Oikaisu Yle Uutiset Pohjois-Suomesta lähetykseen 9.2.2018

Oikaisu koskee kajaanilaiskeksijän gravitaatiovoimalasta kertovan jutun juontoa ja käsikirjoitusta.

oikaisu (journalismi)

Yle Uutiset Pohjois-Suomesta lähetyksessä kerrottiin perjantaina 9.2.2018 virheellisesti, että vesi kulkee kajaanilaiskeksijän patentoidussa gravitaatiovoimalassa kapillaari-ilmiön avulla. Veden liike voimalassa perustuu kuitenkin painovoimaan ja lämpöön, ei kapillaarisuuteen.

TV-jutussa mainittiin, että asiantuntijat epäilevät keksinnön toimivuutta patentista huolimatta. Ylen tavoittamasta kahdeksasta fysiikan, energiantuotannon ja energiateollisuuden asiantuntijasta kuusi suhtautui keksintöön epäillen. He eivät ole kuitenkaan yksityiskohtaisesti tutustuneet keksintöön vaan ainoastaan piirustusten perusteella. Asiantuntijoista kaksi ei kokenut tuntevansa asiaa tarpeeksi, jotta olisivat voineet kommentoida.