Britanniassa Brexitiä puoltanut UKIP-puolue vaihtaa jälleen johtajaa

Puolue on kriisissä. Tämä johtajanvaihdos tarkoittaa jo neljänsiä puoluejohtajavaaleja puolentoista vuoden sisällä.

Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspuolue
UKIP-puolueen puheenjohtaja Henry Bolton.
Henry BoltonBen Cawthra / AOP

Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspuolueen (UKIP) jäsenet äänestivät lauantaina puoluejohtajansa Henry Boltonin erosta hänen yksityiselämää koskevan skandaalin vuoksi. Hän menetti luottamuksensa äänin 867–500, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Kokouksessa ilmoitettiin, että Henry Bolton on syrjäytetty jäsenten demokraattisella päätöksellä. Väliaikaiseksi puoluejohtajaksi nousee Gerard Batten. Uusi puoluejohtaja valitaan 90 päivän sisällä, mutta tarkkaa ajankohtaa ei vielä ilmoitettu.

UKIP-puolue oli keskeisessä roolissa, kun Ison-Britanniassa äänestettiin Euroopan unionista eroamisesta. EU:sta eroamista eli brexitiä puoltanut puolue on nyt vaikeuksissa. UKIP joutuu järjestämään jo neljännet puoluejohtajavaalit 18 kuukauden sisällä.

Puolueelle tilanne on hankala. Johtajan vaihtuminen tiheään ei lupaa jatkuvuutta. Bolton itse sanoi aiemmin, että puolueen on hyvin vaikea selviytyä toistuvista johtajavaihdoksista.

Valituksi tultuaan Bolton lupaili puolueelle suuria uudistuksia, mutta ne jäivät toteutumatta. Puolueella on myös taloudellisia ongelmia.

Entinen armeijan upseeri, 54-vuotias Henry Bolton valittiin tehtävään vasta viime syyskuussa. Häntä ei tunnettu laajalti puolueessa, kun hän nousi johtoon.

Bolton menetti luottamuksensa viime kuussa, kun hän jätti vaimonsa ja aloitti suhteen nuoren UKIP-aktivistin kanssa. Uusi naisystävä lähetti rasistisia viestejä Prinssi Harryn morsiamesta Meghan Marklesta. Tyttöystävä erotettiin puolueesta.

Bolton on lopettanut suhteensa tyttöystäväänsä, mutta asia ei sillä ratkennut. Joukko UKIP-poliitikkoja vaati hänen erottamistaan ja hän sai nyt lähteä. Puolueen johtoryhmä ei antanut hänelle luottamustaan viime kuussa, joten puoluekokous äänesti hänen asemastaan lauantaina.

Lue myös:

Britanniassa populistisen Ukip-puolueen johtaja vaikeuksissa –Naisystävän kommentit Meghan Marklesta olivat liikaa

Analyysi: Britanniassa EU-neuvottelujen eteneminen otettiin helpottuneena vastaan

Lähteet: AP, AFP, Reuters