Hollannin entinen pääministeri Ruud Lubbers on kuollut

Lubbers oli Alankomaiden pitkäaikaisin pääministeri, joka oli mukana Euroopan Unionin perustamisessa.

Ruud Lubbers
Ruud Lubbers
Ruud LubbersMarcel van Hoorn / EPA

Hollannin entinen pääministeri Ruud Lubbers on kuollut keskiviikkona Rotterdamissa. Hän oli kuolleessaan 78-vuotias.

Hollannin hallitus tiedotti asiasta. Tarkkaa kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen. Hallitus kertoi kuitenkin, että perhe oli ollut paikalla kuolinhetkellä. Hollannin pääministeri Mark Rutten mukaan maa on menettänyt "kansainvälisen tason valtiomiehen".

Lubbers johti Hollannin konservatiivihallituksia vuosina 1982–1994. Hänen johdollaan Hollannissa tehtiin muun muassa leikkauksia, oltiin sovinnossa ammattiyhdistysliikkeen kanssa ja elettiin talouskasvun vuosia.

Hän oli pääministeriaikoinaan myös mukana sopimassa Euroopan Unionin perustamisesta.

Lubbersia on kritisoitu työssään liian halukkaaksi kompromisseihin, kun taas kannattajien mukaan hän oli käytännönläheinen ja sovinnontekijä.

Lubbers toimi urallaan myös YK:n pakolaisasiain päävaltuutettuna. Hän joutui kuitenkin eroamaan tehtävästään vuonna 2005, kun häntä syytettiin seksuaalisesta ahdistelusta. The Independent (siirryt toiseen palveluun)-lehti raportoi tuolloin, että neljä naista oli syyttänyt Lubbersia ahdistelusta.

Lähteet: AP, Reuters