienten lasten, kroonisen kivun ja mielenterveysongelmien kanssa. Hänen sairastamaansa fibromyalgiaan ja sen mukanaan tuomiin muihin sairauksiin on suhtauduttu eri asuinpaikoissa eri tavalla. Kaaottisin oli vaihe, jolloin hänet pullautettiin kokonaan ulos hoidon piiristä. Samalla kuntoutustuki loppui. Juvakka oli vähällä syrjäytyä kokonaan. Sastamalassa hoito on kuitenkin ollut hyvää ja kuntoutuminen on alkanut.

Arjen kuvat -projektiin osallistunut Susanna Juvakka on kuvannut paljon itseään.
Arjen kuvat -projektiin osallistunut Susanna Juvakka on kuvannut paljon itseään.Susanna Juvakka

Susanna Juvakan kuvista välittyvät ahdistus ja rahahuolet, mutta myös lasten, ystävien ja musiikin tuomat ilon ja helpotuksen hetket.

– Olen kuvannut myös joitakin omia hetkiä. Jokin juttu on tullut täytettyä tai olen saanut elämääni jotain uutta.

– Yhdessä kuvassa olen ostanut valokuvaprojektia varten saadulla apurahalla uudet vuodevaatteet. Vaikka ilo uudesta pussilakanasta on aika materialistista, se on hyvä hetki elämässä, Juvakka sanoo.

Kuvassa hän kellii sängyllä uusien lakanoiden päällä.

Susanna Juvakka osti uudet lakanat ja nauttii niistä kuvassa.
Susanna Juvakka osti uudet lakanat ja nauttii niistä kuvassa.Jari Kovalainen / Yle

Ida Pimenoffin mielestä eriarvoitumista kuvaavissa valokuvissa on paljonkin iloa ja välittämistä.

– Kuvissa on arjen hoivaa, koskettavia käsiä. Siellä on omaisia, jotka pitävät huolta ja pehmolelu, jota vanhuksen kädet silittelevät viimeisten elonpävien aikana.

Toinen syö vuohenputkea, toinen lihapullia

Näyttelyn valokuvat tuovat käsitteen turvaverkko hyvinkin konkreettiseksi. Arto Timosen vastasyntyneen vauvan ympärille on kerääntynyt sukua. Joukko katselee lasta lempein, huolehtivin silmin.

Jollekulle turva voi olla naapurin rouva, joka leipoo muutaman ylimääräisen leivän. Aimo Hyvärinen on kuvannut eronnutta miestä, joka elää poikineen maaseudulla pätkätöiden varassa. Mies kertoo Hyvärisen videolla syöneensä alkukesästä vuohenputkia ja muita villiyrttejä, ei terveellisyyden vuoksi vaan siksi, että olisi jotain pataan pantavaa. Naapurin leipä maistuu tuolloin erityisen makealta.

Aimo Hyvärinen on kuvannut monitoimimies Ykää ja hänen poikiaan.
Aimo Hyvärinen on kuvannut monitoimimies Ykää ja hänen poikiaan.Aimo Hyvärinen

Valokuvauksen lehtori Pasi Räsämäen keittiössä valmistetaan lihapullia. Tytär jakelee ohjeita ja pikkuveli leikkaa sipulia uimalasit päässä. Räsämäen kuvat kertovat yhteishuoltajaisän arjesta lasten kanssa. Isä on keskituloinen ja pystyy jakamaan lapsilleen paitsi aineellista myös kulttuurista pääomaa. Säröä elämään tuovat hetket, jolloin lapset vaihtavat yhdeltä vanhemmalta toiselle. Joskus Räsämäki istuu hetken yksin autossa ja hengähtää.

Pasi Räsämäen tytär odottaa veljeään musiikkiopistolla.
Pasi Räsämäen tytär odottaa veljeään musiikkiopistolla.Pasi Räsämäki

Yhteiskunnan nurja puoli näyttäytyy enemmän työn kuin yksityiselämän kautta.

– Näen oppilaissani sen, miten rikkonaisista oloista moni on lähtöisin. Monista välittyy jonkinlainen perusturvattomuus.

Räsämäki on nuorempana työskennellyt hetken mielenterveyshoitajana. Hänellä on myös erityisopettajan koulutus. Silmät ovat terävät havainnoimaan Suomea.

– Kyllä katukuva on erilainen kuin omassa nuoruudessani. Silloin kadulla ei ollut esimerkiksi kerjäläisiä. Nykymenossa on enemmän turvattomuutta ja tasa-arvon puutetta, Räsämäki sanoo.

Aika vaihtuu, kuvat jäävät

Eriarvoisuutta voi tehdä näkyväksi monella tapaa. Susanna Juvakka haluaa kiinnittää huomiota mielikuvaan, joka ihmisillä on mielenterveyspotilaista. Monella on mielessään tarkka kuva ja se on erittäin kliseinen. Entä miten mielenterveyspotilas toimii? Voiko hän vaikkapa osallistua vuoden kestävään valokuvausprojektiin?

Juvakan yhtenä motiivina osallistua arjen kuvaamiseen oli yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Samaa sanoo Pasi Räsämäki.

– Halusin jotenkin antaa oman panokseni eriarvoisuuden tutkimiseen. Halusin tulla osaksi tätä ryhmää ja sitä kautta purkaa ärtymystäni siitä, mikä yhteiskunnan tila tällä hetkellä on.

– Sitäpaitsi arki kiinnostaa. Mikään ei ole niin kiinnostavaa kuin naapurin roskapussin sisältö. Sellaista journalismiahan on tehty, Räsämäki nauraa.

Valokuvaaja Ida Pimenoffin mukaan valokuva on havainnoinnin ja tarkkailun väline.
Valokuvaaja Ida Pimenoffin mukaan valokuva on havainnoinnin ja tarkkailun väline.Jari Kovalainen / Yle

Ida Pimenoff kertoo, että heti alusta asti yhdeksi partneriksi projektiin haluttiin Valokuvataiteen museo. Kuvat, nyt nähdyt ja lukuisat muut talletetaan osaksi museon kokoelmaa. Niitä tullaan näkemään erilaisissa näyttelyissä erilaisissa yhteyksissä.

– Nämä valokuvat on otettu vuonna 2016 ja ne kertovat paljon elämästä Suomessa sinä vuonna. Niiden arvo vain kasvaa ajan myötä, Pimenoff toteaa.

Juttua korjattu ja poistettu lause: Sen sijaan Timosen kuvaamalta asunnottomalta turvajoukko puuttuu kokonaan. Timonen ei ole kuvannut asunnottomia.