Herätys: Toimittajan asuntoon tehty kotietsintä oikeudessa, ensimmäinen dopingtapaus olympialaisissa, osassa maata suojasäätä

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Hensingin Sanomien artikkeli.
Henrietta Hassinen / Yle

Oikeus punnitsee toimittajan kotiin tehdyn kotietsinnän laillisuutta

Tänään tiistaina Helsingin käräjäoikeus saa eteensä poikkeuksellisen muutoksenhakutapauksen. Helsingin Sanomien toimittaja riitautti kotiinsa tehdyn erityisen kotietsinnän.

Työaikalain uudistus osoittautunut kovaksi palaksi – hallitus eri linjoilla kuuluvatko asiantuntijat lain piirin ja vai ei

Hallitus valmistelee uudistusta, jossa suuri joukko keskijohdossa ja asiantuntijoina työskenteleviä siirtyisi tekemään niin kutsuttua kokonaistyöaikaa. Käytännössä se tarkoittaisi joustavaa työaikaa, mutta myös luopumista lisistä ja ja ylityökorvauksista. Uudistus kuitenkin jumittaa hallituksen erimielisyyden takia.

Nainen työskentelee näyttöpäätteellä.
Henrietta Hassinen / Yle

Ystävät alkavat olla perhettä tärkeämpiä hyvinvoinnille

Ystävät ja heidän kanssaan vietetty aika parantaa sekä henkistä että fyysistä terveyttä. Esimerkiksi laajan amerikkalaisen tutkimuksen mukaan sosiaalisten suhteiden puute on terveydelle yhtä vaarallista kuin 15 tupakan polttaminen päivässä. Ystävyystutkija Riikka Korkiamäki haluaisi tuoda ystävyyden mukaan myös ihmisten ammatilliseen auttamiseen sosiaalityössä.

neljä nuorta pitelee toisiaan kädestä
Edhar Yuralaits / Alamy / AOP

ANC: Zumalla on kaksi päivää aikaa lähteä virastaan

Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zumalla on 48 tuntia aikaa erota tehtävästään, päätti maata johtava puolue ANC. Päätös syntyi kahdeksan tuntia kestäneen maratonkokouksen päätteeksi.

Presidentti Jacob Zuman revitty vaalimainos kertoo etelä-afrikkalaisten kyllästymisestä korruptioon maan johdossa.
Presidentti Jacob Zuman revitty vaalimainos kertoo etelä-afrikkalaisten kyllästymisestä korruptioon maan johdossa.Kim Ludbrook/Epa-EFE

Tukholmassa aletaan käydä oikeutta viime huhtikuun terrori-iskusta

Ruotsin pääkaupungissa alkaa tänään oikeudenkäynti huhtikuussa 2017 tehdystä terrori-iskusta. Kuorma-autoiskussa kuoli viisi ihmistä ja useita loukkaantui. Lue täältä Tukholman-kirjeenvaihtajamme juttu siitä, mitä tapahtumista ja syytetystä tiedetään tällä hetkellä.

Eristetty rikospaikka Drottninggatanilla Tukholmassa 7. huhtikuuta 2017.
Eristetty rikospaikka Drottninggatanilla Tukholmassa 7. huhtikuuta 2017. Jonas Ekstromer / EPA

Ensimmäinen dopingtapaus olympialaisissa – japanilaisluistelija kärysi

Pyeongchangin talviolympialaisiin osallistuva japanilainen kaukalopikaluistelija Kei Saito on kärynnyt dopingista kilpailun ulkopuolisessa testissä. Asiasta kertoi Urheilun kansainvälinen vetoomustuomiostuin CAS. Saito oli kisoissa varamiehenä eikä ollut vielä kilpaillut.

Seuraa olympialaisia hetki hetkeltä Yle Urheilun kanssa täältä.

Pilvistä säätä ja paikoin lumisateita

Etelätuuli tuo Suomeen lauhaa ilmaa, lämpötila kohoaa etelässä ja lännessä suojan puolelle. Jäätävät sateet voivat tehdä tiet paikoin liukkaiksi tänäänkin, varoittaa Ylen meteorologi Matti Huutonen. Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Sääkartta
Yle