Poliisi: Valvontakameran kuva auttoi jäljille - kolme nuorta kiinni aseellisista ryöstöistä Kannuksessa ja Kalajoella

Poliisi pääsi nopeasti eilen Kannuksessa kioskin ja Kalajoella huoltoaseman ryöstäneiden nuorten jäljille.

Aseellinen ryöstö
poliisi vihje aseellinen ryöstö kannus r-kioski
Ryöstäjät tallentuivat valvontakameralle.Valvontakameran kuva, Poliisi

Poliisi otti aamupäivällä kiinni yksityisasunnosta Kokkolan keskustasta kolme nuorta henkilöä epäiltyinä maanantaina illalla Kannuksessa ja Kalajoella tapahtuneisiin törkeisiin ryöstöihin. Poliisi pääsi tekijöitten jäljille omien tutkimusten ja silminnäkijähavaintojen perusteella.

–Tutkinta lähti siinä mielessä hyvin liikkeelle, että kolme ihmistä on kiinniotettuna ja heidän osuuttaan tapahtumiin ryhdymme nyt tutkimaan, sanoo rikoskomisario Anders Åfors.

Ryöstäjät olivat liikkeellä suhteellisen harvinaisella autolla.

– Valvontakameran kuva auttoi meidät jäljille, se oli aika ratkaisevassa asemassa tässä tutkinnassa.

Valvontakameroiden kuvissa näkyi kolme henkilöä. Åforsin mukaan tässä vaiheessa on vielä auki, mikä on epäiltyjen keskinäinen osuus tapahtumiin.

Esitutkinta on vasta alkamassa eikä poliisi voi esitutkinnallisista syistä kertoa tässä vaiheessa enempää.

– Kiinniotettuja epäiltyjä on seuraavaksi kuultava, kun heidän kunto sen sallii. Jos henkilö on päihtynyt tai muista aineista sekaisin, niin on odotettava, että he ymmärtävät tilanteen ja saavat halutessaan avustajan. Tämän päivän aikana pyrimme saamaan alustavat kuulustelut tehtyä.

Poliisin on esitettävä epäiltyjä vangittaviksi viimeistään perjantaina kello 12.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää aikaisintaan huomenna iltapäivällä.

Vaikka käteistä rahaa käsitellään aina vain vähemmän, ryöstöt eivät ole loppuneet. Eilisten tapausten lisäksi syksyllä ryöstäjä iski Kokkolassa kahteen paikkaan ja Seinäjoella oli myös ryöstäjä liikkeellä.

– Kyllä se korreloi jollain tavalla tähän yhä kasvavaan huumeongelmaan eli käteistä ollaan vailla. Se pienikin summa, joka voi olla saatavissa riittää houkutukseksi tälaliseen epätoivoiseen tekoon kun tällaiseen raskaasti sanktioituun rikokseen lähdetaan, sanoo Åfors.