BBC: Uusi skannaustekniikka paljastaa salaisuuksia suurten maalausten takaa

Skanneri antaa mahdollisuuden ymmärtää taitelijoiden ajatusprosesseja ja toimintatapoja.

maalaustaide
Uutta skannaustekniikkaa on käytetty muun muassa Pablo Picasson töiden tutkimiseen.
Uutta skannaustekniikkaa on käytetty muun muassa Pablo Picasson töiden tutkimiseen.Jerome Favre / EPA

Yhdysvalloissa tutkijat ovat käyttäneet uutta skannaustekniikkaa maalausten tutkimisessa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Esimerkiksi taitelija Pablo Picasson teoksen alta on löytynyt toinen työ. Picasson suuri La Misereuse Accroupie -öljyvärimaalauksen alta on löytynyt toinen teos barcelonalainen maisema. Picasso on kääntänyt alla olevaa työtä 90 astetta, jolloin kumpuilevaa maisemaa on käytetty naisen kehon muotoihin päälle tulevassa maalauksessa.

Yksityiskohdat paljastettiin American Association for Advancement for Science (siirryt toiseen palveluun) -tieteellisessä seurassa Austinissa, Texasissa. AAAS on yhdysvaltalainen voittoa tavoittelematon tieteellinen seura, joka tunnetaan erityisesti Science-lehden julkaisijana

Ontarion taidegallerian kuraattori Kenneth Brummel Torontosta kertoi olevansa innoissaan, kun hän näki mitä maalauksen alla oli.

– Se auttaa päivittämään maalauksen ja myös määrittämään, missä maalaus on tehty, hän kertoi BBC:lle.

Brummelin mukaan tekniikka avaa uusia, mielenkiintoisia ja tieteellisesti tarkempia tietoja taiteilijoista ja heidän tekniikoistaan. Tekniikan avulla voi selvittää mitä on valmiin maalauksen pinnan alla. Skanneri antaa mahdollisuuden ymmärtää taitelijoiden ajatusprosesseja ja toimintatapoja.

Uusi skannauslaite on aiempia laitteita edullisempi. Laite on myös kannettava, joten sitä on helppo siirtää eri kohteisiin.