Matkailijoita Grand Canyonilla kyydinnyt helikopteri putosi – kolme brittituristia kuoli

Lentoturmassa loukkaantui neljä muuta ihmistä.

lento-onnettomuudet
Näkymä West Rimin alueella Grand Canyonilla.
Onnettomuus tapahtui West Rimin alueella Grand Canyonilla, Arizonassa. Arkistokuva on vuodelta 2013.Ray Tang / AOP

Kolme brittiläistä turistia sai surmansa, kun matkailijaryhmää Grand Canyonin yllä kuljettanut helikopteri putosi Yhdysvalloissa lauantaina.

Koneessa oli kaikkiaan kuusi brittiläistä matkustajaa. Heistä loput kolme ja yhdysvaltalainen kapteeni loukkaantuivat turmassa. Heidät saatiin pelastettua vasta useita tunteja myöhemmin sunnuntain vastaisena yönä.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) turman syy ei ole vielä selvillä. Kovat tuulet, pimeys ja rosoinen maaperä vaikeuttivat pelastustoimenpiteitä.

Silminnäkijöiden mukaan turmapaikan yllä näkyi liekkejä ja savua, kertoo yhdysvaltalaislehti The Denver Post (siirryt toiseen palveluun). Osa uhreista oli pahoin palaneita.

Lounaisessa Arizonan osavaltiossa sijaitseva Grand Canyon kuuluu Yhdysvaltain suosituimpiin turistinähtävyyksiin. Sen syvyys on yli 1,6 kilometriä, ja se on nimetty yhdeksi maailman luonnonihmeistä.

Turistilennot kanjonin yllä ovat yleisiä.

Uutista korjattu klo 12.18: Lentokone muutettu helikopteriksi.