Johtava virkamies Porin iltis-kohusta: "Oli järkevä ottaa hengähdystauko"

Sivistystoimen toimialajohtaja Esa Kohtamäki ei kerro tarkemmin, miksi hän veti jo valmiin kilpailutuksen pois sivistyslautakunnan päätöslistalta tiistai-iltana.

Aamu- ja iltapäiväkerhot
Koululaisten iltapäiväkerho
Yle / Sakari Partanen

Porin sivistystoimen toimialajohtajan Esa Kohtamäen mukaan kohua herättänyt koulujen iltapäivätoiminnan kilpailutus oli syytä ottaa pois sivistyslautakunnan listalta lisäselvitysten takia.

– On kyse isosta hankinnasta ja siksi on tärkeätä, että päättäjillä on riittävästi tietoa merkittävän päätöksen tekemiseksi. Tässä kohtaa oli järkevä ottaa hengähdystauko, jotta asia saadaan päätökseen siten, että ehditään hyvissä ajoin valmistelemaan ensi syksyn ilttikset, Kohtamäki sanoo.

Kohu syntyi illalla

Asiasta on noussut Porissa iso kohu, koska kilpailutuksen hävinnyt TUL:n Satakunnan-piiri on lähellä vasemmistopuolueita. Kilpailutuksen voitti kaikkien 31 hoitoryhmän osalta yksityinen Pilke-päiväkodit.

On tärkeätä, että päättäjillä on riittävästi tietoa merkittävän päätöksen tekemiseksi.

Esa Kohtamäki

Sivistysjohtaja Kohtamäki ei kommentoi tarkemmin, mihin asioihin tarvitaan lisäselvityksiä. Hän vetoaa hankinnan keskeneräisyyteen. Hänen mukaansa asia on "toivottavasti" esillä seuraavassa lautakunnan kokouksessa kuukauden päästä.

Porvarit ja vihreät: "Farssi"

Sivistyslautakunnan enemmistö eli kokoomuksen Mikael Ropo, Juha Joutsenlahti ja Henna Kyhä, vihreiden Laura Pullinen, keskustan Aila Korkeaoja sekä perussuomalaisten Ismo Läntinen ja Marianne Ostamo ilmoittivat kokouksen jälkeen yhteisessä tyrmistyneessä kannanotossaan ihmettelevänsä illan tapahtumia. He kuvasivat tilannetta farssiksi.

– Kokouksessa lautakunnalle ei perusteltu, miksi asia vedettiin pois listalta. Meillä lautakunnan jäsenillä ei myöskään ollut mahdollisuutta kommentoida poisvetoa. Mikäli kilpailutuksen eteenpäin viemisen esteenä on ollut jokin poliittinen intressi tai muu reilun kilpailutuksen vastainen toiminta, tuomitsemme sen vahvasti.

TUL kärsijänä

Vasemmistopuolueiden edustajat eivät ole yhtyneet lausuntoon, jossa rivien välissä viitataan siihen, että kilpailutuksen hävinnyt TUL:n Satakunnan-piiri on lähellä SDP:tä ja vasemmistoliittoa.

Porin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Diana Bergroth-Lampinen (sd.) on TUL:n piirin puheenjohtaja ja sivistyslautakunnan demarijäsen Pirjo Mäki piirin hallituksen jäsen. SDP:n kunnallisjärjestön vaikutusvaltainen puheenjohtaja Esa J. Wahlman on piirin entinen toiminnanjohtaja.

TUL menetti kolme vuotta sitten asemansa Porin iltapäivätoiminnan suurimpana järjestäjänä. Jo tuolloin menetys kirpaisi merkittävästi piirin taloutta.

Kaiken iltapäivätoiminnan menettäminen Pilkkeelle voi tarkoittaa erittäin vakavaa iskua järjestölle. TUL:n nettisivujen (siirryt toiseen palveluun) mukaan sen iltapäivätoiminta työllistää tällä hetkellä Porissa 16 ihmistä.