Kukkaenkeli vie sylintäydeltä kauneutta vaikka vanhainkotiin

Harva hyväntekeväisyyskampanja tuoksuu ja näyttää niin hyvältä kuin Kukkaenkelit.

hyväntekeväisyys
Tulppaaneja
Kukkakauppias Niina Autti vie lahjoituksena saatuja kukkia muun muassa vanhainkoteihin. Turun ensimmäiset enkelikukat lahjoitettiin rakennus- ja sisustusmessuilta.

TurkuMäntyrinteen vanhainkotiin saapui ystävänpäivän alla poikkeuksellinen kukkalähetys. Paikalle liihotteli Kukkaenkelit-hyväntekeväisyyskampanjan (siirryt toiseen palveluun) tuore turkulaisenkeli Niina Autti.

Kukkakauppiaana toimiva Autti oli asialla ensimmäistä kertaa, kun hän toimitti vanhainkotiin Turun Rakenna & Sisusta -messuilta lahjoitettuja kukkia.

– Mukana on esimerkiksi tulppaaneja, krysanteemeja ja yrttejä. Nyt ne pääsevät ilahduttamaan ikäihmisiä, Autti kertoo.

Kukkaenkelin tehtävänä on mahdollistaa erilaisten tapahtumien yhteydessä oleville kukille uusi elämä toisaalla. Toimintaideaa on pyöritetty jo jonkin aikaa pääkaupunkiseudulla.

Kaikki kohteet ovat tervetulleita, kun hyvää laitetaan kiertämään.

Niina Autti

– Sidomme kukat uudelleen tarvittaessa. Kukkia voidaan käyttää myös erilaisissa työpajoissa, vaikkapa kranssien sidontaan, Autti sanoo.

Yrittäjä tekee hyväntekeväisyyttä hartiapankilla ja oman yrittämisen lisäksi. Autti uskoo, että pikku hiljaa muutkin yrittäjät lähtevät toimintaan.

– Haastan kaikki mukaan, hän sanoo.

Kaikki voivat osallistua

Kukkakauppias ja -enkeli Niina Autti toivoo, että toiminta innostaisi mukaan monenlaisia toimijoita.

– Jos on vaikka joku tapahtuma tai isot juhlat, niin kukat voi sitten lahjoittaa meille jälkikäteen. Kyselemme myös esimerkiksi somessa ehdotuksia paikoista, joihin kukkia toivottaisiin välitettäväksi.

Aluksi kukkia ollaan viemässä lähinnä Turun alueen vanhainkoteihin, mutta Autti ei rajaa kohteita.

– Kukilla voi toki ilahduttaa kaikkia – myös nuoria tai lapsia. Kaikki kohteet ovat tervetulleita, kun hyvää laitetaan kiertämään, Autti sanoo.

Yrtit ja tulppaanit tuovat väriä ja iloa elämään

Aino Heino sai kukkalähetyksen omaan huoneeseensa Mäntyrinteen vanhainkodissa.

– Olen aina rakastanut kukkia. Tulppaanit tuovat nyt minulle kevään, Heino sanoo.

Myös Keijo Pietilä vastaanotti kasvilähetyksen vanhainkotiin ilomielin. Viereen tuli erilaisia tuoksuvia yrttejä ja esimerkiksi tulppaaneja.

– Kyllä kukkien katselu tekee vanhallekin ihmiselle hyvää, hän toteaa.

Niina Autti ja Keijo Pietilä Mäntyrinteen vanhainkodissa.
Kukkaenkeli Niina Autti toi Keijo Pietilälle kukkatervehdyksen.