Kaikki talviolympialaisista!

Herätys: Enni Rukajärvelle olympiapronssia, auto jakoon naapurin kanssa, pikkupakkasta ja jäätävää tihkua

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Enni Rukajärvi
Enni RukajärviHeikki Saukkomaa / Lehtikuva

Suomelle pronssia lumilautailussa

Naisten lumilautailun finaalissa slopestylessä Etelä-Korean talviolympialaisissa oli hankalat olosuhteet, ja tuuli siirsi aikatauluja. Suomen Enni Rukajärvi kaatui ensimmäisellä laskulla, mutta tämä ei lannistanut. Rukajärvi teki viisaan toisen laskun ja voitti Suomelle pronssimitalin. Mitali on Suomen toinen Etelä-Korean olympiakisoista.

Voisitko jakaa autosi kuuden naapurisi kanssa?

Seitsemän keravalaisperhettä kokeilee sähköauton jakamista. Puolen vuoden kokeilu on perheille ilmaista: siihen on saatu rahoitusta hallituksen kärkihankkeisiin varatuista rahoista. Hallitus haluaa vuoteen 2030 mennessä Suomeen 250 000 sähköautoa. Viime vuonna niitä oli liikennekäytössä vasta puolitoista tuhatta.

Tiina-Kaisa Isolammi kertoo, että taloyhtiössä 7 perheen sähköautokokeilu on herättänyt niin paljon kiinnostusta, että naisten saunavuorollakin puhutaan vain autoilusta.
Tiina-Kaisa Isolammi kertoo, että taloyhtiössä 7 perheen sähköautokokeilu on herättänyt niin paljon kiinnostusta, että naisten saunavuorollakin puhutaan vain autoilusta.Antti Kolppo / Yle

Suomi käännytti Alin, tapettiin heti Irakissa

Suomeen syksyllä 2015 saapunut irakilainen turvapaikanhakija sai kielteisen turvapaikkapäätöksen ja käännytettiin takaisin Irakiin. Ylen tietojen mukaan tuntemattomat miehet ampuivat hänet Bagdadissa viime joulukuussa, vain viikkoja paluunsa jälkeen. Ylen haltuunsa saamista dokumenteista ei selviä, kuka hänet tappoi, tai miksi. Miehen tytär on edelleen Suomessa pienine lapsineen. Myös tytär on saanut käännytyspäätöksen.

Irakissa tapettu Ali miehen vielä ollessa Suomessa (kuvassa vasemmalla).
Irakissa tapettu Ali miehen vielä ollessa Suomessa (kuvassa vasemmalla).

Ylioppilaskirjoitukset alkavat tänään

Lukioissa alkavat tänään ylioppilaskirjoitukset. Abiturienttien urakka alkaa maanantaina äidinkielen tekstitaidonkokeella. Keskiviikkona vuorossa ovat venäjän kielen pitkän ja lyhyen oppimäärän kuullunymmärtämiskokeet.

Venäjän turmakoneen etsintä jatkuu viikon

Moskovan lähellä sunnuntaina maahan syöksyneen lentokoneen etsintätyöt jatkuvat ainakin viikon ajan, arvioi Venäjän hätätilaministeri Vladimir Puchkov. Viranomaiset vahvistivat, että turmassa kuoli 71 ihmistä. Pelastustyöt mahdollisten eloonjääneiden löytämiseksi on lopetettu.

Pelastushenkilökuntaa lentoturmapaikalla.
EPA

Pilvistä, pakkasta ja lumisateita – paikoin jäätävää tihkua

Maanantaina ajoittaisia lumisateita liikkuu Suomen yli pohjoiseen, sää on pilvistä ja lämpötila on pakkasella koko maassa, kertoo Ylen meteorologi Matti Huutonen. Lisäksi paikoin sataa jäätävää tihkua luultavasti Keski-Suomessa ja pohjoisosissa maata, joten keli voi olla liukas. Etelässä on luvassa pikkupakkasia ja pohjoisempana liikutaan -10 asteen kylmemmälle puolelle. Iltaa kohden matalapaine lähestyy Suomea tuoden mukanaan vielä lisää lumisateita.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Sääkartta
Yle