Virolainen historioitsija: "Viron itsenäisyys oli ihme"

Historioitsija Enn Tarvel arvioi virolaisten kansallisidentiteetin säilyneen, koska kartanoiden saksalaiset halusivat pitää palvelusväkeen välimatkaa.

Viro 100 -juhlavuosi
Vironen perhe viljankorjuussa. Vanhan ajan leikkuupuimuria vetää kaksi hevosta.
Viron kansalliskirjasto

– Viron kansallisvaltio syntyi, vaikka se ei olisi ollut muille väliksi, sanoo virolainen historioitsija Enn Tarvel.

Uudet kansallisvaltiot ovat häiriöksi Euroopan vakaudelle; muut eivät nähneet niille tarvetta silloin ensimmäisen maailmansodan aikana, eivät Neuvostoliiton hajotessa, eivätkä nyt, Tarvel tuumii.

– Nyt sanotaan, että Katalonia on liian pieni pärjätäkseen. Entäs Viro? Ja suomalaisiakin on vain alle viisi ja puoli miljoonaa.

Tarvelin mielestä kansallisvaltioita pidetään modernissa maailmassa vanhanaikaisena hupsutuksena, pelkkinä kansallispukuina ja laulujuhlina. Pyrkimys kansallisvaltioksi on kuitenkin jostakin syystä iso voima, hän sanoo.

– Itävalta-Unkari oli poliittisesti ja taloudellisesti vahva. Silti se hajosi ensimmäisessä maailmansodassa kansallisuuslinjoja pitkin. Slovakkien ja tšekkien kielet ovat keskenään yhtä läheisiä kuin Suomen murteet. Silti slovakit halusivat oman valtion.

Enn Tarvel
Enn TarvelAnniina Wallius / Yle

Kun Enn Tarvel syntyi, Viro oli ollut itsenäinen valtio alle viisitoista vuotta. Kysymykseen, mikä synnytti Viron kansallisvaltion, hän vastaa: "Se oli totisesti Jumalan ihme!"

Ensimmäinen maailmansota mahdollisti sekä Suomen ja Viron että useiden muiden kansallisvaltioiden synnyn. Ovi oli auki vain hetken, mutta se käytettiin hyväksi, Tarvel sanoo.

Tarvelin mukaan yritys oli Viron kaltaiselle kansansirpaleelle mieletön, mutta vaihtoehtoja ei ollut.

– Suomelta se onnistui sujuvammin. Autonomian ansiosta valtion rakentaminen oli huomattavasti helpompaa kuin Virolle. Ei suomalaistenkaan veri tietenkään jäänyt vuodattamatta, mutta poliittiset raamit olivat jo aika varhain suotuisat.

Orjuudesta jäi kansaan kaiku

Viron itsenäistyessä oli kulunut vasta kaksi sukupolvea maaorjuudesta ja sitä seuranneesta ajasta, jolloin viljelijäväestön vapaus baltiansaksalaisen kartanonherran alaisuudesta oli yhä pitkälti näennäistä.

– Jonkinlainen kaiku siitä oli jäänyt mentaliteettiin. Se näkyi 1930-luvulla siinä, miten helposti hyväksyttiin Konstantin Pätsin yksinvalta, Tarvel sanoo.

Päts oli itsenäisyysmies ja Viron ensimmäinen presidentti. Vuonna 1934 hän keskitti vallan itselleen poikkeuslailla.

– Kun kartanonherra ja kirkkoherra olivat vasta vähän aikaa aiemmin olleet ehdottomat auktoriteetit, niin mitäpä kummallista siinäkään oli, että valtionpäämies ja tämän apurit ottivat saman aseman? Tarvel päättelee.

Autonomia oli pitkään suurin unelma

Kun Venäjän valtakunnassa pyrittiin kumoamaan tsaarin valtaa vuonna 1905, se kuohui Suomessa yleislakkona, mutta Virossa se oli vallankumous. Tuohon aikaan virolaiselle ei tullut mieleenkään olla olematta vallankumouksellinen, Enn Tarvel sanoo.

Vallankumous ei vielä tarkoittanut bolševikkien valtaa, vaan Virossakin heräsi haave vapaamielisestä Venäjän liittovaltiosta, josta Viro olisi ollut autonominen osa.

– Se oli kaikkien poliittisten voimien suurin mahdollinen unelma. Luulen, että kansan myös.

Tarvelin mukaan mitään muuta ei osattu kuvitellakaan. Viro oli tottunut olemaan osa suurta Venäjänmaata ja integroitunut sen talouselämään. Myöskään poliittiset paineet eivät olleet erityisen kovia, Tarvel sanoo.

Tiettävästi vain yksi virolainen kirjoitti paperille ajatuksen siitä, että joskus Virosta tulee valtio. Hän oli runoilija Juhan Liiv. Päiväämättömän runon arvioidaan olevan juuri vuodelta 1905. Liiv oli mielisairaalassa.

– Vasta lokakuun 1917 bolševikkivallankumouksen jälkeen Viron poliitikot totesivat, ettei Venäjän liittovaltiosta ollut hyvää luvassa. Vasta sitten alettiin tosissaan puhua itsenäisyydestä.

Goottilaisella fontilla kirjoitettu itsenäisyysjulistus.
Viron itsenäisyysjulistus kirjoitettiin 21.2.1918 ja luettiin julkisesti kaksi päivää myöhemmin Pärnussa. Julistuksen mukaan Viron kansa oli vuosisatojen ajan, sukupolvesta sukupolveen kaivannut salaa, että pimeästä orjuudenyöstä ja vieraiden kansojen väkivallasta huolimatta jonakin päivänä koittaisi itsenäisyyden aika. Nyt se on aika on tullut, julistuksessa sanotaan.Viron kansallisarkisto

Helmikuussa 1918 julistettu itsenäisyys kesti päivän. Sitten tulivat Saksan miehitysjoukot. Kun maailmansodan hävinnyt Saksa veti joukot kotiin vuoden lopulla, Viron puolueet eivät suhtautuneet järin optimistisesti itsenäisyyden pysyvyyteen. Eipä ollut syytäkään: Neuvosto-Venäjän armeija oli jo tunkeutumassa itärajan yli.

Puolueissa puntaroitiin vaihtoehtoja, Viron ja Suomen tai Viron ja Latvian valtiota tai Englannin protektoraatiksi pääsemisestä.

– Se oli erityisen järjetön suunnitelma, viimeinen epätoivoisen hullu ajatus. Englanti ei vastannut yhteydenottoon, Enn Tarvel kertoo.

Yritykset värvätä väkeä aseisiin Neuvosto-Venäjän joukkoja vastaan sujuivat huonosti. Kansa oli saksalaismiehityksen jäljiltä uupunutta eikä uskonut voiton mahdollisuuteen sen enempää kuin poliitikotkaan.

Väliaikainen hallitus toivoi saavansa joukkoihinsa 25 000 vapaaehtoista. Ensimmäiseen kutsuun vastasi 800.

Vasta, kun rintamalla tapahtui käänne tammikuussa 1919, virisi toivo oman valtion todellisesta mahdollisuudesta. Kansalle olennaisin kannustin aseisiin oli kuitenkin lupaus maareformista, kartanoiden maiden jakamisesta pienviljelijöille.

Mustavalkoinen valokuva isosta miesjoukosta aseineen kartalon ulkoportailla.
Moni baltiansaksalainen kartano koki kovia Viron itsenäisyystaistelussa 1919. Kuvassa Sakalan partisaanit Raadin kartanon rappusilla lähellä Tarttoa.Viron kansalliskirjasto

Käytiinkö Virossakin sisällissotaa?

Suomen sadan vuoden takaisten tapahtumien sisällissota-nimestä on vasta viime vuosina syntynyt jonkinmoinen yksimielisyys.

Virossa käytiin samaan aikaan vapaussotaa Neuvosto-Venäjää vastaan; se on selvää. Mutta oliko sodassa myös sisäistä konfliktia, sisällissotaa? Tästä Virossa on koulukuntaeroja. Tarvelin mielestä sisällissota-termille ei ole perusteita.

– Neuvostonäkökulmasta Virossa käytiin sisällissota: vallankumoukselliset virolaiset halusivat syrjäyttää pienen vallanpitäjien joukon ja yhdistyä Neuvosto-Venäjään. Ulkomaat, muun muassa Suomi, puuttuivat sotaan, ja niiden avulla lyötiin Viron kansan joukot.

Selityksessä oli kuitenkin aukko, Tarvel sanoo. Miksi Neuvosto-Venäjä solmi rauhansopimuksen Viron kanssa, ellei se ollut sodan osapuoli, hän kysyy.

– Viron neuvostoajalla kehitettiin sellainen selitys, että olikin kaksi sotaa. Aluksi sisällissota, ja sen jälkeen sota Venäjää vastaan.

Tarvelin mielestä sisällissodan elementit, kuten termi kuuluu, olivat korkeintaan Viroon hyökänneessä neuvostoarmeijassa. Yli kymmenen prosenttia sen sotilaista oli virolaisia tai virolaista syntyperää.

Maakysymys oli ratkaiseva

Vapaussodassa taistelevia kannusti tieto siitä, että paluu kotiin ei tarkoittanut paluuta kartanon muonamieheksi. Heille luvattu ja jo sodan aikana säädetty maareformi tarkoitti, että enää ei mentäisi kartanon pelloille, vaan omalle kotitilalle.

Viron viljelevällä kansalla oli siis kouriintuntuva syy, jonka vuoksi taistella kansallisvaltion puolesta. Mutta mistä se kansa oli syntynyt?

– Kieli ja jotkin kansankulttuurin elementit olivat varmasti se, mikä oli pitänyt kansaa yhdessä. Valtiosta ei kannata pitkään aikaan puhuakaan. Ei sitä ajatellut Suomessakaan Lalli. Jos jostakin sillä ajalla taisteltiin, niin oman olemassaolon puolesta, sanoo Enn Tarvel.

Hänen mukaansa virolaisia sitoi silti yhteenkuuluvuuden tunne, vaikka sitä on vaikea pukea sanoiksi. Ymmärrettiin, että latvialaiset olivat selvästi jotakin muuta, hän uskoo.

Viron kieli muuttui mutta kesti

Enn Tarvelilla on oivallus siihen, miten virolaiset ja latvialaiset selvisivät vuosisatoja sulautumatta saksalaisiin. Heille ei käynyt kuten balttialaisiin kansoihin kuuluneille muinaispreussilaisille.

Preusseja oli 1300-luvulla yhtä paljon kuin virolaisia, ehkä enemmänkin, Tarvel kertoo. 1600-luvulla he olivat vielä olemassa. Se tiedetään siitä, että heidän kielellään tehtiin uskonnollista kirjallisuutta.

1700-luvulla kieli ja sen mukana myös kansa olivat kuitenkin hävinneet jäljettömiin; vain nimi oli jäänyt saksalaisten symbolikäyttöön.

– Saksan paine myös viroon oli suuri. Kieltä yritettiin eurooppalaistaa muun muassa ottamalla käyttöön artikkelit. Tänäänkin virolainen on altis käyttämään yksi- ja se-sanoja kuin ne olisivat artikkeleita, Tarvel sanoo.

Tuo indoeurooppalaistuminen on kasvattanut viron eroa suomeen, mutta viro ei kuitenkaan hiipunut hengiltä. Tarvelin mukaan niin olisi voinut käydä, elleivät saksalaiset olisi tietämättään auttaneet.

Preussit omaksuivat saksan

Ensimmäiseksi hyväksi onneksi Tarvel laskee sen, että virolaisten alueiden 1200-luvun valloittajat olivat saksalaisia, eivät venäläisiä. Paljonko Neuvostoliittoon liitetyssä Karjalassa on tänään jäljellä suomenkielisiä, hän kysyy.

Toisen kerran saksalaiset tulivat auttaneeksi siksi, etteivät he tuoneet Viroon saksalaista viljelijäväestöä, toisin kuin Preussiin. Siellä muodostui kahden kerroksen väkeä myös rahvaan joukkoon, ei vain kartanoiden ja kansan välille.

– Talonpojat, jotka elivät saksalaisissa kylissä, saivat monenlaisia etuoikeuksia. Kukapa sellaisia ei tahtoisi? Preussien kylistä muutettiin saksalaiskyliin, ja siellä totuttiin käyttämään saksaa. Luulen sulautumisen käyneen niin.

Lohenpunainen, kaksikerroksinen, hieman rapistunut rakennus.
Pajun kartano Etelä-Virossa lähellä Valgaa on jäänyt Viron historiaan, koska kartanon ympärillä käytiin yksi vapaussodan rajuimmista taisteluista.Ivar Leidus / CC-BY-SA 3.0 ee

Virossa sulautumiselle altis välikerros oli se kymmenisen prosenttia kansasta, joka työskenteli kartanoissa. Saksalaiset pitivät kuitenkin tiukkaa etnistä välimatkaa palvelusväkeen ja tulivat siten edistäneeksi Viron kansallista säilymistä, Tarvel sanoo.

– Kartanonherra ei koskaan puhunut palvelijalle saksaa. Se ei tullut kuulonkaan edes silloin, kun tämä olisi osannut ja ehkä halunnutkin. Sillä tavoin näytettiin hänelle paikkaa.

Saksalaisten edellyttämä välimatka vaikutti Tarvelin mukaan myös teollistumisen alettua, kun saksalaista kulttuuria edustaneet tekniset uutuudet olisivat olleet omiaan edistämään saksalaisuutta kansan parissa. Rahaakin virolaisilla oli, koska maaorjuuden lopettaminen oli antanut monille mahdollisuuden vaurastua.

He edistyivät taloudellisesti, mutta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen baltiansaksalaisessa ympäristössä ei ollut tilaa, joten sen sijaan otettiin kansankulttuuri toden teolla omaksi, Enn Tarvel sanoo.

– Saksalaiset luulivat, että Baltian kysymys oli ratkaistu – että baltit olivat tyytyneet osaansa ja käytännössä saksalaistettu. Riitti kun vähän pidettäisiin järjestystä. Kun he tajusivat virheensä, oli myöhäistä.

Mustavalkoinen kuva neljästä naisesta kansallispuvuissa hirsirakennuksen edessä.
Nämä kansallispukuiset naiset asettuivat kuvaan Länsi-Virossa Lihulassa vuonna 1916.Viron kansalliskirjasto

Enn Tarvelilta on ilmestynut Viron satavuotispäiväksi Eesti rahva lugu (siirryt toiseen palveluun) -teos, Viron historia nimenomaan kansallisesta näkökulmasta. Hän päättää kirjansa ∞-merkkiin osoitukseksi, että historian jatkumo on loputon.

– Itsenäisyys on hauras asia. Virossa luultiin 1930-luvulla, että se on selviö. Tällä hetkellä on surullista katsoa Viron poliittisia pelejä, joissa itsenäisyyden haurautta ei ymmärretä – vaikka en tarkoitakaan, että laskuvarjodesantit laskeutuisivat Viroon tänään tai huomenna, Tarvel sanoo.

Lue myös:Miksi Viro juhlii itsenäistymistä melkein kolme vuotta?

Myöhemmin tällä viikolla:
ke: Folkloristi Maiju Kõivupuu:
"Mitä muuta virolaiset olisivat voineet kuin laulaa?"
to: Historioitsija Andres Adamson:
"Viro oli Suomea taloudellisesti vahvempi"
pe: Kirjallisuustutkija Sirje Olesk:
"Saksalaisviha oli keskeinen virolaisten identiteetissä"
la: Suurlähettiläs Margus Laidre:
"Suomalaisten ja virolaisten nykysuhteista puuttuu syvyys"

Yle Radio 1:n Tiedeykkösessä suomalainen näkökulma satavuotiaaseen Viroon. Haastateltavana historioitsija Seppo Zetterberg. Kuuntele Areenasta.