Kaikki talviolympialaisista!

Ranskan tuhkarokkoepidemia vaati kuolonuhrin – 32-vuotiaalla naisella ei ollut rokotusta

Tuhkarokkoepidemia on jyllännyt Lounais-Ranskassa Uusi-Akvitanian alueella marraskuusta lähtien. Lähes 70 ihmistä on ollut tuhkarokon takia sairaalahoidossa.

tuhkarokko
MPR-rokote
MPR-rokotteella ehkaistään tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa. Tuhkarokko on poikkeuksellisen helposti leviävä tauti, jolla voi olla vakavia seurauksia.Ronnie Holmberg / Yle

Lounais-Ranskassa leviävä tuhkarokko vaati viikonloppuna ensimmäisen kuolonuhrin, kun 32-vuotias perheenäiti kuoli tautiin oltuaan kymmenen päivää sairaalassa tehohoidossa. Naisen uskotaan saaneen tartunnan terveyskeskuksen päivystyksestä, jonne hän oli saattanut isäänsä tammikuun lopulla.

Naisen äiti kertoo, että tyttären kunto romahti kahdessa päivässä: nuorelle naiselle nousi 40 asteen kuume, iho muuttui sinertäväksi ja hänet vietiin sairaalaan.

– Hoitava lääkäri soitti minulle ja kertoi tilanteen olevan kriittinen. Tyttäreni oli vaivutettu koomaan ja intuboitu, sillä hän ei saanut enää happea, televisiokanava France 2:n haastattelema äiti kertoo.

Nuorella perheenäidillä ei ollut tuhkarokkorokotetta

– Hän kuului siihen joukkoon, jota ei lapsuudessa rokotettu. Minulle sanottiin kolmekymmentä vuotta sitten, ettei rokote ollut kovin tarpeellinen, äiti totesi.

Tuhkarokkoepidemia ei näytä laantuvan

Kuollut perheenäiti asui Poitiers’n kaupungissa Lounais-Ranskassa. Alueella on jyllännyt tuhkarokkoepidemia viime vuoden marraskuusta lähtien. Tartuntoja on todettu 269 kappaletta ja arviolta joka neljäs sairastunut on tarvinnut sairaalahoitoa.

Epidemia ei näytä laantuvan. Tartuntojen määrä on tammikuun jälkeen kaksinkertaistunut.

– Tuhkarokko on tullut vuosien jälkeen takaisin. Se sairastuttaa nuoria aikuisia, jotka eivät ole saaneet aikanaan rokotetta ja joilla ei ole tautia vastaan minkäänlaista immuniteettia, Ranskan infektiotaudeista vastaava lääkäri Daniel Lévy-Bruhl arvioi uutistoimisto AFP:lle.

Tuhkarokon oireet muistuttavat ensin tavallista flunssaa. Tauti on kuitenkin huomattavasti tarttuvampi: Yksi sairastunut tartuttaa noin kaksikymmentä ihmisistä.

Tuhkarokkoon ei ole varsinaista hoitoa. Keuhkokuumeen kaltaiset komplikaatiot ovat vaarallisia etenkin pienille lapsille. Tauti voi olla kohtalokas myös aikuisille, kuten kuolleen perheenäidin tapaus osoittaa.

Ministeri patistaa ranskalaisia ottamaan rokotuksen

Ranskassa on havaittu marraskuun jälkeen 387 tuhkarokkotartuntaa. Valtaosalla osalla tartunnan saaneista ei ole ollut rokotetta. Tuhkarokon aiheuttamia kuolemantapauksia on ollut parikymmentä vuoden 2008 jälkeen.

Ranskan terveysministeri Agnès Buzyn kehottikin keskiviikkona kaikkia ranskalaisia rokottamaan pikimmiten itsensä ja lapsensa tuhkarokkoa vastaan.

– Kun väestön rokotekattavuus tippuu liian matalaksi, koituu se heikoimpien kohtaloksi, ministeri totesi Ranskan radion haastattelussa.

Ministeri Buzyn muistutti, että rokotekattavuus on tippunut tietyillä Ranskan alueilla 70 prosenttiin, kun Maailman terveysjärjestön WHO:n suositus on 95 prosenttia.

Ranska pyrkii taistelemaan tuhkarokon ja muiden tarttuvien tautien leviämistä vastaan myös pikkulasten uudella rokoteohjelmalla. Vuoden alussa Ranskassa tuli pakollisiksi yksitoista rokotetta, niiden joukossa tuhkarokkorokote. Ilman pakollisia rokotteita ei jatkossa pääse päiväkotiin tai kouluun.

Lue myös: Ei piikkejä minun lapseeni! Tuhkarokko tappaa Euroopassa jälleen, mutta pariisilaisäiti pelkää rokotuspakkoa vaarallisten tautien sijaan