Kurdijohtaja: Syyrian armeija kurdien avuksi torjumaan Turkin hyökkäystä

Mikäli kurdien sopimus al-Assadin hallinnon kanssa toteutuu, se voi vaikuttaa merkittävästi Syyrian tulevaisuuteen.

Syyrian sisällissota
Silhuetissa kurdilippuja heiluttavia mielenosoittajia
Kurdit osoittivat mieltään Turkkia vastaan Libanonin pääkaupungissa Beirutissa 28. tammikuuta.Wael Hamzeh / EPA

Syyrian kurdijoukot ja Bashar al-Assadin hallitus ovat päässeet sopimukseen yhteistyöstä Turkin hyökkäystä vastaan, kurdijohtaja kertoo uutistoimisto Reutersille.

Pohjois-Syyrian kurdihallinnon neuvonantajan Badran Jia Kurdin mukaan Syyrian armeijan joukot voivat saapua kurdialueille kahdessa päivässä.

Jia Kurd sanoo, että sopimus Syyrian hallituksen kanssa pohjoisesta Afrinin alueesta on sotilaallinen. Siihen ei hänen mukaansa liity laajempia poliittisia ulottuvuuksia.

Syyrian armeija ei ole vielä kommentoinut asiaa. Mikäli sopimus yhteistyöstä on todella syntynyt, sillä voi olla merkittäviä vaikutuksia Syyrian sisällissodan kehittymiseen.

Syyrian presidentti Bashar al-Assad on sanonut toistuvasti, että hän haluaa koko Syyrian takaisin haltuunsa. Toisaalta sekä al-Assad että kurdit ovat välillä vihjanneet pitkän tähtäimen sopimuksesta keskenään.

Al-Assad tukijoineen hallitsee New York Timesin mukaan noin kolmea viidesosaa (siirryt toiseen palveluun) Syyrian pinta-alasta ja kurdijoukot viidesosaa.

Syyrian kurdialue kartalla
Yle Uutisgrafiikka

Syyrian kurdien ja hallituksen orastavasta yhteistyöstä saatiin viitteitä reilu viikko sitten. Silloin kerrottiin, että al-Assadin hallinto on alkanut päästää joitain kurdisotilaita ja -siviilejä hallitsemiensa alueiden läpi Afriniin, jossa Turkin joukot ja kurdit käyvät taisteluja.

Turkki aloitti ilma- ja maahyökkäyksen pohjoiseen Syyriaan tammikuussa. Turkki pitää Syyrian Turkin-vastaista rajaa hallitsevia kurdien YPG-joukkoja terroristeina ja Turkin kurdien tukijoina.

19.2. klo 14.34: Korjattu, että Syyrian hallitus hallitsee noin 60 prosenttia Syyriasta. Jutussa sanottiin aiemmin hallituksen hallitsevan kolmasosaa, mikä perustui vanhempaan arvioon.

Lisää aiheesta:

Syyriassa potilailla kaasuhyökkäykseen viittaavia oireita Turkin hyökkäyksen jälkeen

Aiheesta muualla:

Afrin: Kurdish fighters 'strike deal' with Syrian army (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Reuters, AFP