Tuntemattoman miljoonas katsoja bongataan todennäköisesti torstaina – edellinen ennätys 1960-luvulta

Miljoonannen kävijän uskotaan löytyvän erikoisnäytöksessä Helsingissä.

Tuntematon sotilas (2017 elokuva)
Jussi Vatanen Eero Aho Tuntematon sotilas
Jussi Vatanen (oik.) näyttelee Tuntematon sotilas -elokuvassa Koskelaa ja Eero Aho Rokkaa.Juuli Aschan / Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Jos tuotantoyhtiön laskut pitävät paikkansa, Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas rikkoo torstaina miljoonan katsojan rajapyykin.

Elokuvasta järjestetään silloin Helsingissä erikoisnäytös, jonne voi hankkia ilmaisliput Finnkinon sivuilta. Lippuja on jaossa reilut kuusisataa ja ne tarjoaa kyläkauppias Vesa Keskinen.

Suomi 100 -juhlavuoden yhteiseksi kokemukseksi noussut Tuntematon sotilas liittyy tällöin kotimaisen elokuvan miljoonakerhoon.

Siellä ovat jo Edvin Laineen Tuntematon sotilas vuodelta 1955. Se keräsi aikoinaan 2,8 miljoonaa katsojaa. Toivo Särkän vuonna 1941 valmistunut Kulkurin valssi, jota kävi katsomassa 1,5 miljoonaa suomalaista sekä Edvin Laineen ohjaama Täällä Pohjantähden alla, joka tuli ensi-iltaan vuonna 1968. Se sai hieman yli miljoona katsojaa.

Suomen elokuvasäätiö aloitti elokuvatilastoinnin vuonna 1972. Sitä ennen katsojaluvut perustuvat laskennallisiin arvioihin, jotka teki elokuvaneuvos Kari Uusitalo.

Lue lisää aiheesta: Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas vie kunnian sodalta, mutta ei sotilailta