Katso suorana kello 10: Pandatalon ovet avataan – Pyry ja Lumi pääsevät ensimmäisen kerran ulos ja yleisön nähtäville

Pandakaksikon karanteeniaika päättyy lauantaina kello 10, kun Pandatalon ovet avataan yleisölle. Yle seuraa suorana, kun pandat pääsevät ulkotarhoihin telmimään lumessa.

pandat
Panda männyssä.
Yle on mukana seuraamassa suorana kello 10, kun Pandatalon ovet avautuvat yleisölle ensimmäisen kerran ja pandakaksikko pääsee ulkotarhoihinsa.

Pandat Pyry ja Lumi saapuivat Suomeen tammikuussa. Pitkän lennon jälkeen ne kuljetettiin uuteen kotiinsa Ähtärin eläinpuistoon, missä alkoi kuukauden karanteeni.

Karanteeniaikana kaksikko on saanut rauhassa sopeutua uuteen kotiinsa ja niiden terveydentilaa on tarkkailtu.

Koska kaikki on sujunut hyvin, avataan Ähtäri Zoon Pandatalon ovet avataan yleisölle tänään lauantaina kello 10. Samalla Pyry ja Lumi päästetään sisätarhoista ulkotarhoihinsa.

Pandahoitaja Anna Palmroth ja eläinlääkäri Heini Niinimäki uskovat, että sisätarhat jo tarkasti tuntevat pandat eivät kauaa viivyttele, kun ulkoilma ja lumi kutsuu.

– Ne ovat aika rohkeasti tutustuneet uusiin tiloihin ja sisätarha alkaa olla niin tarkkaan katsottu, että veikkaan, että lähtevät tutkimusmatkalle heti, kun tarjotaan mahdollisuus katsoa uusia paikkoja, Niinimäki sanoo.

Suoraa lähetystä voi seurata Yle Areenasta.