Toimittajalta: Kysyimme Bagdadiin käännytetyiltä turvapaikanhakijoilta, mitä he aikovat nyt tehdä – kaikki kertoivat palaavansa Suomeen

Ylen juttusarja Irakiin palanneista turvapaikanhakijoista antaa puheenvuoron käännytetyille. Heidän tarinoissaan toistuu pettymys turvapaikkaprosessiin, sekä aikomus yrittää Suomeen uudestaan, kirjoittaa toimittaja Eero Mäntymaa.

turvapaikanhakijat
Bagdadin maisemaa.
Ghadi Boustani

Istun 90-luvun Jeepissä, matkalla kohti Bagdadin Hayy al-Amelin asuinaluetta. Ikkunasta näkyvä maisema vaihtuu keskiluokkaisen Karradan katuja reunustavista ostoskeskuksista ensin turvamuuriin ja armeijan tarkastuspisteisiin. Sitten rikkinäiseen asfalttiin, takkuisina rönsyileviin sähköjohtoihin ja profeetta Husseinia, shiiamilitioita tai marttyyrejä kunnioittaviin lippuihin ja mainostauluihin.

Auto pysähtyy, mutta maisemia ei ehdi tutkia, saati kuvata. Sisällissodasta toipuvaa pääkaupunkia riivaa epäluottamus ja kamerapelko. Tulkki hoputtaa meidät epäilyttävät ulkomaalaiset hermostuneen haastateltavan pikkuiseen asuntoon. Sitten juomme perheen kanssa teetä ja kuuntelemme, kun parivuotiasta poikaansa polvellaan hyppyyttävä irakilaismies kertoo matkastaan sotaisasta kotimaasta ensin salakuljettajan veneeseen, sitten Euroopan halki Suomen vastaanottokeskuksiin ja lopulta takaisin Bagdadiin.

Haastattelimme tammikuun aikana Bagdadissa tusinaa Suomesta käännytettyä turvapaikanhakijaa. Kysyimme kysymyksiä, kuten “veljesi ja isäsi siis tapettiin Bagdadissa. Pelottiko sinua palata?” Ja ennen kaikkea: “Mitä Suomen reissusta jäi käteen?” Vastauksista tehtiin sarja juttuja, joista ensimmäinen julkaistiin tänään.

Tarkoitus oli saada kurkistus käännytettyjen elämään, sillä heidän tilastaan voimme päätellä, kuinka onnistunutta Suomen turvapaikkapolitiikka on. Voimmeko kiittää satavuotiasta Suomea reilusta oikeudenjaosta vai olemmeko puolihuolimattomasti käännyttäneet ihmisiä kohti vaaraa?

Asetelma ei tietenkään ole näin mustavalkoinen, eikä tusinan haastattelun pohjalta voi vetää ehdottomia johtopäätöksiä.

Muutama asia toistui kuitenkin käännytettyjen puheessa.

Kaikki ihmettelivät ääneen, miksi heidän ei annettukaan jäädä Suomeen. Pettymys on ymmärrettävää. Kun haastateltavat tuhansien muiden mukana saapuivat Suomeen loppukesällä 2015, alle 10 prosentille irakilaisista annettiin kielteinen turvapaikkapäätös. Kun haastateltavien vuoro seuraavana vuonna tuli, osuus oli kohonnut (siirryt toiseen palveluun) 80 prosenttiin. Portti Eurooppaan sulkeutui heidän nenänsä edestä.

Jotkut kertoivat pelkäävänsä elämää Bagdadissa, vaikka heidän pelkonsa ei ole "objektiivisesti perusteltua", kuten Maahanmuuttoviraston kielteisissä turvapaikkapäätöksissä todetaan. On kuitenkin ymmärrettävää olla peloissaan, kun palaa kaupunkiin, jossa esimerkiksi omia sukulaisia on jo murhattu. On ymmärrettävää vältellä katuja, joilla on jo melkein tullut itsekin tapetuksi.

Kaikki haastateltavat vakuuttivat, että heti kun keksivät miten, he jättävät Irakin taas. Senkin ymmärtää. Huhut "varmasta turvapaikasta" osoittautuivat perättömiksi, mutta tarinat turvallisuudesta, vakaudesta, vahvasta hallinnosta tai maailman parhaimmasta koululaitoksesta eivät. Kylmä, pimeä ja tylsä Suomi voi olla paratiisi parikymppiselle irakilaiselle, joka on elänyt käytännössä koko elämänsä erilaisten aseellisten konfliktien keskellä. Sen vuoksi kannattaa ottaa kallis riski uudestaan, käännytetyt sanoivat.

Ehkä puheet ovat liioiteltuja. Tai sitten he palaavat Suomeen heti, kun salakuljetusreitit Eurooppaan taas aukeavat. Näiden ihmisten pakomatka saattaa olla kaikkea muuta kuin ohi.

Suomen Irakiin käännyttämä perhe pelkää vainoajien kostoa: "Vaihdan asuntoa kolmesti viikossa"