Presidentti Tarja Halonen teki yllätysvisiitin Tuntemattoman sotilaan näytökseen: “Voin vakuuttaa, että tästä jää muistijälki”

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas rikkoo miljoonan katsojan rajapyykin.

Tuntematon sotilas (2017 elokuva)
Johannes Holopainen ja Eero Aho ovat Tuntemattoman sotilaan Kariluoto ja Rokka.
Johannes Holopainen ja Eero Aho ovat Tuntemattoman sotilaan Kariluoto ja Rokka.Juuli Aschan

Helsinkiläinen elokuvateatteri oli torstaina melkein viimeistä sijaa täynnä. Paikalle oli houkuttanut Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan ilmaisnäytös. Tuotantoyhtiön laskelmien mukaan siinä meni rikki maaginen miljoonan katsojan raja.

Elokuvanäytöksen yllätysvieras oli presidentti Tarja Halonen, joka piti puheen ennen näytöksen alkua. Presidentti kertoi todenneensa "isoäitimäisesti" heti Louhimiehen elokuvan nähtyään:

– Herranjumala, kuinka nuoria sotaa käyneet miehet olivat! Mutta niin he ovat kaikissa sodissa ja niin ovat myös ne naiset ja äidit, jotka kantavat seuraukset. Se hätkähdyttää.

Halosen mielestä katsojilla oli odotettavissa “mahtava tuokio”.

– Olen katsonut filmin mieheni kanssa ja voin vakuuttaa, että siitä jää muistijälki.

– On vaikea samastua siihen, kuinka nuoria miehet olivat ja kuinka nuoria vaimot kotona tai miten samanlaisia olivat ne äidit ja isät, jotka lähettivät poikansa rintamalle, pohti presidentti Tarja Halonen ennen Tuntemattoman sotilaan näytöstä.
– On paljon ihmisiä, jotka eivät ole saaneet edes alaviitettä historiankirjoihin. Jos Napoleon olisi sotinut yksinään, lyhyt sota olisi tullut. Jos Aalto olisi yksin rakentanut, Finlandia-talo olisi jäänyt tekemättä, pohti presidentti Tarja Halonen ennen Tuntemattoman sotilaan näytöstä.
Janne Lindroos/ Yle

Vain kolme onnistunut samassa

Samaan miljoonan katsojan lukuun on yltänyt aiemmin vain kolme suomalaista elokuvaa. Ei ihme, että ohjaaja Aku Louhimies oli yhtä aurinkoa.

– Harvemmin kuvissa hymyilen, mutta nyt on vähän pakko, hän sanoi.

Louhimies uskoo, että intohimo ja klassikko -yhdistelmä on saanut ihmiset sankoin joukoin liikkeelle.

– Elokuva on tehty pieteetillä, tarina on ikoninen ja suomalaisia koskettava, ohjaaja analysoi menestyksen syitä.

Kotimaisten elokuvien katsojaennätystä teattereissa pitää edelleen Edvin Laineen ohjaama Tuntematon sotilas, jonka näki valkokankailta 2,8 miljoonaa ihmistä. Pääseekö uusi versio samoihin lukuihin?

– Siihen aikaan ei ollut televisiota ja ihmiset kävivät katsomassa elokuvaa useana vuonna uudestaan ja uudestaan. Se pyöri pitkään teattereissa. Sellainen ei ole enää mahdollista. Kyllä tämä miljoona on jo poikkeuksellista, eikä varmasti toistu usein, Louhimies sanoo.

– Minun oma katsojatavoiteeni on ollut se, että ihmiset olisivat tyytyväisiä ja vaikuttuneita. Numerot eivät ole siinä mielessä tärkeitä. Enemmän painaa kokemus, sanoi ohjaaja Aku Louhimies.
– Minun oma katsojatavoiteeni on ollut se, että ihmiset olisivat tyytyväisiä ja vaikuttuneita. Numerot eivät ole siinä mielessä tärkeitä. Enemmän painaa kokemus, sanoi ohjaaja Aku Louhimies.Janne Lindroos / Yle

Kuvaa Suomen rakentamista

Helsinkiläinen Mervi Leino oli tullut katsomaan Tuntematonta sotilasta avoimin ja tyytyväisin mielin.

– Historia, ja erityisesti Suomen historia, kiinnostaa ihmisiä, mikä on todella hieno asia. Ihmiset haluavat nähdä ja tuntea historian havinaa, Leino arveli.

Espoolainen Ville Ääri oli paikalla Väinö Linnan kirjan ja monesti näkemänsä Edvin Laineen version vuoksi. Molemmat olivat tehneet vaikutuksen.

– Minulla on aika korkeat odotukset. Kaikki tutut ovat kehuneet tätä, Ääri sanoi.

Myös espoolainen An Cong oli kuullut puhuttavan uudesta versiosta hyvää. Mutta miksi elokuva nyt rikkoo miljoonan rajapyykin?

– Se kuvastaa suomalaista identiteettiä ja näyttää myös nuorille, millaista on ollut rakentaa Suomea ja suomalaisuutta, Cong sanoi.

Espoolaiset An Cong ja Ville Ääri tulivat katsomaan Tuntematonta sotilasta korkein odotuksin.
Espoolaiset An Cong ja Ville Ääri tulivat katsomaan Tuntematonta sotilasta korkein odotuksin.Janne Lindroos / Yle

Tuntematon tutuksi myös ulkomailla

Tuntematon sotilas sai Suomen ensi-iltansa viime lokakuussa. Ruotsissa se nähtiin ensimmäisen kerran joulukuussa, Islannissa tammikuusssa ja Norjassa helmikuun alussa. Se jatkaa edelleen kaikkien maiden ohjelmistoissa.

– Monet ovat sanoneet, että on hyvä, että meillä ei ole samanlaista historiaa tai että enpäs tiennytkään tätä Suomesta, Louhimies kertoo pohjoismaisista reaktioista.

Elokuva on Louhimiehen mukaan tehty ennen kaikkea suomalaisille ja ihmisille, jotka tuntevat suomalaista kulttuuria. Toiveissa kuitenkin on, että elokuva löytäisi yleisöä myös Pohjoismaiden ulkopuolelta.

– Merkkejä tästä on, mutta vielä en voi kertoa sen enempää.

Tuntemattomalla sotilaalla on kymmenen Jussi-ehdokkuutta.