Hirviä hätyytellään pois tien läheisyydestä – "Kun hirvet saadaan siirtymään, eivät ne tule ihan heti takaisin"

Riistaväki, poliisi ja kunta tempaisivat ystävänpäivän kunniaksi. Hirviä yritetään pitää etäämmällä metsässä nuolukivien, hirvikarkotteen ja karkotenauhan avulla.

hirvikolarit
Hirvien karkottamiseen tarkoitettu värikäs ja heijastava nauha liehuu tuulessa Jäämerentien varressa Keminmaassa.
Syksyn jahdissa Nelostien vaikutusalueelta ammuttiin paljon hirviä, mutta kanta on edelleen vahva. Hirviä hätyytellään kauemmas tiestä karkotenauhojen avulla.Yle / Antti Heikinmatti

KeminmaaHirvien ajattamisen syvemmälle metsään ei äkkiseltään uskoisi liittyvän ystävänpäivään, mutta Etelä-Lapissa riistaväki, Lapin poliisi ja Keminmaan kunta ovat liikkeellä päivän teeman mukaisesti hyvää tekemässä.

Paikalliset metsästäjät ja poliisi hätistelevät Nelostien tuntumaan talvehtimaan jääneitä hirviä syvemmälle kairaan, jotta vilkkaasti liikennöidyllä tieosuudella ei tapahtuisi hirvikolareita. Tempaus toteutetaan poliisin johdolla suurriistan virka-apuna.

Poliisi ja metsästäjät ovat huolissaan hirvien parveilusta valtateiden varsilla, koska liikennemäärät Lapin teillä kasvavat talvilomalaisten ja keväthankien myötä. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että ratin takana on entistä enemmän Lapin oloihin tottumattomia kuskeja.

Hirvet ovat asettuneet ruokamaiden ääreen

Lunta on nyt niin paljon, että hirvet ovat pakkaantuneet talveksi alueille, joilla ruokaa riittää.

– Meidän tarkoituksena on ohjata hirvet kauemmas ruokamailta, jotka ovat lähellä Nelostietä, kuvailee Liedakkalan Metsämiehet ry:n puheenjohtaja Juha Mäkimartti.

Vapaaehtoiset liikkuvat metsässä lumikengillä, hiihtämällä ja moottorikelkoilla, sillä lunta on lähes metrin verran ja kulkeminen hangessa on vaikeaa jo pitkäjalkaisille hirvillekin.

Paikalliselle riistaväelle hirvikannan koko aiheuttaa huolta, sillä Lapissa neljännes lupahirvistä jäi juoksemaan metsiin. Mäkimartin mukaan kanta on runsas, vaikka pyyntiä kohdistettiin Nelostien läheisyyteen sekä Keminmaassa että Tervolassa.

– Ammuimme syksyn jahdissa Nelostien vaikutusalueelta varmasti puolen sataa hirveä pelkästään Liedakkalan Erämiesten ja Karihaaran Erän alueelta, mutta kanta on yhä vahva, päivittelee Juha Mäkimartti.

Hajulla karkotetaan hirviä kauemmas

Hirviä yritetään pitää etäämmällä metsässä nuolukivien, hirvikarkotteen ja karkotenauhan avulla. Vapaaehtoiset ripustavat karkotenauhaa pensaisiin ja puihin. Nauhaa ei vedetä pitkittäin tienlaitaan vaan ripustetaan metrin pätkinä oksiin.

Pahimpiin hirvien syöntipaikkoihin suihkutetaan hirvikarkoteainetta. Aine tekee metsästä epämiellyttävän hajuisen hirvelle.

Riistanhoitoon osallistuu myös Keminmaan kunta, joka on lahjoittanut metsästäjille 100 nuolukiveä. Ne on tarkoitettu vietäväksi metsään ja niiden avulla hirviä ohjataan pois tieltä maantiesuolan kimpusta, mutta yhtä lailla myös pelloilta ja taimikoilta.

– Ne viedään tiealueelta noin puolentoista kilometrin päähän tuonne kairan puolella. Yritetään nuolukivillä houkutella hirvet pois tien läheltä, sanoo Liedakkalan metsästysseura ry:n puheenjohtaja Juha Mäkimartti.

– Luontokappalehan limputtaa neljällä jalalla minne itse haluaa, mutta meillä on vakaa uskomus tähän urakkaan. Kun hirvet saadaan siirtymään, eivät ne tule ihan heti takaisin paksun lumen takia, päättää Mäkimartti.