Matkustajajunat törmäsivät Itävallassa – ainakin yksi kuollut, parikymmentä loukkaantunut

Junat törmäsivät sivuttain toisiinsa ratapihalla. Turman syystä ei ole vielä tietoa.

rautatieonnettomuudet
kartta
Yle Uutisgrafiikka

Ainakin yksi ihminen on kuollut kahden henkilöjunan törmäyksessä Itävallassa. Itävaltalaisviestimet kertovat, että poliisin mukaan onnettomuudessa loukkaantui parikymmentä ihmistä. Itävallan yleisradioyhtiön ORF:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan loukkaantuneita olisi 22, kolme heistä on lapsia.

Onnettomuus tapahtui hieman ennen klo 13:a paikallista aikaa Niklasdorfin aseman ratapihalla. Junat törmäsivät ilmeisesti ohitustilanteessa toisiinsa toistaiseksi tuntemattomasta syystä.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Steiermarkin osavaltiossa muutamia kymmeniä kilometriä pohjoiseen Itävallan toiseksi suurimmasta kaupungista Grazista. Toinen junista oli ORF:n mukaan matkalla Grazista Saksan Saarbrückeniin, ja toinen oli paikallisjuna.