Viro suunnittelee ainutlaatuista kryptorahaketta: Estcoin toimisi virtuaaliasukkaiden vaihdon välineenä – ”Bitcoin ei ole malli meille”

Euroopan keskuspankki pillastui syksyllä Viron hankkeesta. Viestintäpäällikkö rauhoittelee nyt, että estcoin ei ole vaihtoehto eurolle. Suomen Pankki katsoo, että yksittäinen euromaa ei voi sooloilla yhteisvaluutan suhteen.

Viro
Kolikoita
Viron virtuaaliasukasohjelma julkaisi tietokoneella luodun kuvituskuvan kryptorahake estcoinista.AFP

Viron virtuaaliasukasohjelman puuhaväki suunnittelee oman kryptorahakkeen luomista. Toteutuessaan estcoin-nimisellä kryptotokenilla eli -rahakkeella olisi Viron valtion tuki.

Estcoinin toiminta perustuisi muun muassa kryptovaluutta bitcoinin taustalla vaikuttavaan lohkoketjuteknologiaan.

Estcoinin ideoija on Viron virtuaaliasukasohjelman toimitusjohtaja Kaspar Korjus. Ajatus valtion kryptorahakkeesta sai maailmanlaajuista mediahuomiota, kun Korjus toi ideansa julkisuuteen blogikirjoituksessaan (siirryt toiseen palveluun) viime elokuussa.

Virtuaaliasukkaat voisivat ostaa estcoineilla esimerkiksi erilaisia palveluita erityisen yhteisöllisen verkkoalustan sisällä. Kryptohankkeen voi nähdä myös virtuaaliasukasohjelman ovelana markkinointina.

Korjuksen visiossa Viro järjestäisi maailman ensimmäisenä valtiona ICO:n (initial coin offering) eli digitaalisen joukkorahoituskampanjan, jossa se myisi estcoin-kryptorahakkeita sijoittajille.

ICO:lla kerättyjä varoja Viro voisi sijoittaa julkista sektoria tukevien digitaalisten innovaatioiden kuten tekoälyn ja älysopimusteknologian hyödyntämiseen. Korjuksen mukaan näin Viro toimisi mallina digiaikakauden yhteiskunnille.

Lisäksi osa rahoista voitaisiin sijoittaa virolaisiin ja Viron virtuaalikansalaisten perustamiin yrityksiin.

Keskuspankki jyrähti

Korjus linjasi alkuperäisessä ehdotuksessaan, että estcoin voisi toimia myöhemmin myös maailmanlaajuisena maksuvälineenä.

Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi pillastui Korjuksen ehdotuksesta ja jyrähti syyskuussa, että yksikään euromaa ei voi perustaa omaa valuuttaa. Draghi totesi, että euroalueen valuutta on euro.

Viron virtuaaliasukasohjelman viestintäpäällikkö Arnaud Castaignet kertoo Ylelle puhelimitse, että he ovat jatkokehitelleet estcoinin konseptia saamansa kritiikin perusteella ja yhdessä eri sidosryhmien kanssa.

Castaignet toteaa, että estcoinia ei ole vielä hyväksytty Viron kansalliseksi hankkeeksi. Heidän mielestään kyseessä on kuitenkin idea, jota kannattaa harkita.

– Estcoinin tarkoituksena ei ole koskaan ollut uuden kryptovaluutan julkaiseminen. Kryptorahakkeen käyttötarkoitus on erilainen verrattuna digitaaliseen valuuttaan, Castaignet sanoo.

Castaignetin mukaan estcoin toimisi toteutuessaan Viron digiasukasohjelman sisäisenä vaihdon välineenä. Ohjelma julkaisee myöhemmin tänä vuonna yhteisöllisen verkkoalustan, jonka sisällä kryptorahakkeita voisi hyödyntää ja tienata.

– Bitcoin ei ole malli meille. Valitettavasti kysymys bitcoinista vääristää keskustelua kryptorahakkeiden ja lohkoketjuteknologian tarjoamista mahdollisuuksista.

Tässä vaiheessa estcoinille on hahmoteltu kolme erilaista mallia. Ne olisi voitava toteuttaa ilman, että Euroopan keskuspankki puhaltaa pelin poikki.

Arnaud Castaignet, taustalla e-asukasprojektin toimisto
Ohjelman viestintäpäällikkö Arnaud Castaignet työskenteli aiemmin Ranskan entisen presidentin François Hollanden kansliassa.Stanislav Moshkov

1. Kannuste ja maksuväline

Yksinkertaisimmillaan valtiollinen kryptorahake voisi toimia virtuaalikansalaisten kannusteena ja maksuvälineenä.

Kaspar Korjus linjasi joulukuussa julkaistussa blogitekstissään (siirryt toiseen palveluun), että yhteisömallissa estcoineja voisi tienata esimerkiksi värväämällä uusia virtuaaliasukkaita tai tarjomalla töitä virolaiselle yritykselle tai toiselle digiasukkaalle.

– Ideana olisi saada virtuaaliasukkaat auttamaan meitä mainostamisessa, Castaignet sanoo.

Lisäksi virtuaaliasukkaat voisivat ostaa estcoineilla esimerkiksi pankki- ja kirjanpitopalveluja perustamilleen yrityksille.

Korjus kirjoittaa, että yhteisömallissa myös sijoittajien pitäisi hyötyä estcoineihin laittamistaan rahoista. Siksi rahakkeita pitäisi pystyä ostamaan ja myymään kryptovaluuttapörsseissä.

Arnaud Castaignetin mukaan he ovat hyvin tietoisia siitä, että kryptovaluuttoihin liittyy paljon keinottelua. Hän toteaa, että keinottelu on heille suuri huolenaihe.

– Emme halua, että estcoineilla keinoteltaisiin. Siksi ehdotamme, että yhteisömallissa rahakkeet olisi lukittu tietyksi ajaksi. Siten vähentäisimme mahdollisuutta, että lyhyen aikavälin keinottelijat ostaisivat estcoineja pelkän voitontavoittelun vuoksi.

2. Identiteetti lohkoketjussa

Toinen vaihtoehto "virokolikolle" olisi identiteettimalli, joka liittyisi vahvasti digitaalisiin henkilöllisyyksiin, jollaiset Viron valtio myöntää kaikille maan kansalaisille ja virtuaaliasukkaille.

Tässä mallissa estcoinit olisivat lohkoketjuteknologiaan perustuvia rahakkeita, joita voisi käyttää esimerkiksi asiakirjojen digitaaliseen allekirjoittamiseen, verkkopalveluihin kirjautumiseen ja älysopimusten toimeenpanoon.

Kaikki virolaiset ja virtuaaliasukkaat saisivat tietyn määrän henkilökohtaisia rahakkeita, jotka olisivat sidoksissa heidän digitaalisiin henkilöllisyyksiinsä.

Estcoineja saisi lisää tarpeen mukaan. Tässä mallissa rahakkeita ei voisi vaihtaa tai myydä, koska ne olisivat osa käyttäjän digitaalista henkilöllisyyttä.

Castaignetin mukaan identiteettimallissa estcoinien hyöty olisi se, että niiden hyödyntäminen muun muassa laskisi julkisten palveluiden kustannuksia ja parantaisi tunnistautumisen luotettavuutta verkkopalveluissa.

3. Estcoinin arvo kiinni euroon

Kiistanalaisimmassa kolmannessa mallissa estcoinin arvo olisi sidottu euroon. Viron valtio sitoutuisi ostamaan jokaisen estcoinin yhdellä eurolla.

Kyseessä olisi maailman ensimmäinen tapaus, jossa jokin valtio lupaisi muuttaa kryptorahakkeen viralliseksi valuutaksi. Estcoinin arvon sitominen euroon estäisi varsinaisia virtuaalivaluuttoja vaivaavan suuren kurssivaihtelun.

Korjuksen mukaan tässä versiossa pankkeja tarvittaisiin muuttamaan eurot estcoineiksi ja estcoinit euroiksi. Varsinaiset arvonsiirrot digiasukkaiden verkkopalvelussa tapahtuisivat estcoineilla lohkoketjuteknologian avulla ilman pankkeja.

Euromallissa kryptorahakkeilla voisi maksaa palveluista verkkoalustan sisällä kuten yhteisömallissakin.

– Mielestämme arvonsiirron pitäisi tapahtua yhteisöpalvelussamme ilman välikäsiä nopeasti ja ilmaiseksi, Castaignet linjaa.

Castaignet vakuuttaa, että estcoinin tavoitteena ei olisi toimia vaihtoehtona eurolle. Hän toteaa, että on maan hallituksen asia päättää, eteneekö estcoin-projekti vai ei.

Viron valtiovarainministeriön edustaja Siim Sikkut kertoi tammikuussa uutistoimisto AFP:lle, että ministeriö toivottaa tervetulleeksi aloitteen estcoinista.

Virtuaaliasukasohjelma keskittyy tänä vuonna julkaisemaan digiasukkaiden yhteisöpalvelun. Lisäksi Viron valtio on kehittämässä lainsäädännöllisiä puitteita turvallisten ja läpinäkyvien ICO:jen järjestämiseksi.

Castaignetin mukaan näiden kahden asian on toteuduttava ennen kuin he voivat edetä estcoinin toteuttamisessa.

– Tiedämme, että kryptorahakkeet ovat tulleet jäädäkseen. Hallitusten täytyy ennen pitkää keksiä, kuinka ottaa vastaan tämä digitaalinen disruptio, hän toteaa.

Viron hanke ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun valtio kokeilee virtuaalivaluutan käyttöä. Venezuela aloitti tiistaina petro-kryptovaluutan ennakkomyynnin (siirryt toiseen palveluun) (Helsingin Sanomat).

Petron arvo perustuu presidentti Nicolás Maduron mukaan Venezuelan öljyvarantoihin.

Suomen Pankki varovaisella linjalla

Viron kryptohanketta seurataan mielenkiinnolla ulkomailla. Suomen Pankin digitalisaation neuvonantaja Aleksi Grym arvioi, että toistaiseksi estcoinissa on kyse ideasta, jota pyöritellään paperilla ja yleisenä käsitteenä.

Grymiä mietityttää se, mitä ongelmaa estcoinilla ollaan ratkaisemassa. Hänen mielestään kuulostaa uskottavalta, että kyse on markkinointiviestinnästä enemmän kuin oikeasta toteutuksesta.

Grymin mukaan toistaiseksi kenelläkään ei ole kovin selkeää käsitystä siitä, mitä valtion kryptorahake voisi edes tarkoittaa. Hän katsoo, että estcoinissa ei ole kyse vielä mistään kovin konkreettisesta.

– Luulen, että Virossa on lähinnä haluttu avata keskustelua, mitä tällainen käsite voisi tarkoittaa. Luen sieltä rivien välistä, että siellä ollaan hyvin avoimia erilaisille innovaatioille ja suhtaudutaan lähtökohtaisesti hyvin positiivisesti kaikenlaiseen ideointiin, Grym sanoo.

Grymin mukaan varsinkin euroon sidotussa estcoinissa on paljon avoimia kysymyksiä. Hän arvioi, että virolaisten idea ei ole teknisesti yksiselitteinen.

Hän muistuttaa, että rahaa luovat ja ylläpitävät ainoastaan pankit. Kyseessä on lainsäädännöllisesti tarkkaan valvottu tehtävä.

– Jos Viroon tulisi tällainen niin sanottu kryptoeuro, niin jonkun pankinhan siitä täytyy vastata. Minun on vaikea nähdä, miten se eroaa tavallisesta pankkitilistä, jos se kerran on euroon sidottu.

Grymin mukaan euro on euromaiden yhteinen asia, joten ei ole järkevää, että yhdessä maassa tehtäisiin pitkälle meneviä suunnitelmia koskien yhteistä valuuttaa.

– Kyllä siinä pitää kaikkien maiden yhdessä osallistua tällaiseen mietintään ja suunnitteluun jo aikaisessa vaiheessa.

Lue myös:

Pakkaa läppärisi, lähde maailmalle ja anna Viron hoitaa loput – Kiertävät yrittäjät ryhtyvät virtuaaliasukkaiksi

Lohkoketjut demokratisoivat internetin ja mullistavat maailman – mutta huomaammeko mitään?

Lähteet: AFP