1. yle.fi
  2. Uutiset

Jääurheilu sivussa Kokkolan Urheilupuiston suunnitelmista – kiekkoilijoita huolettaa harjoitustilojen puute

Harjoitusjäähallin routavaurio vaikeuttaa entisestään jääurheilijoiden harjoittelua Kokkolassa. Tilanpuute on muutenkin vaivannut jo kauan, eikä helpotusta näy, sillä Urheilupuistoon ovat näillä näkymin nousemassa vain monitoimihalli ja jalkapalloareena.

Jääurheilu
Jääkone ahkeroi Kokkolan jäähallissa.
Jääurheilijoille on liian vähän harjoitustilaa Kokkolassa. Seurat laskevat, että jäähallin lisäksi tarvittaisiin kaksi harjoitushallia.Kalle Niskala / Yle

Juniori Hermeksen puheenjohtaja Petri Torkinlampi pitää jääharjoittelun tämän hetken tilannetta kestämättömänä, koska varsinaisen jäähallin puoleltakaan ei ole pelastusta tarjolla.

– Jäähallin harjoituskiintiöstä junnuille on tarjolla iltaisin 2-4 tuntia. Se on käytännössä mennyt niin, että junioreiden vanhempi pää harjoittelee jäähallissa ja nuoremmat harjoitushallissa. Harjoitushalli on kuitenkin nyt oikeastaan poissa pelistä, Torkinlampi kertoo.

Harjoitushallin ongelmat alkoivat viikko sitten, kun routa työnsi jäädytysputket jään läpi. Kokkolan liikuntapaikoista vastaava työpäällikkö Terho Lindberg arvelee, että routimisongelma juontuu viime kesästä. Harjoitushalli pidettiin ensimmäistä kertaa jäädytettynä koko kesän ajan purun avulla, jotta syyskausi päästiin aloittamaan aikaisemmin.

Talkootyönä aikoinaan tehdyt perustukset eivät ilmeisesti kestäneet pitkää jäädytyskautta ja routa pääsi myllertämään. Harjoitushallissa ei pysty pelaamaan, ja junnujen otteluille on jo jouduttu etsimään korvaavia halleja lähialueilta.

– Yhden ottelun siirto vaikuttaa parin sadan ihmisen aikatauluihin. Voi laskea kuinka moneen ihmiseen vaikuttaa, kun turnauspäivä tarkoittaa neljän ottelun siirtämistä, Torkinlampi sanoo.

Kallis: Työryhmä ei käsittele jääurheilua

Juniori Hermeksen puheenjohtaja Petri Torkinlampi toivoo kestävää ratkaisua jääurheilun harrastamiselle Kokkolassa.

– Seuroille tekemämme kyselyn perustella tarvittaisiin jäähalli ja kaksi harjoitushallia, että pelkästään nykyinen harjoitteluaikojen tarve saataisiin katettua.

Jääurheilijat toivovat, että heidän ahdinkonsa huomioitaisiin Urheilupuiston suunnitelmissa. Työryhmää vetävä Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Bjarne Kallis torppaa toiveet.

– Tämä työryhmä käsittelee vain monitoimihallin ja jalkapalloareenan rakentamista Urheilupuistoon. Jääurheilun suunnittelu ei kuulu tälle työryhmälle, koska sellaista ei ole esitetty. Ymmärrän jääurheiljoiden toiveet ja tarpeet, mutta viedään nyt yksi asia ensin maaliin. Voihan olla, että myöhemmin synergiaetuja mietittäessä katsotaan, että keskitetäänkö kaikki urheilu Urheilupuistoon. Toisaalta mikä estää perustamasta toista työryhmää miettimään, voisiko rakentaa toisen harjoitushallin Kirkonmäelle, Isokylään tai vaikkapa Kälviälle, Kallis miettii.

Juniori Hermeksen puheenjohtaja Petri Torkinlampi pitäisi järkevänä rakentamisen suunnitteluna, että myös jääurheilu otettaisiin mukaan heti alkumetreillä.

– Ymmärrän, että kaupungin rahatilanne on hankala, enkä ole vaatimassa, että rakennettaisiin veronmaksajien rahoilla. Voisi esimerkiksi tehdä yhteistyötä liike-elämän kanssa, Torkinlampi sanoo.

Monitoimihalli ja jalkapallostadion jo 2022?

– Urheilutalo on enemmän tai vähemmän kuolemaan tuomittu eli uusi monitoimihalli tulee. Nykyinen jalkapallokenttä puolestaan ei enää riitä tuleville sukupolville, eikä nykyisillekään. Pitää saada sellainen areena, mihin mahtuu riittävästi katsojia. Se myös auttaa saamaan tapahtumia Kokkolaan, Kallis miettii.

Kalliksen mukaan työryhmä lähtee siitä, että rakentamisesta saadaan selkeä päätös viimeistään vuonna 2019.

– Realistinen rakennusaikataulu voisi olla 2022 tai 2023. Viimeistään ennen vuotta 2025 pitäisi olla uusi monitoimihalli ja mahtava jalkapallostadion 4000 katsojalle. Molemmat saadaan yhteensä 25-30 miljoonalla eurolla, Kallis uskoo.

Lue seuraavaksi