Elinkeinoministeri Lintilä Patrian irtisanomisista: Töppäys tuli ja herrat ovat kantaneet vastuunsa

Lintilän mukaan irtisanomiset eivät poista sitä, että Patriassa on huolehdittava sataprosenttisesti laillisuusvalvonnan toteutumisesta.

Patria
Elinkeinoministeri Mika Lintilä vastaamassa median kysymyksiin ennen menoaan keskustan eduskuntaryhmän kokoukseen eduskunnassa 15. helmikuuta.
Roni Rekomaa / Lehtikuva

Valtion aseyhtiö Patrian ympärillä tapahtunut kuohunta pani perjantaina vauhtia yhtiön hallitukseen. Patrian hallitus erotti (siirryt toiseen palveluun) perjantaina liiketoimintajohtaja Mika Karin ja myynti- ja markkinointijohtaja Juha Simolan.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on tyytyväinen Patrian päätökseen.

– Erittäin ikävä tapahtuma, mutta arvostan, että tässä on vastuuta kannettu ja se on tällä tavalla osoitettu ja jätetty tehtävät, Lintilä sanoo.

Patrian markkinointi nousi julkisuuteen sen jälkeen, kun suomalainen liikemies löydettiin murhattuna hotellihuoneestaan Ugandan Kampalasta. Mies oli saanut Patrialta luvan levittää Ugandassa Patrian esitteitä.

Lintilän mukaan irtisanomiset eivät poista sitä, että Patrian pitää tarkastella omia prosessejaan. Talossa on jo valmiiksi tarkat ohjeet, joista ei pidä lipsua.

– Laillisuusmääräyksiä on noudatettava sataprosenttisesti, sanoo valtion omistajaohjauksesta vastaava elinkeinoministeri Lintilä.

Lintilän mukaan nyt on huolehdittava siitä, että luottamus Patrian toimintaan palaa.

– Tämä oli töppäys ja herrat ovat kantaneet vastuunsa nyt tällä tavalla.

Lue myös:

HS: Kaksi johtajaa eroaa Patriasta Uganda-tapauksen takia – toimitusjohtaja: "Näin on parasta"

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus