Euroopan suurin kultakaivos Kittilässä tekee 160 miljoonan laajennuksen – Uusi kaivoskuilu yli kilometrin syvyyteen

Agnico Eagle Finland kertoi torstaiaamuna laajentavansa Kittilän kultakaivostaan. Yhtiön mukaan rakennusvaihe vaatii noin 900 henkilötyövuotta.

Kuva: Uula Kuvaja / Yle

Agnico Eagle Finland laajentaa Kittilässä kaivostaan, joka on Euroopan suurin kultakaivos.

Yhtiö kertoi torstaina 160 miljoonan euron investoinneista Kittilän kullantuotantoon. Kaivokseen rakennetaan yli kilometrin syvyyteen ulottuva kaivoskuilu.

– Kaivoskuilu mahdollistaa kultaesiintymän syvempien osien hyödyntämisen taloudellisesti järkevällä tavalla, ja se parantaa myös energiatehokkuuttamme ja alentaa fossiilisten polttoaineiden kulutusta. Kuilun tuoma tehokkuus yhdistettynä suurempaan tuotantomäärään parantaa Kittilän kaivoksen kilpailukykyä, yhtiön toimitusjohtaja Jani Lösönen sanoo Agnico Eaglen tiedotteessa.

Kuva: Agnico Eagle Finland Oy

Myös kaivoksen rikastamon prosessointikapasiteettia kasvatetaan 1,6 miljoonasta tonnista kahteen miljoonaan tonnin. Laajennus alkaa kevään aikana.

Yhtiön mukaan laajennuksen rakennusvaihe vaatii noin 900 henkilötyövuotta. Sen jälkeen uusia pysyviä työpaikkoja tulee muutamia kymmeniä lisää.

Kittilän kultakaivoksen tiedossa olevat malmivarat ovat noin 27 miljoonaa tonnia. Yhdessä malmitonnissa on kultaa noin 4,64 grammaa. Yhtiö arvioi, että kaivos toimii vuoteen 2034 saakka.