"Liekkiä ja savua tuli niin kunnolla" – Lue, miten HS:n Viestikoekeskus-uutisointi johti toimittajan asuntoon tehtyyn kotietsintään

Käräjäoikeus käsitteli Helsingin Sanomien toimittajan asuntoon tehdyn kotietsinnän laillisuutta tiistaina. Ratkaisu tulee helmikuun loppupuolella.

lähdesuoja
Tutkinnajohtaja Janne Järvinen ja tutkinnajohtaja Markku Ranta-aho.
Tutkinnajohtajat Janne Järvinen ja Markku Ranta-aho.Kaisu Jansson / Yle

Yle seurasi Helsingin Sanomien toimittajan kotiin tehdyn kotietsinnän (siirryt toiseen palveluun) laillisuuspunnintaa tiistaina käräjäoikeudessa. Se osoittautui odotettua riidattomammaksi.

Helsingin käräjäoikeus ei kuullut ollenkaan henkilötodistelua, sillä se ei ollut tarpeen. Etsintävaltuutettu, poliisin edustaja ja kotietsinnän kohteen nimeämä toimitustodistaja olivat valmistautuneet tulemaan oikeuden kuultavaksi.

Kotietsinnän riitauttaneen toimittajan ja poliisin käsitykset laintulkinnasta ovat silti hyvin erilaiset. Riitaa on esimerkiksi siitä, oliko poliisilla perusteet tehdä kotietsintä Helsingin Sanomien toimittajan asuntoon kiireellisesti ja ovatko poliisin tekemät takavarikot rauenneet.

Tuomioistuinkäsittelyn aikana saatiin muun muassa lisätietoja siitä, mitkä tekijät johtivat joulukuussa toimittajan asuntoon tehtyyn kotietsintään.

Keskusrikospoliisin toinen tutkinnanjohtaja Janne Järvinen kertoi tehneensä lauantaina 16. joulukuuta ratkaisun Helsingin Sanomien Puolustusvoimien Viestikoekeskus-uutisointiin liittyvän rikostutkinnan aloittamisesta.

Tutkintapyynnön teki Puolustusvoimat ja Järvinen kertoi vierailleensa henkilökohtaisesti pääesikunnassa vielä julkaisupäivän iltana.

Hätäkeskuspuhelu soitettiin ulkoa

Seuraavana päivänä Helsingin Sanomien toimittaja soitti hätäkeskukseen ja mainitsi olevansa Viestikoekeskus-jutun toinen kirjoittaja.

Käräjäoikeuskäsittelyssä julkiseksi linjatusta hätäkeskuspuhelun litteraatiosta selviää, että toimittaja kertoi puhelun aikana vasaroineensa tietokonetta asuinkerrostalonsa kellarissa. Vieressä oli kellarikomeroja, joissa oli tavaraa.

Tietokoneen akku oli toimittajan mukaan alkanut sihistä ja räjähtänyt.

– Liekkiä ja savua tuli niin kunnolla, että katsoin, että nyt on paras poistua, toimittaja kertoi hätäkeskukselle.

Toimittaja kertoo hätäkeskuspuhelussa juosseensa lapsensa kanssa kellaritiloista asuintalon pihalle. Sieltä hän soitti hätäkeskukseen.

Paikalle saapui pelastuslaitos ja poliisi. Poliisi saapuu aina tulipaloepäilyssä suorittamaan palonsyyntutkintaa. Poliisi takavarikoi paikalta kärynneen tietokoneen.

Tutkinnanjohtaja Janne Järvisen mukaan yksi paikalla olleista poliiseista on kertonut myöhemmin, että toimittaja oli kertonut tuhoutulla tietokoneella olleen Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-juttuun liittyviä tietoja.

Toimittajan mukaan hän tuhosi tietokoneen varotoimenpiteenä, jotta hänen muiden juttujensa lähdesuoja ei vaarantuisi.

Erityinen kotietsintä tehtiin kiireellisesti, ilman tuomioistuimen lupaa

Näiden tapahtumien jälkeen tutkinnanjohtaja Janne Järvinen päätti tehdä kiireellisesti toimittajan asuntoon erityisen kotietsinnän. Poliisin käräjäoikeuteen toimittamien asiakirjojen mukaan käsillä oli tilanne, jossa "vakavan rikoksen todistusaineistoa oli alettu hävittämään". Kotietsintää valvoi etsintävaltuutettu.

Erityinen kotietsintä tehdään paikkoihin, joissa odotetaan olevan salassapidettävää tietoa. Tämä voi olla esimerkiksi toimittajan lähdesuojan alaista tietoa.

Toimittaja näkee, että kiireellinen menettely ei ollut välttämätöntä. Poliisin mukaan edellytykset olivat olemassa.

Tutkinnanjohtaja kertoi oikeudessa soittaneensa toimittajalle jo ennen kotietsintää ja kertoneensa, että tätä on syytä epäillä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Samalla Järvinen sanoo kertoneensa, että poliisi aikoo tehdä kotietsinnän toimittajan asuntoon.

Toimittajan mukaan hänen nimestään artikkelin yhteydessä ei voi tehdä päätelmiä siitä, onko hän paljastanut turvallisuussalaisuuksia rikoslain tarkoittamalla tavalla.

Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-uutisoinnin osuutta tutkitaan turvallisuussalaisuuden paljastamisena.

Hakijan mielestä kotietsinnälle tai takavarikoille ei ollut perusteita

Toimittajan mukaan poliisi on yrittänyt kotietsinnällä murtaa hänen lähdesuojansa.

– Lähes kaikki lähdesuojan alaiseksi julistamani materiaali on takavarikoitu, toimittaja Laura Halminen kertoi oikeudelle.

Toimittajan asuntoon tehdyn kotietsinnän aikana paikalla oli poliisin ja Halmisen lisäksi etsintävaltuutettu ja Halmisen nimeämä toimitustodistaja.

Kotietsinnän aikana poliisi sulki 19 toimittajan tavaraa pusseihin, joihin suljetaan poliisin mukaan yleensä rikostekniseen laboratorioon matkalla olevia tavaroita. Esineiden joukossa oli muun muassa muistikirjoja, tietokoneita, puhelimia ja muistitikkuja.

Toimittajan mukaan pusseihin sulkeminen oli pakkokeinolain mukainen sinetöinti, jonka jälkeen poliisin täytyy tuoda lähdesuojan alainen materiaali tuomioistuimen käsiteltäväksi kolmen vuorokauden kuluessa. Poliisin mielestä pusseihin sulkeminen ei ole ollut pakkokeinolain mukainen etsintävaltuutetun ja tutkinnanjohtajan välinen riitatilanne, joka vaatisi materiaalin sinetöinnin.

Toimittajan mielestä takavarikot ovat rauenneet ja poliisin tulee palauttaa tavarat hänelle välittömästi takaisin.

Käräjäoikeuskäsittely käytiin julkisena

Helsingin käräjäoikeus aloitti Helsingin Sanomien toimittajan asuntoon tehdyn kotietsinnän käsittelyn tiistaina kello 10.

Aluksi käsiteltiin tapauksen julkisuutta. Poliisi oli vaatinut kotietsinnän käsittelyä suljetuin ovin ja kotietsintään liittyvien asiakirjojen salaamista. Toimittaja puolestaan halusi käsitellä asian mahdollisimman julkisesti

.Oikeus päätti, että istunto käydään julkisena. Osa kirjallisesta todistelusta julistettiin salaiseksi.

Tuomioistuin määräsi salaisiksi asiakirjoiksi muun muassa HS:n uutisointiin liittyvästä tietovuodosta tehdyn rikosilmoituksen, takavarikkopöytäkirjat ja poliisin kotietsintämääräykset.

Oikeus otti perusteluissaan huomioon sen, että tapausta on käsitelty paljon julkisuudessa ja tapauksella on myös yhteiskunnallinen intressi.

Käräjäoikeuden ratkaisu tulee vasta myöhemmin

Paikalla oikeuskäsittelyssä olivat Helsingin Sanomien toimittaja Laura Halminen avustajansa Kai Kotirannan kanssa sekä keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajat Janne Järvinen ja Markku Ranta-aho.

Tapausta puitiin kolmen tuomarin kokoonpanossa. Yleensä pakkokeinoasiat ratkaistaan yhden tuomarin kokoonpanossa, ja ratkaisu annetaan saman päivän aikana.

Käräjäoikeus antaa Helsingin Sanomien toimittajan kotiin tehdyn kotietsinnän laillisuudesta ratkaisun kahden viikon sisällä.

Puolustusvoimat teki tutkintapyynnön

Kotietsintä liittyy Helsingin Sanomien Puolustusvoimien Viestikoekeskusta koskevaan uutisointiin. Lehti julkaisi joulukuussa kirjoituksen, joka perustui osittain salaisiin asiakirjoihin.

Keskusrikospoliisi aloitti uutisointia ja siihen liittyvää tietovuotoa koskevan esitutkinnan. Samana viikonloppuna keskusrikospoliisi teki erityisen kotietsinnän Helsingin Sanomien toimittajan Laura Halmisen kotiin.

Takavarikoidut tavarat ovat edelleen poliisin hallussa. Rikostarkastaja Markku Ranta-aho sanoi ennen tiistaisen oikeuskäsittelyn alkua, että poliisi uskoo välineissä olevan tietovuotoa koskevaan tutkintaan liittyvää tietoa.

Helsingin Sanomien uutisointia ja siihen liittyvää tietovuotoa koskeva esitutkinta on edelleen kesken. Helsingin Sanomien osuutta tutkitaan turvallisuussalaisuuden paljastamisena. Lisäksi mahdollista tietovuotajaa uhkaa syyte virkasalaisuuden rikkomisesta tai väärinkäytöstä.

Tapauksen esitutkinnan on määrä valmistua huhti-toukokuun taitteessa.

Juttuun lisätty 13.2.2018 kello 20.16 hätäkeskuspuhelun sisältöä.

Lue myös:

Saliin marssivat HS:n toimittaja, etsintävaltuutettu ja poliisi – Oikeus punnitsee tänään toimittajan asuntoon tehdyn kotietsinnän laillisuutta

Salaisia asiakirjoja, vasaroitu kiintolevy ja kotietsintä – Lue tästä Viestikoekeskus-kohun käänteet

Tiedusteluasiantuntija: Tietojen vuotaminen saattoi olla tahallinen teko

Journalismin tutkija pelkää asiakirjojen julkisuuden kaventuvan entisestään – "Muualla kerrotaan asioita, joita Suomessakin pitäisi"

Ruotsissa tiedustelulaitos viestii avoimesti – HS:n tietovuoto-jutun kaltaiset "paljastukset" on jo kerrottu verkkosivuilla

Päätoimittajat hämmästelevät Viestikoekeskuksen tietovuotoon liittyvää kotietsintää: "Raju käänne, syytä olla huolissaan"..