Jännitteet kasvoivat Israelin ja Syyrian räjähdysherkällä rajalla – Syyria pudotti Israelin hävittäjän ohjuksella

Välikohtaus alkoi, kun Israel ilmoitti tuhonneensa vihollisensa Iranin lennokin alueellaan. Israel sanoo iskeneensä vastauksena iranilaisiin ja syyrialaisiin kohteisiin Syyriassa.

Israel
Alasammuttu kone
Reuters

*Jerusalem *Israelin ja Syyrian herkällä rajalla nähtiin varhain lauantaiaamuna vakava välikohtaus. Israelin kerrotaan tehneen useita ilmaiskuja Syyrian puolelle. Israelilainen hävittäjä puolestaan putosi, kun Syyrian ilmatorjuntaohjus osui siihen. Kone putosi Israelin puolelle.

F16-hävittäjän kahden lentäjän kerrotaan pelastautuneen laskuvarjoilla. Molemmat lentäjät vietiin sairaalahoitoon. Toinen heistä on israelilaisen median mukaan vakavasti loukkaantunut.

Tilanne alkoi, kun Israelin armeija ilmoitti havainneensa iranilaisen lennokin Koillis-Israelissa sijaitsevan Bet Sheanin kaupungin yllä. Lennokki oli Israelin armeijan mukaan lähetetty Syyriasta, Palmyran alueelta. Israelin armeijan Apache-taisteluhelikopteri tuhosi lennokin, jonka jäänteet ovat Israelin hallussa, armeija kertoo.

Vastauksena Israelin armeija sanoo tehneensä kahdeksalla hävittäjällä iskuja kahteentoista iranilaiseen ja syyrialaiseen kohteeseen Syyrian puolella, kertoi israelilainen Haaretz-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Kohteina olivat mm. lennokin lähetysalusta, Iranin hallinnoima valvontakeskus ja Syyrian armeijan ilmatorjuntapatterit.

Syyrian valtion televisio mukaan Israelin iskuihin liittyneitä räjähdyksiä on kuultu pääkaupunki Damaskoksen lähettyvillä. Syyrian tilannetta seuraavan järjestön Syrian Observatory for Human Rightsin mukaan myös Homsin kaupungin lähettyvillä on ollut iskuja.

Israel on tehnyt iskuja Syyrian puolelle aiemminkin, mutta ei ole aiemmin ilmoittanut avoimesti iskeneensä iranilaisiin kohteisiin Syyriassa, kertoi uutistoimisto AFP.

Syyrian valtionmedia sanoi vastanneensa Israelin ”aggressioon”, joskaan tietoja sotilaallisista iskuista Israeliin ei ole tullut.

Israelin pohjoisosissa ja Golanin kukkuloilla raketeista hälyttävät sireenit soivat kahdesti lauantaiaamuna. Lentoliikenne Tel Avivin lentokentällä keskeytettiin hetkeksi.

Israel ja Iran ovat arkkivihollisia

Tilanne Israelin ja Syyrian välisellä rajalla on ollut tavallistakin herkempi viime vuodet Syyrian sodan vuoksi. Lauantain välikohtausta kuvailtiin kuitenkin vakavimmaksi välikohtaukseksi maiden välillä aikoihin.

Israel pitää Iranin ja libanonilaisen shiiajärjestön Hizbollahin voimakasta sotilaallista läsnäoloa Syyriassa uhkana itselleen. Iran ja Hizbollah ovat olleet Syyrian hallituksen tärkeimpiä tukijoita vuosia kestäneessä sisällissodassa.

Nyt Syyrian hallinto on sodassa hyvin vahvoilla. Israel pelkää, että sen vihollisen Iranin sotilaallinen läsnäolo aivan sen naapurissa Syyriassa jää pysyväksi.

Iran ja Israel pitävät toisiaan arkkivihollisina. Myöskään Israelin ja Syyrian välille ei ole koskaan solmittu rauhansopimusta, joten ne ovat teknisesti olleet vuosikymmeniä sotatilassa. Israelin ja libanonilaisen shiiajärjestö Hizbollahin välillä käytiin lyhyt sota vuonna 2006.

Kaikki osapuolet ovat ilmoittaneet, etteivät ne kuitenkaan halua laajentaa konfliktia. Syyrian ja Iranin liittolainen, libanonilainen Hizbollah-järjestö sanoi, että israelilaisen hävittäjän pudottaminen aloittaa "uuden strategisen vaiheen", joka rajoittaa Israelin ilmavoimien mahdollisuutta hyödyntää Syyrian ilmatilaa.

Uutista päivitetty 10.2. klo 17.38. Lisätty yksityiskohtia.

Lähteet: Reuters, AP, AFP