Kohun keskelle joutunut Pilke-päiväkodit: Yllätyimme Porin iltis-kilpailutuksen voitosta

Pilke päiväkodit Oy:n omistajalistalla on yksityishenkilöitä ja sekä rahastoyhtiön kautta useita säätiöitä, rahastoja ja osakeyhtiöitä. Omistajana on ehkä monelle yllätykseksi myös punapääomaa.

Aamu- ja iltapäiväkerhot
Pilke päiväkotien toimitusjohtaja Minna Martikainen
Pilke-päiväkotien toimitusjohtaja Minna Martikainen.Antti Kolppo / Yle

Pilke päiväkodit Oy seuraa hämmentyneenä Porissa noussutta kohua iltapäiväkerhotoiminnan kilpailutuksesta.

Pilke voitti kaikkien 31 iltis-ryhmän osalta kilpailutuksen, jonka lopputulos piti siunata tiistai-iltana sivistyslautakunnassa. Porin sivistyspuolen toimialajohtaja Esa Kohtamäki kuitenkin veti asiakohdan ilman perusteluja pois listalta ja kertoi keskiviikkona Ylelle, että asiassa tarvitaan lisäselvityksiä.

Voitto yllätys

Pilkkeen toimitusjohtaja Minna Martikainen sanoo, että heille itselleenkin oli yllätys, että yhtiö voitti kilpailutuksessa toisen tarjoajan eli Työväen Urheiluliiton Satakunnan-piirin kaikissa kohteissa.

– Olemme iloisia mutta samalla hämmentyneitä. Voitto on tietysti paras palaute tehdystä työstä, Martikainen kertoo.

Pilke on jo kolmen vuoden ajan hoitanut enemmistöä Porin iltapäiväkerhoista, mutta TUL:llä on myös ollut kerhotoimintaa. Aiemmin TUL oli Porin iltapäiväkerhojen pääjärjestäjä.

Lautakunnan enemmistö: Tilanne on farssi

Sivistyslautakunnan enemmistö eli porvarilliset ja vihreät jäsenet ilmaisivat heti kokouksen jälkeen tyrmistyksensä toimialajohtaja Kohtamäen toiminnasta ja kuvasivat tilannetta farssiksi. He nostivat esille mahdollisuuden, että uuden käänteen takana on poliittista peliä.

Voitto on tietysti paras palaute tehdystä työstä.

Minna Martikainen

TUL:n Satakunnan-piirillä on vahvat siteet vasemmistopuolueisiin ja erityisesti sosiaalidemokraatteihin. Piirin puheenjohtaja on Porin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Diana Bergroth-Lampinen (sd.) ja sen hallituksessa istuu sivistyslautakunnan jäsen Pirjo Mäki (sd.).

Jo kolme vuotta sitten iltapäivätoiminnan supistuminen oli isku TUL:n piirin taloudelle. Työväen Urheiluliitolla on Satakunnassa selvästi laajempaa toimintaa kuin monessa muussa piirissään.

Pilkkeen taustalla myös punapääomaa

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että myös Pilke-päiväkotien taustalla on ns. punapääomaa. Pääkaupunkiseudulta tulevan yksityisen yrityksen enemmistöomistaja on Palvelurahasto I ky, jonka taustalla on useita yhtiöitä, rahastoja ja säätiöitä.

Rahaston sijoittajia (siirryt toiseen palveluun) ovat muun muassa Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra ja Suomen Kulttuurirahasto. Eräs omistaja on työväenliikkeeseen linkittyvän edistysmielisen osuuskauppaliikkeen taloudellista perintöä hallitsevan Tradeka-osuuskunnan sijoitusyhtiö Tradeka-sijoitus Oy.

Tradeka oli rahoittamassa (siirryt toiseen palveluun) muun muassa presidenttiehdokas Tuula Haataisen (sd.) kampanjaa 12 000 eurolla.

"Pilkkeen omistus kotimaassa"

Kokonaisuudessaan Pilkkeen omistus on toimitusjohtaja Minna Martikaisen mukaan kotimaassa. Palvelurahaston lisäksi omistajina on yhtiön hallinnossa olevia työntekijöitä.

Pilkkeen edeltäjäyhtiö on perustettu vuonna 1995. Sen toiminta lähti liikkeelle pääkaupunkiseudulta.

Pilkkeeksi nimensä muuttanut yhtiö alkoi laajeta vuonna 2012 pääomasijoittajan tultua mukaan rahoittamaan toimintaa. Yhtiöllä on Porissa iltapäiväkerhojen lisäksi myös päiväkoteja.

"Vakituiset työntekijät"

Pilke päiväkodit Oy työllistää noin 850 ihmistä. Minna Martikaisen mukaan yhtiö palkkaa työntekijänsä vakituisiin työsuhteisiin, jos nämä itse eivät halua omasta halustaan solmia määräaikaista työsopimusta.

Kun Pilke sai kolme vuotta sitten jalansijan Porin koulujen iltapäiväkerhotoimintaan, se palkkasi TUL:ltä työtä vaille jääneitä hoitajia. Martikainen lupaa, että tälläkin kertaa kokeneet ja osaavat iltapäivätoiminnan ohjaajat ovat vahvoilla saada heiltä töitä, jos iltapäivähoidon kilpailutus päättyy Pilkkeen kannalta myönteisesti.

TUL:n palkkalistoilla on piirin nettisivujen (siirryt toiseen palveluun)mukaan 16 iltapäiväkerhojen työntekijää Porissa.