Etelä-Afrikan uusi presidentti loi puheellaan toivoa paremmasta tulevaisuudesta

Presidentti Cyril Ramaphosa lupasi puuttua korruptioon ja muun muassa edistää taloutta ja työllisyyttä.

Etelä-Afrikka
Etelä-Afroikan uusi presidentti Cyril Ramaphosa puhui maan parlamentille.
Etelä-Afroikan uusi presidentti Cyril Ramaphosa puhui maan parlamentille.Ruvan Boshoff / EPA

Etelä-Afrikan uusi presidentti Cyril Ramaphosa lupasi ensimmäisessä puheessaan puutuvansa korruptioon, josta hänen edeltäjäänsä Jacob Zumaa syytettiin.

Ramaphosa kertoi myös näkemyksiään talouden elvyttämiseksi, suuren työttömyyden vähentämiseksi ja valtion velan hallitsemiseksi.

– Meidän olisi siirrettävä kaikki maatamme kiusannut negatiivisuus syrjään, koska uusi aamurusko on koittanut meille, ihana aamurusko on tullut, Ramaphosa maalaili maan parlamentille.

Ramaphosa ilmoitti aikovansa käynnistää toimenpiteitä, joiden avulla maa saadaan uuteen kasvuun, työllisyys kohenee ja maahan saadaan aikaan muutoksia. Hän myös antoi muutamia poliittisia esimerkkejä.

– Tarvitaan vakavia päätöksiä verojen alentamiseksi, valtiontaloutemme vakauttamiseksi ja valtionyritysten tervehdyttämiseksi, mutta ennen kaikkea vakavin ja kaikkein kiireisin haasteemme on nuorisotyöttömyys, hän totesi. Meidän on edelleen kehitettävä yhteistyötä yritysten kanssa luottamuksen palauttamiseksi ja investointien edistämiseksi, hän jatkoi.

Ramaphosa sai voimakkaita suosionosoituksia ensimmäisenä työpäivänään presidenttinä. Hän itse kiitti ANC-puoluetta saamastaan tuesta.

– Viimeinen kuulemani tämän tyyppinen positiivinen puhe oli vuonna 1994, kun Madela puhui. Ramaphosa on palauttanut uskon parlamentin jäseniin - ja eteläafrikkalaisiin, kommentoi Inkatha-vapauspuolueeseen kuuluva Narend Singh viitaten Nelson Mandelaan.

Puheesta uutisoi myös Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös:

BBC: President Cyril Ramaphosa pledges 'new dawn' for South Africa (siirryt toiseen palveluun)

"Arki on edelleen selviytymistä" – Zuman jälkeen verot olisi käytettävä oikein Etelä-Afrikassa

Valta vaihtui Etelä-Afrikassa – Cyril Ramaphosa valittiin Zuman seuraajaksi

Etelä-Afrikan presidentti Zuma eroaa – kritisoi puoluettaan vielä viimeisessä puheessaan

Etelä-Afrikan poliittinen kriisi kärjistyy: presidentti Zuma kieltäytyi eroamasta heti

ANC: Zumalla on kaksi päivää aikaa lähteä virastaan

Etelä-Afrikka odotuksen tilassa – valtapuolue päättänee maanantaina Zuman kohtalosta

Lähteet: AFP