SVT: 20 vuoteen ei Sundsvallissa ole ollut näin paljon lunta – Myös Vaasahiihdon reitiltä joudutaan ajamaan lunta pois

Vaasahiihdon laduille on yleensä jouduttu ajamaan lunta viime vuosina, nyt sitä joudutaan sen sijaan auraamaan rutkasti pois.

Ruotsi
Lunta tuiskuttaa, mies kävelee lumisessa kaupungissa sauvojen kanssa.
Claudio Bresciani / EPA

Ruotsissa on tullut niin paljon lunta, että esimerkiksi Sundsvallissa lunta pudotetaan samalta katolta jo kolmannen kerran kahden viikon sisällä, kertoo Ruotsin televisio SVT (siirryt toiseen palveluun).

Lumitöihin on jouduttu jopa kutsumaan lisää työvoimaa. Yrityksessä, jossa SVT:n haastattelema Fredrik Håkansson työskentelee, on jouduttu pyytämään sata ylimääräistä työntekijää lumitöihin. Viime vuoteen verrattuna tilanne on toinen, sillä viime vuonna ei jouduttu kutsumaan yhtään ylimääräistä työntekijää.

– 20 vuoteen ei ole ollut näin paljon lunta, Fredrik Håkansson sanoo.

Lumi pöllyää ajotiellä Ruotsissa.
Johan Nilsson / EPA

Poikkeustilanne myös tunnetuissa hiihtokilpailuissa

Vasaloppetin eli Vaasahiihdon kisaradoilla on monen vuoden lumipulan jälkeen tänä vuonna tilanne aivan päinvastainen. Maastossa on niin paljon lunta, että sitä täytyy aurata pois.

Kilpailuviikonloppuun on hieman yli kaksi viikkoa. Ratatyöntekijät joutuvat poistamaan ylimääräistä lunta, että laduista saadaan hyvät.

SVT:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) 1980-luvun lumisten talvien jälkeen kisaladuilla ei ole ollut niin paljon lunta kuin nyt. Esimerkiksi Sälenin ja Mångsbodarnan välissä maastossa on 80–100 senttiä lunta.

Latujen pohjalle tarvitaan vain noin 40 senttiä lunta, että saadaan tehtyä luja ja kova pohja. Ratareitillä on nyt 60 senttiä kovaa pakattua lunta. Kaikki, mikä ylittää sen, on poistettu ja poistettava tehokkaasti.

Vaasahiihto on Ruotsissa järjestettävä maailman suurin yksittäinen maastohiihtokilpailu. Se järjestetäään vuosittain maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Vaasahiihdossa hiihdetään kilpaa Sälenistä Moraan, matka on noin 90 kilometriä.

Lue myös:

SVT: För mycket snö i Vasaloppsspåret (siirryt toiseen palveluun)

SVT: Skottaren: ”Aldrig varit med om så mycket snö på 20 år” (siirryt toiseen palveluun)