Suomalaistutkija ennustaa: Helsingissä merenpinta nousee 30 senttiä vuoteen 2100 mennessä

Tuoreen tutkimuksen mukaan merenpinta nousee kiihtyvällä tahdilla maailmanlaajuisesti, kertoo CNN. Ilmatieteen laitoksen tutkija kertoo, että esimerkiksi Helsingissä merenpinta nousee samaan tahtia kuin maa kohoaa, eli vedenpinnan taso rannikolla ei juurikaan muutu.

merenpinta
Aallokko lyö rantaan.
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Helsingissä 30 sentin merenpinnan nousu voisi tapahtua vuoteen 2100 mennessä.Jyrki Lyytikkä / Yle

Merenpinta nousee maailmanlaajuisesti ja ilmastonmuutos vain kiihdyttää sitä, kertoo CNN (siirryt toiseen palveluun).

Merenpinnan nousua on tutkittu (siirryt toiseen palveluun) Colorado-Boulder yliopiston tutkijoiden johdolla. Havainnot perustuvat Nasan satelliittidataan, josta tutkijat ovat koonneet tietoja vuodesta 1993.

Tutkijoiden mukaan merenpinta on noussut seitsemän senttimetriä 25 vuodessa, mikä tarkoittaa noin 3 millimetrin nousua vuositasolla. Tutkijoiden mukaan merenpinnan nousuvauhti vain kiihtyy vuosi vuodelta, kun jatkuvat kasvihuonepäästöt lämmittävät ilmastoa.

– Merenpinnan nousu voi kaksinkertaistua vuoteen 2100 ja olla yli 60 senttiä 30 senttimetrin sijaan Grönlannissa ja Antarktiksen kiihtyvän jään sulamisen takia, sanoo professori Steve Nerem CNN:n haastattelussa.

Tutkimustulokset ovat linjassa IPCC:n (maailman hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli) viimeisimmän raportin kanssa, jonka mukaan merenpinta nousee 52-98 senttimetriä vuoteen 2100.

CNN kirjoittaa, että esimerkiksi merenpinnan 65 senttimetrin nousu aiheuttaisi ongelmia rannikkokaupungeille ympäri maailman.

Suomalaistutkija: Suomenlahdella merenpinta nousuun lähivuosikymmeninä

Ilmatieteen laitoksen tutkija Milla Johansson ei ole tutkimustuloksista yllättynyt. Hän sanoo, että Ilmatieteen laitoksella seurataan valtamerten vedenpinnan nousua koskevia tutkimuksia, ja erilaisia arvioita on 20 senttimetristä kahteen metriin tieteellisessä kirjallisuudessa.

Mitä merenpinnan nousu sitten tarkoittaa suomalaisille rannikkokaupungeille? Johansson sanoo, että Suomessa on sikäli hyvä tilanne, koska maa kohoaa.

– Meillä on jääkauden jälkeinen maan kohoaminen, joka nostaa maan pintaa. Se on noin 30 senttimetristä metriin sadassa vuodessa. Riippuen siitä, missä kohdassa rannikkoa ollaan, maanpinnan nousu vähentää merenpinnan nousun vaikutusta, hän sanoo.

Johanssonin mukaan menneisyydessä merenpinta on Suomessa laskenut maan kohoamisen vuoksi. Jos merenpinnan nousu kiihtyy tulevaisuudessa, kuten on ennustettu, merenpinnan lasku saattaa kääntyä nousuksi.

– Olemme tätä paljon tutkineet. Meidän tämän hetkinen ennuste on, että Suomenlahdella merenpinta kääntyisi nousuun jo lähivuosikymmeninä. Pohjanlahdella maanpinnan nousu on voimakkaampaa ja merenpinta laskee tulevaisuudessakin, mutta hitaammin.

Johanssonin mukaan esimerkiksi Helsingissä ollaan siinä tilanteessa, että merenpinta nousee samaan tahtia kuin maa kohoaa.

– Eli vedenpinnan taso rannikolla ei juurikaan muutu.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Helsingissä 30 sentin merenpinnan nousu voisi tapahtua vuoteen 2100 mennessä, tai joitakin kymmeniä senttejä enemmänkin, mikäli korkeimmat valtameren pinnannousun ennusteet toteutuvat.

Lue myös:

Merenpinta nousi Hollannissa ennätyskorkeuksiin vuonna 2017 – Syynä myrskyt ja jään sulaminen

Hukkuvalla Tangierin saarella lähellä Washingtonia uskotaan Trumpiin ja Jumalaan, ei ilmastonmuutokseen – "Meistä voi tulla pakolaisia"