Antti Kaikkonen: Näillä eväillä on vaikea päästä eteenpäin, perhevapaauudistus siirtynee seuraavalle hallitukselle

Uudistus olisi leikannut monien lapsiperheiden toimeentuloa, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo.

perhevapaa
Antti Kaikkonen
Antti Kaikkonen.Yle

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan perhevapaauudistus näyttää tällä erää kuopatulta ja jäänee seuraavalle hallitukselle.

– Näillä eväillä itseni on vaikea uskoa, että eteenpäin päästään, Kaikkonen sanoo.

Yle tavoitti Kaikkosen lauantaina Talman laskettelurinteesta Sipoosta.

Näyttää siltä, että kokoomus ja siniset haluaisivat vielä jatkaa perhevapaamallin uudistamista, mutta keskusta löi jarrut pohjaan. Miksi?

Näytti siltä, että tulee huono uudistus. Uudistus, joka vie suurimmalta osalta pienten lasten perheitä toimeentuloa, siis leikkausuudistus, emmekä pidä sellaista hyvänä uudistuksena.

Millä tavalla tämä leikkaus olisi näkynyt?

Lastenhoidon tukien leikkauksena, kotihoidontuen voin nimeltä mainita. Kannatamme uudistuksessa monia asioita, kuten isien roolin vahvistamista, mutta ei niin, että suurin osa lapsiperheistä häviää.

Jos rahaa olisi saatavissa varhaiskasvatukseen, niin eikö se riitä teille?

Sinne tarvitaan kyllä lisää rahaa, mutta ei niin, että perheiltä viedään pois.

Onko totta, että keskustan eduskuntaryhmästä löytyy niin kutsuttu konservatiivisiipi, joka vastusti tätä nimenomaan siksi että keskusta on kotihoitopuolue?

No en sanoisi tällä tavalla. Se on totta, että keskusta pitää isoja leikkauksia kotihoidontukeen huonona.

Ajoiko eduskuntaryhmä ministeri Annika Saarikon (kesk.) yli?

Ei. Ministeri teki oman päätöksen kokonaisharkinnan perusteella, ja siinä taustalla oli varmasti myös asiantuntijalausunnot ja työmarkkinaosapuolten näkemykset. Ministeri teki siinä mielestäni ihan oikean päätöksen.

Mitä sanotte siitä, että kokoomus on leimannut teidän vanhanaikaiseksi kotiäitipuolueeksi?

Se on asiatonta panettelua. Me haluamme, että perheillä on aito valinnanvapaus valita itselleen sopivin lastenhoitomuoto, ja kun puhutaan pienistä lapsista, niin kyllä kotihoito on usein hyvä vaihtoehto.

Mitä seuraavaksi? Jos muut hallituspuolueet haluavat jatkaa, niin eikö olisi kannattanut vielä yrittää?

Näyttää siltä, että tämä rahoitus ei riitä hyvän uudistuksen tekemiseen. Taitaa olla parempi palata asiaan, kun on löydettävissä lisää rahaa ja mahdollisuus todella tehdä perheiden kannalta nykyistä parempi vaihtoehto.

Meneekö tämä seuraavalle hallitukselle, eli siellä on sitten toiset puolueet edistämässä?

Kyllä me olemme valmiit edistämään perhevapaauudistusta, kunhan se tapahtuu lasten ja perheiden lähtökohdista. Voi olla, että tähän palataan vasta seuraavan hallituksen aikana, ja vaaleissa kansa päättää, mitkä puolueet ovat mukana.

Oliko raha tässä loppujen lopuksi ainoa syy?

Kyllä se oli keskeinen syy. Emme halua, että iso osa lapsiperheistä joutuu leikkausten kohteeksi.

Miten tämä kiista ratkaistaan? Voiko hallituksen johtokolmikko vielä sanoa, että jatkakaa?

Varmaan hallituksen johtokolmikko tästä vielä keskustelee. Näillä eväillä itseni on vaikea uskoa, että eteenpäin päästään. Joka tapauksessa tämä uudistus tarvitaan, eli viimeistään seuraavissa hallitusneuvotteluissa reilun vuoden kuluttua tähän asiaan on palattava.

Kerrotteko vielä tarkemmin, millainen uudistuksen pitäisi olla, että se kelpaisi keskustalle?

Perheille nykyistä parempi. Perheiden aito valinnanvapaus täytyy säilyttää ja isien roolia lastenkasvatuksessa vahvistaa, eli esimerkiksi osa-aikatyön helpottamista lastenhoidon ohella täytyy helpottaa. Tämäntapaisia elementtejä tarvitaan, niin kyllä meiltä tuki löytyy.

Lue lisää aiheesta:

Mistä kaatuneessa perhevapaauudistuksessa on kyse? Näillä viidellä pointilla pääset kartalle

Politiikan erikoistutkija: Hallituspuolueiden kannatuskehitys ja vaalien lähestyminen näkyvät perhevapaauudistuksen kaatumisessa