Kun Moskovassa viima yltyy, myös ulkomaalainen vetää ylleen turkikset

Venäjällä turkikset kuuluvat talvipukeutumiseen, eikä niiden alkuperää kyseenalaisteta. Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja Marjo Näkki kertoo, miksi hänkin veti Moskovassa päähänsä karvalakin.

turkikset
Marjo Näkki -piirros.
Stina Tuominen / Yle

MOSKOVA Punaisella torilla tuulee. Pyhän Vasilin katedraalin värikkäät sipulitornit katoavat tihenevän lumisateen verhoon.

Kohennan kaulustani ja katson kameraan. Silmiä ei tällä kertaa tarvitse suojata, sillä olen painanut syvälle päähäni paksun karvalakin. Olen tekemässä "ständäriä" eli puhumassa suoraan TV-kameralle.

Karvalakki on päässäni kahdestakin syystä. Ensinnäkin Moskovassa on talvi, ja tasangolle ja mannerilmastoon rakennetussa kaupungissa se tarkoittaa kipakkaa pakkasta ja hyytäviä viimoja.

Toiseksi haluan tehdä jonkinlaisen kunnianosoituksen kirjeenvaihtajille, jotka ovat seisseet samoilla sijoilla ennen minua. Aikana, jolloin Venäjän nimi oli Neuvostoliitto ja kirjeenvaihtajana hosioita, nikkilöitä ja länsipuroja.

Kaksi naista kävelee kadulla turkiksissaan.
Venäjällä turkiksia kantavat eri-ikäiset ihmiset sukupuoleen katsomatta.Grigori Vorobjov / Yle

Näyttävät turkikset kuuluvat slaavilaiseen estetiikkaan, eikä niiden olemassaoloa ole vielä Venäjällä kyseenalaistettu.

Turkistarhaiskuja täällä ei ole tehty, eikä eläintensuojelu ole muutenkaan kovin kehittynyttä. Siihen vaadittaisiin valtakunnassa tietyn elintason saavuttaminen.

Venäjällä turkiksia kantavat eri-ikäiset ihmiset sukupuoleen katsomatta.

Nyt muodissa näyttävät olevan puolipitkät minkkiturkit, jotka on valmistettu vaakasuunnassa yhteen ommelluista paloista siten, että syntyy tikkitakkimainen vaikutelma. Nuorten naisten turkeissa on lisäksi usein huppu ja syvät taskut.

Laskin piruuttani kuntosalilta tullessani, kuinka monta turkkiin verhoutunutta moskovalaista käveli vastaan. Kahdensadan metrin ja viidentoista turkin jälkeen lopetin laskemisen. Eikä ollut edes ruuhka-aika.

Nainen katselee kioskissa myytäviä karvahattuja.
Näyttävät turkikset kuuluvat slaavilaiseen estetiikkaan, kirjoittaa Marjo Näkki.Grigori Vorobjov / Yle

Useimmiten takit olivat minkkiä, mutta joukossa näytti olevan myös kettua ja hyljettä. Viimeksi mainitun tunnistaa matalasta karvasta ja liukuvärjätystä olemuksesta. Minkki ja kettu ovat tietysti peräisin tarhoista.

Suomessa tällaista turkistiheyttä ei löytäisi. Helsingissä asuva ystäväni omistaa komean perintöminkkiturkin, mutta käyttää sitä lähinnä silloin, kun käy talvella takapihallaan tupakalla.

Venäjällä ulkomaalaisetkin venäläistyvät – ympäröivän kulttuurin ja sääolosuhteiden vauhdittamina.

Suomalainen ystävättäreni osti Moskovaan muuttaessaan varta vasten täyspitkän minkkiturkin.

Ruotsalaisystäväni kertoo ulkoiluttavansa ketunkarvaansa aina silloin tällöin oopperassa. Kettu näyttää komealta levätessään harteikkaan ruotsalaismiehen olalla kristallikruunujen loisteessa. Ystäväni saa asusteestaan usein positiivista palautetta ja sanoo ketun tuntuvan ylelliseltä.

Suomalainen ystävättäreni osti Moskovaan muuttaessaan varta vasten täyspitkän minkkiturkin. Se on hänen mielestään ainoa oikea vaate, kun helmikuun hyytävyys saapuu Moskovajoen rantamille.

Suomessa turkille ei ole juuri käyttöä.

Oman karvalakkini tarina ei ulotu neuvostoaikaan. Ostin sen juttureissultani Luoteis-Venäjältä paikalliselta metsästäjältä.

Nainen turkishatussaan.
Kirjeenvaihtaja Marjo Näkki Punaisella torilla.Grigori Vorobjov / Yle

Metsästäjä teki vaikutuksen. Hän oli suoraselkäinen viisikymppinen mies, joka kertoi kaadoistaan. Jollain tavalla kertomuksista kuvastui kunnioitus luontoa kohtaan. Venäjällä on laajoja erämaa-alueita, joilla asustaa yhteensä kymmeniä tuhansia susia ja neljännesmiljoona karhua, muista nisäkkäistä puhumattakaan.

Erityisesti mieleeni jäi metsästäjän tarina siitä, kuinka hän tovereineen oli kaatanut villisian. Monisatakiloinen ruho lepäsi keskellä metsää, ja miehet lähtivät hakemaan mönkijää, jotta ruhon saisi maastosta pois.

Palatessaan he löysivät vain villisian vähäiset jäänteet. Susilauma oli seurannut metsästäjien toimintaa ja asettunut heidän lähdettyään valmiiksi katettuun pöytään.

Metsästäjää juttu nauratti edelleen. Hän tuntui arvostavan suden viisautta.

Nimesin turkislakkini myyjän mukaan Sergeiksi. Lakki on vapaana eläneen onnellisen ketun karvaa.