Kaikki talviolympialaisista!

Silminnäkijöiden mukaan Venäjän turmakone räjähti ja hajosi jo ilmassa – terroriteko?

Saratov Airlinesin koneturman tutkinta antaa yhä enemmän viitteitä siitä, ettei kyseessä ollut tavanomainen lento-onnettomuus.

lento-onnettomuudet
Pelastushenkilökuntaa lentoturmapaikalla.
EPA

Saratov Airlinesin Antonov-matkustajakone putosi Moskovan lähellä vain muutama minuutti sen jälkeen, kun se oli noussut ilmaan Domodedovon lentokentältä.

Venäjän viranomaiset ovat aloittaneet rikostutkinnan, koska turma aiheutti kuolonuhreja. Täsmällisemmin sanoen kaikki koneessa olleet 71 ihmistä saivat surmansa.

Pelastushenkilökuntaa lentoturman paikalla.
Reuters

Tutkijat ovat ilmoittaneet, että kaikki vaihtoehdot pidetään avoimina. Kukaan ei ole vielä maininnut terrorismi-sanaa, mutta tihutyön mahdollisuus näyttää yhä todennäköisemmältä, kun tiedot koneen tuhoutumisesta täydentyvät.

Venäläisten tiedotusvälineiden, mm. uutistoimisto Interfaxin (siirryt toiseen palveluun) keräämien silminnäkijähavaintojen mukaan koneessa tapahtui voimakas räjähdys kesken lennon. Erään silminnäkijän mukaan pamaus oli niin voimakas, että "lasit melkein pomppasivat pöydällä".

Useat ihmiset kertovat, että kone olisi hajonnut osiin jo ilmassa. Kone olisi myös ollut liekeissä syöksyessään alas.

Koneen hajoamisesta todistaa sekin, että ruumiita on löydetty jopa kilometrin päässä varsinaisen rungon putoamispaikasta.

Tuho tuli henkilökunnalle ilmeisesti täydellisenä yllätyksenä, sillä koneesta ei lähetetty viestiä, jolla olisi pyydetty lupaa hätälaskuun läheiselle Shukovskin lentokentälle.

Lentoyhtiö vakuuttaa, että kone oli täysin kunnossa ennen lentoonlähtöä. Yhtiön tiedetään tosin takavuosina jääneen kiinni turvamääräysten kiertämisestä. Kone itse oli kaksi vuotta käyttämättömänä varaosien puutteen takia.

Lentosää ei ollut erityisen vaikea.

Pelastushenkilökuntaa lentoturman paikalla.
Reuters

Venäläisten tutkijoiden tehtävänä on kerätä tiedot koneen tuhoutumisen syistä. Uhrien omaiset ja muu maailma odottavat tietoa, voiko koneessa tapahtua sen rungon hajottava räjähdys ilman, että kyseessä olisi ollut pommi.

Lue lisää Venäjän lentoturmasta tästä.

Lähteet: Tass, Reuters