Lappeenrannan pitkään myllätty keskusta valittiin vuoden parhaaksi - kauppakeskuksen teatteri ja historiaan nivoutuva rakentaminen hurmasivat palkintoraadin

Vuosia rakentamisen kourissa ollut Lappeenrannan keskusta on palkittu vuoden kaupunkikeskustana.

kaupungit
Marian aukio Lappeenrannan keskustassa.
Palkittu keskusta kietoutuu 1700-luvulla valmistuneen kirkon ympärilleTommi Parkkinen / Yle

Lappeenrannan kaupungin keskustassa on viime vuosien aikana ollut ennennäkemätön myllerrys. Kaupungin silhuetti on muodostunut torninostureista – autoilijat, kävelijät ja pyöräilijät ovat saaneet väistää rakennustyömaita ja valtavia monttuja kaupungin keskustassa.

Keskustaa hallitsee vuonna 1794 valmistunut iso Lappeen Marian kirkko. Sen vieressä on vanha hautausmaa sankarihautausmaineen ja kellotapuleineen.

Kirkon ympäristö oli pitkään koskematon. Ensin vanhan linja-autoaseman montun päälle valmistui kauppakeskus Galleria. Sen jälkeen keskustan halkova Valtakatu rakennettiin kävelypainotteiseksi kaduksi, ja samaan aikaan keskustan kauppakeskus Iso-Kristiina teki päätöksen kauppakeskuksen laajentamisesta. Uudisosaan valmistui muun muassa Lappeenrannan kaupunginteatteri.

Kirkon edustalla olevalta tontilta purettiin iäkäs rakennus, jonka paikalle Osuuspankki teki monikerroksisen liiketalon ja samaan aikaan ehostettiin kirkon edessä olevat muutaman vuosikymmenen ikäiset liikerakennukset. Pankkirakennuksen alle tuli kaupungin omistama iso parkkihalli. Kirkon eteen valmistui Marian aukio, jonne kaupunki toivoo ihmisten saapuvan viettämään aikaansa.

Lappeenrannan torin ympärille on tullut useita uusia rakennuksia. Myös torin pinta on uusittu. Kaupunginkirjaston edusta on uusittu puistomaiseksi ja muutenkin vehreyttä kaupungin keskustassa on lisätty. Viime kesänä kaikki alkoi olla valmista.

Iso-Kristiina Lappeenrannassa.
Uuden kauppakeskuksen yläosassa on Lappeenrannan kaupunginteatteri.Tommi Parkkinen / Yle

Valtakunnallinen palkinto

Kaupunkien, kaupan littojen ja kiinteistöalojen järjestöjen perustama Elävät kaupunkikeskustat ry on tänään keskiviikkona palkinnut Lappeenrannan keskustan Vuoden kaupunkikeskustapalkinnolla.

Palkintoraadin puheenjohtaja Matti Maren mukaan Lappeenrannan kaupunkikeskusta on pystytty kaavoittamaan ja rakentamaan taitavasti, vaikka historia, puistot, rakennussuojelu ja maastomuodot ovat tuoneet niihin omat vaatimuksensa.

Mare on ihastunut hulinaan, joka ympäröi Lappeen Marian kirkkoa ja sankarihautausmaata. Lähistöllä on ravintoloita, jotka tekevät iltaelämästä monipuolisen.

Lappeenrannan kaupunkikeskusta Lakes ry:n toiminnanjohtaja Johanna Ruotsi on tyytyväinen palkintoon. Hänen mukaansa palkinto on kiitos pitkäjänteisestä, kaupunkikeskustan kehittämiseksi tehdystä yhteistyöstä.

– Tuloksista kertovat uusitut kadut, aukiot ja puistot, 2000 autopaikan maanalainen pysäköinti ja yksityisten investoinnit keskustaan. Suomessa sekä kansainvälisestikin ainutlaatuinen, aivan ydinkeskustaan rakennettu kauppakeskus teattereineen tuo elinvoimaa keskustaan.

Vuoden kaupunkikeskustapalkinto jaettiin nyt 19. kerran. Viime vuonna palkinnon sai Helsinki.

Lappeenranta City Citykortteli Op tontti Tapanaisen tontti Marian kirkko
Kaupungin keskustasta purettiin osittain palanut puutalo. Sen päälle alkoi valmistua kaupungin korkein rakennus.Yle